perjantai 9. toukokuuta 2014

Pääsiäinen Norjassa

Tässäpä tulisi ensimmäinen kattaus Norjan reissusta. Päätettiin lähteä reissuun Mikan talvilomalla, joka pääsiäisen ja vapun + parin fleksipäivän ansiosta oli pari viikkoa. Koska emme olleet käyneet Mikan veljen luona Norjassa kohta kolmeen vuoteen, niin matka suuntautui sinne suuntaan. Viimeksi kun kävimme siellä, Luukas oli vasta 10 kk ikäinen ja Johanneksesta ei tietoakaan... :D

Matka alkoi ensin ajomatkalla Turkuun, jossa otimme iltalaivan Tukholmaan. Silja Line Baltic Princess oli laivana, jossa meillä oli yksi ikkunaton hytti. Mehän käytännössä käytiin siellä vaan nukkumassa yksi yö. 

Torstai 17.4.2014
107/365
Aamulla meille tuli aikamoinen äkkilähtö. Olin lyönyt kännykästä hälytyksen pois, joten heräsin vasta kun käytävällä kuului kuulutus siitä, että autokansi oli auki. Sen jälkeen eräs siivooja koputti ovelle ja tarkisti, että ollaan hereillä. Nopeasti pojille vaatteet päälle ja reppuselkään. Lapset saatiin nopeasti autoon, ennen kuin meidän jono lähti liikkeelle autokannella, mutta itse sain kyllä hypätä kyytiin etupenkille laukkujen kanssa ja Manduca selässä. :D

Perjantai 18.4.2014
108/365
Pitkäperjantai oli meillä kyllä todella pitkä. Oltiin aamulla kuudelta Tukholmassa, josta ajettiin kolmen (vai neljän? Tankkaustauko taisi olla neljäs...) pysähdyksen taktiikalla Ruotsin läpi Norjaan. Ekaksi pysähdyttiin aamupalalle kun pojat heräsivät aamu-uniltaan, sitten pysähdyttiin lounaalle Ruotsin puolella ja seuraavan kerran tunturissa Norjan puolella. Sitten pojat nukahtivatkin jo yöunille, että viimeiset tunnit ajoimme taas tuhinan kuuluessa takapenkiltä. 

Uskomattoman reippaita poikia meillä on! Eivät kyllä paljon valittaneet, vaikka joutuivatkin istumaan todella kauan. Perillä Mikan veljen luona olimme sitten n. kello yksitoista, joten ajomatka taukoineen kesti n. 17 tuntia.

Filefjellet
Tällä kertaa ajoimme Fileflelletin reittiä, joka kulkee siis Oslosta Bergeniin päin. Tuntureilla oli vielä aika runsaastikin lunta. Siellä kun pysähdyimme, niin pojat löysivät leikkikaverin erään hiihtäjän koirasta. Erityistä hupia oli heitellä lunta ja katsoa kun koira haukkasi paakkuja ilmasta. Johannes vähän säikähti, kun koira tuli ja vei häneltä pipon päästä. Narut vain olivat niin pitkät ja kun keppi oli siinä ihan lähellä, niin lähtivät sitten molemmat koiran mukaan.

Johannes

Luukas
Kun sitten vihdoin pääsimme perille, asetuimme kodiksi asuntovaunuun, jossa meille onneksi oli jo valmiiksi pedatut sängyt. Olimme kyllä aika väsyneitä ja saimme mennä aika nopeasti nukkumaan.

Pääsiäislauantaina sitten olikin vuorossa pääsiäismunien metsästys. Mikko (eli Mikan veli) oli tehnyt isommille lapsillensa aika pitkänkin reitin, jossa valokuvien perusteella etsittiin uusia vihjeitä. Ja viimeinen valokuva sitten näytti karkkimunien kätköpaikan. Pienemmät lapset saivat osansa sitten kun metsästivät pihapiirissä omien vihjeiden avulla. Hauska perinne!

Mika ja Johannes
Pääsiäismunien metsästäjät

Vanhalla kaivoksellakin oli vihjeitä


Lauantai 19.4.2014
109/365
Johannes esittelee saalistaan.
Pääsiäissunnuntai olikin sitten lämmin päivä. +16 astetta näytti mittari varjossa ja ensimmäistä kertaa tuli mietittyä, että minkä ihmeen takia pakkasin niin paljon talvivaatteita mukaan kesävaatteiden sijaan?


Käytiin koko porukalla kävelyllä paikassa nimeltä Vare. Sinne oli parin kilometrin kävely suuntaansa. Siellä oli ranta, jossa sitten syötiin eväitä, heiteltiin kiviä veteen ja nautittiin kauniista ilmasta. Luukas jaksoi sitten kävellä sieltä ihan itse takaisin autolle, kun vain vähän väliä sai lentää meidän käsien välissä. :)


Johannes syö eväitä

Koko perhe yrittää poseerata...

Sunnuntai 20.4.2014
110/365
Nämä päivän kuvat ovat nyt näissä matkajuttujen seassa, mutta kuvatekstistä ne tunnistat. :) Tässä viimeisessä meidän kummityttömme nautiskelee eväistä rannalla. :)

Tässä oli ensimmäisen osan kuvat ja teksti. Loputkin kuvat on katsottu, joten tekstit vain puuttuu. Joten eiköhän ne tänne tupsahtele, jos vaan saan koneaikaa.

Nyt toivotan oikein hyvää yötä (ainakin itselleni, jos satut lukemaan tätä joskus muulloin.) ja uppoudun hetkeksi kirjaan... 

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Lomalta paluu

Hei!

Pahoittelen parin viikon blogitaukoa, mutta me käväistiin lomailemassa Norjassa. :) Kone ei ollut mukana, mutta valokuvia tuli otettua reilusti. Nyt olisi sitten edessä niiden selailu, muokkailu jne... Yritän saada niitä mahdollisimman nopeasti tänne ja tietenkin juttujen kera. 

Mutta sitä ennen nyt vielä ne kuvat, jotka ennen reissua jäi laittamatta. :) 

Maanantai 14.4.2014
(104/365)
Vaikka lähdimmekin pääsiäistä viettämään Norjaan, niin saimme kuitenkin kasvatettua jonkinmoisen rairuohon ennen lähtöämme. Eipä siitä hirveästi ehtinyt nauttimaan, mutta olihan se pojille kivaa nähdä ruohon kasvavan. :)

Tiistai 15.4.2014
(105/365)
Käytiin poikien kanssa viemässä isääni Vaasaan fysioterapiaan olkapääleikkauksen jäljiltä. Silloin bongasin tämän vastaanoton ovesta. Todella hieno yksityiskohta vanhassa talossa. :)


Keskiviikko 15.4.2014
(106/365)
Keskiviikko oli vaan pakkaamista ja siivoamista. Kun autolla mentiin reissuun, niin tavarat yritettiin pakata kasseihin ja muovipusseihin, isojen matkalaukkujen sijaan. Tällainen hieno ysärikassi päätyi meidän laivakassiksi, jossa oli tarvittavat vaatteet laivalla yöpymistä varten.

Matkaväsymys painaa hieman päälle, kun eilen vasta kotiuduttiin reissusta. Valokuvia on todellakin aika paljon ja niistä pitäisi valita sekä päivän kuvat että muut blogin kuvat. Ja ajattelin jonkun kuvakirjankin tehdä, jos saan ne käytyä läpi. :) Enköhän, mutta nyt tartun kyllä hetkeksi kirjaan ja menen nukkumaan.

Mukavaa viikon alkua lukijoille!

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Loppuviikko

Tässä olisi loppuviikon kuvat. :)


Keskiviikko 09.04.2014
(99/365)
Toiseksi viimeisen Sookie Stackhouse, eli True Blood, kirjan "Veri kielellä" luin loppuun. Nyt pitääkin varata sitten viimeinen kirja, että saa sen heti kun se kirjastoon ilmestyy. :)

Torstai 10.04.2014
(100/365)
Torstaina sain vihdoin houkuteltua Luukaksen kotiparturiin. Luukas sai kuunnella ja katsoa kännykästä Angry Birds - piirrettyjä ja pelatakin sillä aikaa kun leikkasin. Välillä kuulokkeilla (kone piti niin hirveää ääntä...) ja välillä ilman. Päältä on nyt pitkä ja sivuilta lyhyet. Muotoilussa olisi vielä toivomisen varaa, mutta parhaani tein. :D

Perjantai 11.04.2014
(101/365)
Tämä toinen sitten odottaakin vielä hiusten leikkuuta. Aurinkolasit kiinnostavat kun niitä saa pitää sisällä, mutta ulkona/autossa niitä ei päässä pidetä millään. :/ Mutta pääasia oli tässä tilanteessa, että ruoka maistui. ;)

Lauantai 12.04.2014
(102/365)
Kun pojat lauantaina menevät nukkumaan, meillä lämpeää aika usein sauna. Siellä on aika rento olo. :)

Palmusunnuntai 13.04.2014
(103/365)
Palmusunnuntai aloitettiin käymällä koko perhe seurakunnan järjestämällä pääsiäisvaelluksella. Oli oikein hyvin järjestetty. :) Sen jälkeen olikin vierailuja pariinkin paikkaan. Eräältä pihalta sitten nappasin tämän kuvan. Kyllä se kesä tulee... :)

Tämän päivän kuva on vielä harkinnassa ja kello on taas niin paljon... Mitähän sitä keksisi?

torstai 10. huhtikuuta 2014

Mieli matkaa maailmalle

Tiistai 08.04.2014
(98/365)
Tällä hetkellä ajatukset matkaavat ympäri maailmaa, haaveillen mukavasta reissusta. Välillä tekisi mieli lentää mahdollisimman kauas, vaikka Australiaan asti. Välillä taas uneksin junamatkasta Helsinkiin, shoppailusta ja hotelliyöstä. Näissä mietteissä selailin vanhoja valokuvia ja totesin, etten ollutkaan laittanut viime kesän vaunureissulta kaikkia kuvia blogiin.

Matkakertomusta en ajatellut nyt näin jälkikäteen kirjoittaa, mutta kuvat haluan silti jakaa. Toki yritän jotain kommentoida, jos muistan edes hieman missä päin oltiin. ;)

Tämän reissun kaksi ensimmäistä juttua löytyy näistä linkeistä: Reissussa: Kuopio ja Reissussa: Pudasjärvi

Tässä siis muistoja viime kesältä:


Viime kesän reissu alkoi siis Kuopiosta ja Pudasjärveltä. Sieltä matkattiin sitten Ruotsin puolelle. En nyt millään muista tämän leirintäalueen nimeä, jonne pysähdyttiin yöksi. Mutta hienolla paikalla tämä oli ja muutama geokätkökin saatiin napattua. :)

Luukas
Tuolta leirintäalueelta matka jatkui Åreen, jossa vietettiin viimeistä iltaa yhdessä Mikan veljen perheen kanssa.

Luukas 3 v
Vietettiin siellä hieman etukäteen myös Luukaksen 3v syntymäpäivää.

Johannes
Uni tuli...
Åressa sijaitsee suklaatehdas, jossa kannattaa ehdottomasti käydä, jos edes läpi ajaa. Täältä löydät linkin sinne: Åre chokladfabrik


Mika tutkii valikoimaa
Maistiaisia


Kyllä sieltä jotain tarttui mukaankin...

Åresta jatkoimme takaisin pohjoiseen. Pysähdyimme parilla leirintäalueella ennen määränpäätämme (jos sellaista ylipäätänsä oli...)


Tällaisella vaunulla oltiin liikenteessä.

Pojat :)
Napapiiri



Seuraava leirintäalue sijaitsi Jokkmokkissa. Siellä olimme tällaisella leirintäalueella: Jokkmokk Campingcenter

Täällä oli lapsille vaikka kuinka paljon leikkitilaa ja kesällä (mehän oltiin käytännössä syksyllä liikenteessä) olisi ollut uima-allasalue. Voidaan kyllä suositella, jos vaunulla on pohjois-Ruotsissa liikkeellä! (Hinta nyt oli vähän kalliimpi kuin tavallinen leirintäalue, mutta esim. yksi yö on ihan ok. :)

Johannes





Jokkmokkista (eli joenmutkasta Saameksi) jatkoimme matkaa Stora Sjöfallet luonnonpuistoon. Siellä on kaksi leirintäaluetta, joista toisesta otimme vaunupaikan kahdeksi yöksi.

Ensimmäinen päivä oli todella sateinen ja viileä, jonka takia lähinnä ajoimme ympäriinsä. Lähtöpäivänä aurinko sitten näyttäytyi, joten tehtiin vielä silloin reissun upein lenkki.

Upeita rantoja

Erään geokätkön piilopaikka.

Vesiputouksia

Kätkö taisi löytyä...

Retkievästä
Mika ja Luukas


Johannes

Metsästä löytyi kirkko, mutta ovet olivat suljettuina.
Mutta olipa ainakin hauskaa hyppiä vesilammikoissa!

Käytiin vähän sillan alla. :D

Oikein mainio poseerauskuva kaikilta. :D





Leirintäalueella oli hiljaista.



Huikeat maisemat

Johannes ja minä tauolla.
Minä ja pojat.

Mahtava fiilis!
Kun kiivettiin tuota reittiä ylös, niin siellä viimeistään tuli se fiilis, että tämän takia sitä treenataan! Että jalat jaksaa kantaa ylös asti ja saadaan nähdä näin upeita maisemia. :)

Luukas rentoutuu korkeuksissa.

Mustikkahirmu syömässä.

Reissun upein paikka.

Nyt viimeistään tuli matkakuume!
Tuo viimeinen päiväreissu oli matkan upeinta antia. Tällaisten reissujen takia sitä hakeutuu tuollaisiin paikkoihin. Luontomatkailu on todellakin pop!

Reissun viimeinen etappi oli Ruotsin puolella Kukkolaforssenilla, ihan rajan tuntumassa. Kuvassa näkyykin Suomi toisella puolen koskea.



Jaksoiko joku katsoa kuvat loppuun? :D 

Onko teillä matkasuunnitelmia? Suuntautuuko haaveet palmurannoille vai pohjoiseen? Lekottelua vai aktiivista toimintaa? Kerro parhaat vinkkisi, mihin lasten kanssa kannattaa mennä. :)

Minä jatkan haaveilua/suunnittelua... ;)