keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Ulkoilua kahdella tyylillä

Eikös ulkona ole ollut ihana ilma tänään? Ainakin meillä päin oli. :)

Myin eilen kymmenessä minuutissa Facebookin kirppiksellä kolme peliä ja neljäs meni hieman myöhemmin. Tänään kävin toimittamassa yhden henkilökohtaisesti perille ja pari pistin postiin. Luukas oli mun mukana kaupungilla. Käytiin just sitten postissa ja sitten ruokakaupassa. Ehdotin kyllä Mikalle, että olisin hakenut ruokaa ja sitten hakenut sen meidän kanssa ajelulle. Oltaisiin syöty sitten jossain. Mutta toisaalta ei löydetty mitään yhteistä ruokaa, joka sitten olisi käynyt. Joten tosiaan kaupan kautta kotiin laittamaan lounasta.


Ennen kuin mentiin sisälle, Luukas halusi leikkiä vähän ulkona. On se niin kiva kun saa olla vähän vähemmissä vaatteissa. :) Aamupäivällä Luukaksella oli sisävaatteiden päällä vain takki ja sitten muumi-pipo, jonka Luukas itse kahdesta vaihtoehdosta valitsi. Ensimmäistä kertaa ulkokäyttöön pääsi myös nuo Kavatin kengät, jotka ostin käytettynä Luukakselle. Oikein sopivat olivat. :)


Lounaan ja päiväunien jälkeen mentiin sitten ulos uudelleen. Meille oli tulossa vieraita, joten pikapyrähdys takapihalle vain. Nyt Luukaksella oli sitten päällä sadehaalari, jonka ostin viime keväänä Lindexin alennusmyynnistä. On pysynyt muuten tosi hyvänä, vaikka viime keväänä/kesänä Luukas ryömi se päällä pitkin pihaa. Ja hyvin valitsin silloin koon, koska 80 cm menee Luukakselle vieläkin. :) Kumisaappaat ja kurahanskat piti kyllä olla tuolla pihalla päällä, sen verran märkää on vielä. Asun kruunasi sitten kypärämyssy ja aurinkolasit. :)

Meillä kävi tänään myös oikein mukavia vieraita. Mikan hyvä ystävä vaimonsa kanssa ja heidän poikansa, jolla on aika tasan tarkkaan vuosi ikäeroa Luukaksen kanssa. Jännä, kun miettii minkälainen Luukas oli viime keväänä. :)

Pitäisi mennä aikaisin nukkumaan, huomenna aamulla on neuvola. Taitaa olla paino vähän noussut, ainakin näyttää/tuntuu siltä. :/ Mutta ei kai siitä tarvitse ottaa stressiä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)