Olen kohta ollut kaksi vuotta kotona päätoimisesti. Kesäkuussa 2010 jäin kesälomalle, josta sitten siirryin äitiyslomalle ja sieltä eteenpäin sitten jäin hoitovapaalle. Nyt välissä en viitsinyt mennä töihin, kun ikäeroa lapsosille tulee alle kaksi vuotta.
Onkohan joku tehnyt tutkimusta mitä pikkulapsiaika tekee elämän sosiaaliselle puolelle? Luukaksen oltua pienempi koin, että olin sosiaalisempi kuin koskaan. Oli aikaa tavata muita äitejä ja lapsia, kuten myös muita kavereita. Sitten nämä äidit alkoivat mennä töihin ja minä jäin edelleen kotiin. Nyt sitä aikaa olisi tavata melkein ainoastaan iltaisin/viikonloppuisin, jolloin aika on usein kortilla vain siihen, että ehtii olla oman perheen kanssa.
Nykyään tunnen olevani yksinäinen. Kun jokaisella on omat rutiininsa, niin niitä on niin hankala lähteä muuttamaan. Yhteentörmäyksiä tulee jatkuvasti. Luukaksen kanssa herätään aika aikaisin, joten mahdollisuuksia olisi tavata ihmisiä ennen kello yhtätoista. Yhdeltätoista kuitenkin pitää Luukakselle olla ruoka ja nykyään kun purkkiruoka ei kelpaa enää, niin ruoka-aikana tulee melkein olla kotona. Samalla siis Mika tulee syömään lounasta siinä kahdentoista maissa, joten aamupäivä yleensä menee ruoanlaittoon ja kotihommiin.
Ruokailujen jälkeen sitten alkaa olla päiväuniaika. Viimeistään yhdeltä Luukas on yleensä nukkumassa ja nukkuu kahteen-kolmeen. Usein heräämisen jälkeen Luukas on aika kiukkuinen ja haluaa lähinnä katsoa Puhia tai muumeja. Samalla yritän antaa välipalaa, jolla sitten jaksaa päivälliseen asti.
Ja päiväuniaikahan mulla menee lähinnä kotihommiin, töihin, opiskeluun ja nyt oon yrittänyt vähän rennommin sitten olla ja vaikka nukkua/päivittää blogia. Kävelemään lähteminen olisi varmasti järkevää, mutta lihaskramppien takia se ei tunnu houkuttelevalta (eikä sekään, että uhmaikäinen ei halua istua rattaissa).
Päiväunien jälkeen siis olisi ehkä pari tuntia aikaa kolmesta viiteen tavata ihmisiä. Mutta sitten pitää olla kotona laittamassa ruokaa taas, että viiden aikaan ehditään syödä. Tai Luukas silloin syö, me syödään yleensä myöhemmin.
Ilta onkin sitten yleensä perheaikaa, jolloin syödään ja ollaan yhdessä. Luukaksen iltatoimet alkaa puoli kahdeksan-kahdeksan aikaan ja poika nukahtaa noin yhdeksältä.
Koko elämä tuntuu pyörivän lapsen ympärillä, mutta niinhän se aika usein menee ekoina vuosina. Kohta tässä on vielä toinen, joka vaatii omat päivärutiininsa. Nautin kyllä kotona olemisesta, mutta sosiaalisia kontakteja saisi olla enemmän. Pitää varmaan ottaa itseänsä niskasta kiinni ja lähteä kyläilemään. Perhekahvilaan yritetään ensi maanantaina mennä, se kun on jäänyt sekalaisten menojen ja sairasteluiden takia.
 |
Tänään kaupungilla äidin ja Luukaksen kanssa. |
Kiitän kuitenkin onneani, että vanhempani asuvat täällä. Heistä saa useinmiten seuraa kun seinät alkavat kaatumaan päälle. On seuraa kaupungille jne... Työpaikallekin saan mennä milloin haluan, mutta stressi työtehtävistä iskee siellä heti päälle.
Selittelyn makua? Ei sitä yksinäinen ole, jos vain haluaa olla sosiaalinen. Jos sitä yrittäisi mennä hieman enemmän? Ja kyllä meille saa tulla kylään, jos omat rutiinit sen sallii. :)
Miten muut kotiäidit ylläpitävät sosiaalista elämäänsä? Harmittaa, kun toisen lapsen odottajille ei ole mitään äiti-lapsikerhoa, jossa tutustuisi alueen odottaviin äiteihin. Se oli niin hyvä esikoisen kanssa. :)
Oikein ihanaa ja sosiaalista viikonloppua!
PS: Ja oikeasti, kiitos internetistä ja varsinkin Facebookista. ;) Kotiäidin päivien pelastus. :D