maanantai 12. maaliskuuta 2012

Ikea ja rakenneultra

Olisi varmaan pitänyt laittaa näistä kaksi erillistä juttua, koska tuo otsikko kuulostaa niin tyhmältä. :D Niin kuin näillä kahdella olisi jotain tekemistä toistensa kanssa. Mutta joo, parin viime päivän kuulumisia ajattelin kirjoittaa. :)

Eilen tehtiin sitten pitkä reissu Ikeaan. Lähdettiin Ruotsin puolelle, koska vain sieltä löytyi sitä sänkyä, minkä halusimme Luukakselle. Samalla reissulla mukaan lähti vaatekaappi, itse suunniteltu PAX. Ovi tosin vaihtui kalliimpaan kuin olimme ajatelleet, koska se halvin vaihtoehto oli ihan kamala ja lasia ei pojalle viitsitty ottaa.

Ollaan yritetty tehdä remonttia Luukaksen huoneessa pienellä budjetilla ja nostamatta lisää lainaa. Laitan jotain budjettiarviota sitten kun on valmista. :)


Talvinen meininki Haaparannassa, mutta keväältähän tuo tuntui jo. Tosin niin kuin joka ainoa Ikean reissu, jossain vaiheessa sataa. Tällä kertaa lunta, samoin kuin viimeksi. Joskus sitten vettä tietenkin vuodenajasta riippuen. :D

Rakenneultra oli sitten tänään. Ja tähän piti olla kuvituksena ultrakuva, mutta pikkuinen päätti ettei häntä kuvata, joten mitään kuvaa ei saatu. Kooltaan vastasi viikkoja 21+3, eli viikon on kasvussa edellä. Mutta kaikki hyvin ja silleen. ;)


Luukas oli hoidossa mummulassa tänäänkin. Ultran jälkeen istuskeltiin sohvalla ja Luukas söi keksejä. Kyllä mulla nuo kilot alkavat näkymään, mutta eihän niistä stressiä tarvitse ottaa. Ja juurikasvu... Ehkä sitten syksyllä voisi taas värjätä. :)

Oikein mukavaa viikkoa!

PS: Ja niin se tulokkaan sukupuoli... Sehän ei ole olennaista, niin olkoon se teille yllätys. ;)

3 kommenttia:

  1. Katsottiin eilen vanhoja nauhoituksia kun vaihdat Juholle vaippaa ja huomaat että siellä on kakka : D

    VastaaPoista
  2. Mä arvasin heti, että te tiiätte kumpi sieltä on tulossa :) Ihanaa, oli se kumpi tahansa sitten ja kohan on kaik hyvin!

    VastaaPoista
  3. Hienoa että rakenneultrassa tuli hyviä uutisia! Ja ihanaa jännätä saako Luukas pikkuveljen vai pikkusiskon! Tälläiset kaikki vauva-/ odotusuutiset lisää niin mun vauvakuumetta! =) Toivottavasti pystyt nauttimaan loppuraskaudesta ja älä tosiaan huolehdi niistä kiloista! :)

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)