tiistai 30. heinäkuuta 2013

1v & 3v valokuvaus

Valokuvaaja keskittyy kun malli säntäilee ympäriinsä.
Toteutettiin tänä viikonloppuna poikien 1v ja 3v valokuvaus samalla kertaa. Mulla oli aika selkeä visio siitä, mitä kuvauksilta halusin ja kun kyselin eri valokuvaajilta hintoja, niin iski piheys. Sillä hinnalla olisin saanut itselleni paremman kameran, joten päätettiin kokeilla ensin itse ja jos jälki ei miellytä, niin mennään sitten studioon ottamaan lisää kuvia.

Johannes ja lempipupu
Kuvattiin kahdella kameralla. Toinen oli jalustalla 200 mm objektiivilla ja toinen vapaalla 55 mm objektiivilla. Mika otti jalustalla kuvia ja minä sitten häärin poikien ympärillä vapaalla kameralla.

Meidän pojat
Ilma oli kaunis, mutta 27 asteen helle oli aika rankka ainakin kuvaajille. Nestettä piti tankata vähän väliä.

Me ei olla mitään experttejä valokuvaamaan, mutta harjoittelemalla oppii, eikö se niin ole? Itse olen haaveillut siitä, että osaisin ottaa hienoja kuvia ihmisistä. Ihan harrastuksena vain, mutta jos joku haluaa tulla "koekaniiniksi", niin ilmoittautukaa vain. :)


Jonski
Halusimme ottaa valokuvia molemmista pojista yksin ja yhdessä. Lisäksi halusimme muutaman kuvan meistä perheenä ja meistä molemmista erikseen poikien kanssa. Haaveena oli myös joku yhteiskuva Mikan kanssa, mutta se nyt jäi kun ei ollut ulkopuolista kuvaajaa mukana.

Meidän perhe
Perhekuvat toteutettiin aikalaukaisimella kamera jalustalla säädettynä.


Rekvisiittana meillä oli Mikan faffan vanha tuoli ja äidin luota löytynyt vanha kirstu.

Luukas, melkein 3v.



Parhaita kuvia Luukaksesta tuli ennen "virallisen" valokuvauksen alkua.



Muitakin syitä itse kuvaamiselle oli kuin piheys. Tosiaan yksi on se, että haluan itse oppia ottamaan kuvia. Lisäksi halusin kuvat CD:lle niin, että voin niitä jatkokäsitellä ja käyttää sitten blogissa, facebookissa ja tehdä niistä sitten sellaisia painotuotteita kun haluan, esim. kuvakirjoja.

Minä ja pojat

Mika ja pojat
Bonuksena vielä Mika otti musta muutaman valokuvan. :) Sainpahan facebookiin uuden profiilikuvan. :D


Onko teillä ollut tapana käydä valokuvaajalla lapsien kanssa? Vai otatteko kuvat itse?

----

Pahoittelen muuten tätä viikon hiljaisuutta, mutta ollaan tässä vaihdettu hieman lomailuun, vaikka Mika onkin vielä töissä. Elokuu tulee muutenkin olemaan varmaan hieman hiljaisempaa, mutta syksyllä taas tulee viihdyttyä enemmän koneen ääressä. :)

6 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia olette ottaneet. Onko perhekuvassanne tyhjällä tuolilla jokin symbolinen merkitys? Opiskelen taidehistoriaa ja tyhjä tuoli merkitsee yleensä kaipuuta tai menetystä, ehkä siksi tämä merkitys tuli mieleeni. Oppisinpa itsekin kuvaamaan. Valokuvaus on ihan hirvittävän kallista ammattilaisella.

    T.
    Tiutiu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mika kans kyllä mietti tuota symbolista merkitystä, mutta eipä sillä paljon mitään ajateltu. Tuoli on Mikan isänisän vanha, joten ehkä siinä voisi ajatella, että menneet sukupolvetkin voisivat olla mukana elämässä... Tai sitten niin, että perheessä voisi olla tilaa vielä yhdelle jäsenelle. ;)

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia!
    Ette te tarvitse ammattikuvaajaa, kun olette itse onnistuneet niin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut väheksyä ammattikuvaajia. Kyllä heidän kameroillaan saa kuviin enemmän syvyyttä ja osaavat ne kikat, millä lapset saa katsomaan kameraan. :) Meillä ongelmana oli se, että maassa oli niin paljon katsottavaa...

      Ja sisätiloissa kuvatessa en kyllä saa läheskään niin hyviä kuvia kuin ammattikuvaajat.

      Mutta ollaan kyllä tyytyväisiä ja taidetaan kyllä jättää ammattikuvaajalla käynti tällä kertaa sikseen. :)

      Poista
  3. Moi! Löysin blogisi vasta nyt. Harrastan itsekin valokuvaamista. Tykkäsin melkein kaikista kuvistasi. Lempikuvani on tuo, jossa isä on lasten kanssa. Tuoli rekvisiittana toimii. Tulee mieleen sellainen "yritettiin eka tuolissa istuen kuvausta vaan kaappasinkin muksut rennosti kainaloon". Perhepotretissa tuoli taas ei mielestäni tuomi. Näyttää kuin olisi unohtunut kuvaan, on kuvattavista aivan liian kaukana. Tai jopa siltä kuin joku perheenjäsen olisi unohtunut kuvasta. Itse rajaisin sen pois muuten ihan toimivasta potretista. Lapsista yllättävän hyviä kuvia. Vaikeita kuvauskohteita ammattilaisellekin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Itsekään en oikein tiedä mitä pitäisin tuosta tuolista. Vaikka se siihen jäi tarkoituksella, niin ajattelin että senhän voi rajata pois. Nyt sitten kuvia muokatessani jätin sen siihen kuitenkin. Nyt jos kuvat ottaisin uudelleen ottaisin sen pois, niin kuvaan saisi vähän tilaa eikä tarvitsisi rajata niin tiukasti.

      Kiva kuulla eri mielipiteitä, ne auttaa kehittymään ja miettimään kuvia tarkemmin tulevaisuudessa. :)

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)