perjantai 1. marraskuuta 2013

Hirvittävä Halloween


Tämän päivän hyvinvointihaasteena oli keksiä jotain kivaa tekemistä perheen kesken. Mika on sairaana, joten ei oikein mitään ihmeellistä voitu tehdä kuin olla kotona. Mutta viikolla ostetut Halloween - herkut ja vanhat koristeet pääsivät sitten käyttöön ja niin meidän kotiin syntyi aika "karmaiseva" tunnelma. :)


Luukaksen käsitys Halloweenista on tullut piirretyistä ja jostain Nalle Puh - kirjoista. Pääasia koko jutussa on se naamioituminen. No en mä niin pitkälle ollut ajatellut asiaa, että olisin mitään vaatteita hommannut. Mutta kaapista löytyi merirosvopaita, joka kelpasi paremmin kuin hyvin. Ja pienempi puettiin tiikeriksi, kun yöpaita piti muutenkin pistää päälle. :)

Merirosvo maistelee herkkuja.

Tiikerille maistui parhaiten velli.
Lasten nukahdettua katsoimme vielä Filmnetistä yhden kauhuelokuvan, ennen kuin linnottauduin tähän koneelle. Teininä olin kauhuelokuvien fani, mutta nykyään ne ovat aika kauheita. On muutamia kauhuelokuvia, joita en suostu katsomaan ollenkaan (esim. Mama). Silti joskus tulee joku kauhugenren elokuva silti valittua. Ja onhan yksi lempisarjoista Walking dead. :)


Filmnetistä voin suositella sellaista elokuvaa kuin "Woman in black", jos haluaa oikeasti karmivan elokuvan. Tänään katsoimme elokuvan "Pulse", joka ei niin kamala ollut, mutta silti kurkin sitä vähän väliä kädet silmillä.

Perhepotretti
Jos nyt saisin laitettua koneen kiinni, niin fredagsmys voisi vielä jatkua jollain TV-sarjalla. Huomiseksi on tulossa heti aamusta hyvinvointihaasteen toisen päivän teemajuttu. Käypäs lukaisemassa.

Mitä kivaa te keksitte perjantai-illaksi?

2 kommenttia:

  1. Tuo edellinen oli mun testaus, nyt sain kommentoinnin toimimaan. :)
    Tämä hyvinvointikuukausi on tosi kiva idea! Tänään tein kivan ruuan illalla ja syötiin se terassilla, vähän poikkeusta perusilloista. Niin ja näillä mun tänhetkisillä leveysasteilla onnistuu terassilla olo näin marraskuussa.
    Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sait toimimaan. :) Katsoinkin sun Instagram - kuvista ettei ihan kotoisia maisemia ollut. ;)

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)