sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Synttärifiiliksiä

Tänään me vietimme Johanneksen 1v. synttäreitä, muutaman päivän etuajassa siis. Laittelen nyt ensin vähän fiilistä kuvina ja myöhemmin laitan vaikka reseptit erikseen. :)

Tällaista meillä siis tänään oli:


Aluksi Mika grillasi makkaraa, jonka kanssa oli sitten salaattia, mozzarellaa ja herneitä. Niiden lisäksi ainoa "suolainen" oli popcorn. :)


Synttäreiden teemaksi valikoitui kylpyankka. :) Johannes tykkää kylpeä tosi paljon ja usein leikkii ankalla kylvyssä. :)


Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä voikreemiä ja oli kyllä todella hyvää, enkä vähän liiankin. :D Tuollaiset koristeet näihin tein tietokoneella ja printtasin paperille. Sitten liimasin kaksi paperia päällekäin ja hammastikku sinne väliin. :)


Juomat pysyivät kylminä jääpalakulhossa. :) Paperipillit on tilattu Teippitarhasta. Ei kyllä ole hirveän käytännöllisiä, vaikka nättejä ovatkin. :)


Ankka-teemaisilla synttäreillä pitää olla tietenkin ankka-kakku. :) Päällisen teimme itse Mikan kanssa vaahtokarkeista, vaikka viisi vuotta sitten synttäreiden jälkeen vannoin, etten enää tee vaahtokarkkitaikinaa itse. ;)


Synttärisankari ei oikein ymmärtänyt kynttilän ideaa, sitä oli kiva katsoa ja erityisen hauskaa oli, että kakun päällä oli oma kylpyankka.


Tänään oli todella viileä päivä, joten emme hirveästi olleet ulkona, vaikka istumapaikat sinne laitoimmekin. Ulos oli myös viritetty viirit, joissa luki "Onnea Johannes". Nekin tein itse koneella, printtasin ja laminoin. Mika sitten laittoi ne naruun ja ripusti terassille.


Tässä muuten näkyy tuo meidän terassin aidan uusi väri, mutta siitä tulossa postaus tässä myöhemmin. :)


En oikein voi uskoa, että vuosi meni jo. Pienestä vauvasta on tullut jo iso. Hieman haikeana jätän vauvavuoden taakse, mutta uskon, että tämä ilopilleri keksii taatusti jatkossakin kaikkea kivaa. :)

Huomenna on sitten paluu arkeen, Mika menee töihin ja minä jään kotiin. Paljon on suunnitelmia huomiselle, mutta ehkä sitä vaan sittenkin ollaan ja nautitaan poikien kanssa. :)

Ihanaa viikonalkua!

PS: Sivupalkista löydät tuon kyselyn, siinä ei kauan kestä klikkailla vastauksia, kiitos! :)

12 kommenttia:

  1. Onpas hauska idea tuo kylpyankka-teema synttäreillä :) Kivoja kuvia olit muutenkin laitellut synttäreistä! Täälläkin ensimmäiset synttärit edessä ensi kuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Huomasin vaan, että kun kerrankin yritin olla läsnä enkä vaan kameran takana, niin kuvia oli kyllä aika vähän. Ja synttärisankari & isoveli oli koko ajan liikkeessä jossain. :D Noh, ehkä muiden kameroista löytyy vielä jotain. :)

      Poista
  2. Tein myös ensimmäistä kertaa voikreemiä Eleonoran synttärikakkuun ja oli aika makoista! :) Vaahtokarkkimassa on kyllä työläs tehdä ja multa meinas jo usko loppua sen massan vaivaamisen kanssa mut hyvää se on, kaupasta ostettava valmis vaahtokarkkien makuinen massa oli myös hyvää. Kiva idea pitää teema synttärit. :) Johannes on jo niin isonpojan näköinen, minkäs kokoinen Johannes on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kyllä niistä valmiista vaahtokarkkimassoista, mutta kun niitä on vaan valkoisena ja vaaleanpunaisena... Vai tiedätkö, mistä sellaisia geelivärejä saa, millä noita saisi värjättyä?

      En mä muista niitä Johanneksen mittoja, laittelen ne sitten synttäripostaukseen. :)

      Poista
  3. Onnea!Ja ihana idea toi kylpyankka teema! Voisin omille synttäreilleni sen teeman valita kun tykkään niistä :D

    VastaaPoista
  4. onnea 1-vuotiaalle! Hauska tuo ankka idea :)

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)