maanantai 19. maaliskuuta 2012

Arjen ruokapulmia

Taas maanantai, kaapissa vain viikonlopun ruokien rippeet ja pitäisi alkaa suunnitella tämän viikon ruokia. Aina se on hankalaa, kun kyseessä on enemmän kuin yksi ihminen.

Silloin kun asui sinkkuna, niin ruokaostokset hoituivat muutaman kerran viikossa lähikaupassa. Leipää tuli syötyä paljon, ei tullut laitettua ns. kunnollista kotiruokaa. Sitä myös yleensä haki hyvällä omatunnolla ruokaa ravintoloista ja pikaruokapaikoista. Salaattipöydästä lounas oli yksi mun suosikeista. (Olisi muuten vieläkin, mutta kun ei vain viitsi itselle hakea...)

Sitten kun Mika tuli mun elämään, alettiin laittamaan enemmän ruokaa. Mikakin kokkaili ahkerasti. Haettiin kuitenkin vielä jonkin verran ruokaa muualta ja käytiin vanhempien luona syömässä. (Niin tein kyllä yksinkin.) Käytiin myös ihan ravintolassakin syömässä aika usein, juhlistaaksemme ties mitä. :) Mutta enemmän ja enemmän alettiin tekemään kotona ruokaa, töissä tuli syötyä vielä aika usein eineksiä.

Tänään jauhelihakeittoa.
Nyt kun meitä on kolme, tilanne onkin muuttunut hankalaksi. Mika tulee joka päivä syömään kotiin lounaan (tai siis useinmiten) ja illallakin syödään yhdessä. Joten suunniteltavien ruokien määrä on noussut todella paljon. Ja sitten kun kaikilla on ne omat suosikit. Mä en syö kalaa ollenkaan, Mika syö aikalailla mitä vain ja Luukas on taas sitten tosi nirso.

Haluaisin tarjota perheelleni terveellistä, itsetehtyä ruokaa. Mutta nyt raskausaikana on tullut taas sorruttua liian usein puolivalmiisiin juttuihin. Nykyään me käydään hakemassa ruokaa muualta n. kerran viikossa, kun en jaksa laittaa ruokaa. Luukas saa silloin yleensä jotain tyyliin ranskalaisia ja nakkeja lämmitettynä. Ulkona syömässä ollaan oltu viimeksi kanarialla. (Se viimeinen juttu on kyllä tulossa, kuvat valmiina, mutta tekstit puuttuvat.)

Tänään mun oli tarkoitus tehdä itse lihapullia tai lihamureketta ja keitettyjä perunoita ja porkkanoita. Mutta mulla olikin aamupäivällä töitä, joten aamutoimien ohessa tein jauhelihakeiton sitten. Taisi olla oikea valinta ainakin Luukaksen mielestä. Kaikki mitä laitoin lautaselle meni. Ja vähän leipää siinä samassa. :)

Pakastin pitäisi käydä läpi, jotta tietäisin mitä sieltä pitää käyttää nopeasti pois. Mutta olisi kiva kokeilla uutta, antaa ruoan valmistukselle aikaa ja syödä terveellisesti. Ehkä sitä energiaa tulee joskus lisää, parin vuoden päästä?

Ja onhan sekin yksi iso kysymys, tuo ruoan hinta nimittäin. Laadukkaammat lihat ja kana ovat kalliita, samoin kuin kaikki erikoisjutut. Ja hinnat nousevat taas (ehkä). Mutta sen kanssa pitää vain elää, samoin kuin bensan hinnan kanssa. 1,699€/l oli tänään täällä. Kun vain pystyisin pyöräillä pojan kanssa, mutta maha taitaa tulla jossain vaiheessa vastaan.

Mitäs teillä syödään tällä viikolla?

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa tutulta nuo ruokaonglmat. Mä myös söin usein leipää ja kaikkea kylmää välipalasyötävää (jugurttia, mysliä...) ennen kuin lapsille piti alkaa tehdä ravitsevaa ruokaa. Meillä oli tänään lounaaksi tomaatti-linssi-pataa + riisiä. Illalliseksi tein savusiikasalaattia, mikä ei oikein tytöille maistunut (saivat lisukkeeksi makarooni).

      Muuten tälle viikolle ajattelin perunamuusia + kalapuikkoja/kasvispyöryköitä, hernekeittoa, lasagnea ja peruna-soijarouhelaatikkoa.

      Poista
  2. Meillä haastetta kehiin tuo myös se, että me karpataan miehen kanssa, Aada ei :)

    Tällä viikolla Aada syö makaroonilaatikkoa, me syömme siskonmakkarakeittoa. Kauppareissu ja ruokien suunnittelu olisi edessä taas täälläkin.

    Kinkki-perunasipulilaatikko, lihaperunasoselaatikko, kanakermakastike, lihapullat, punainen spagettikastike... Aadan suosikkeja. Joskus sitten herkutellaan nakeilla ja ranskiksilla, kalapuikoilla, kotitekoisella pitsalla...

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)