keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kotiäiti ja silti töissä

Töissä...
Blogi on hiljainen. Sitä olenkin käsitellyt jo useammassa postauksessa, joten ei todeta siihen mitään muuta lisää kuin että mä yritän todella tehdä töitä. Ja blogi ei siihen vielä kuulu, mutta ehkä joskus.

Olemme Mikan kanssa tehneet valinnan, että hoidan lapset vielä kotona. Kotihoidontuki ei ole meillä niin iso, että sen takia kannattaisi olla päivääkään kotona. Luultavasti olisin kotona ilman sitäkin ja yrittäisin vaan tehdä töitä sitten vielä enemmän. Se minulla toisaalta on vapautena, kun olen yrittäjä.

Töiden ja kotiäitiyden yhdistäminen on aikamoista sumplimista. Mikalla on kuitenkin aika tavallinen työpäivä, joten illalla kuuden jälkeen työt ovat ihan hyvin mahdollisia. Mutta usein ilmaantuu hommia, jotka ovat sitten päiväsaikaan. Tähän on tullut korvaamattomaksi avuksi isäni, jonka kanssa salia pyöritämme. Joskus hän tulee hoitamaan lapsia kotiin tai sitten vien lapset hänelle heidän kotiinsa tai salille. Lapset viihtyvät salilla, mutta kyllä niiden perään joutuu juoksemaan. :D

Äitini ja Mikan äiti hoitavat myös lapsia aina kun ehtivät. Ilman heitä tällainen järjestely ei toimisi. Eli saan olla todella kiitollinen osallistuvista isovanhemmista.

Suurin osa töistä on tällä hetkellä tuntien ohjaamista ja personal trainer - ohjausta. Niiden lisäksi tulee kaikki koneella tehtävä taustatyö ja silloin tällöin salin respassa työskentely. Iso plussa tulee siitä, että saan itse aika hyvin liikuntaa ihan työn puolesta. :)

Oman salin pyörittämisen lisäksi työskentelen Kokkolassa geokätköilyohjaajana toisessa firmassa. Silloin pitää laskea töihin vielä matka-ajat, joista tulee yhteensä hieman yli tunti. Hyvin näihinkin on hoitaja löytynyt, oli sitten arki tai viikonloppu.

Isoin ongelma onkin sitten se taustatyö, joka pitäisi hoitaa samaan aikaan kun lapsien kanssa on kotona. Uusien ohjelmien suunnittelu/harjoittelu ja musiikkien valitseminen. PT asiakkaille kirjoitettavat kirjalliset materiaalit ja niiden printtaus... Sähköposteihin vastaaminen jne... Lähes kaikki on työtä tietokoneella. Ja sitä on helppo lykätä sinne iltaan, kun lapset ovat nukkumassa. Sitten ei välttämättä olekaan ihan täydessä terässä ja väsyttääkin.

Otan sen haasteena, että saisin kalenteriin kirjoitettua esim. kaksi kertaa viikossa (kahden) tunnin keskeytymättömän pätkän, jolloin saisin hoitaa näitä asioita. Sitä varten pitäisi tyhjentää työpöytä ja luoda ihan oikeasti tila, jossa tehdä töitä, ettei tulisi sohvalla näitä kirjoitettua. ;)

Kotiäitiydessä ja töissä on molemmissa omat hyvät puolensa. Niin kauan kuin mahdollista, niin haluan yrittää yhdistää nämä.

Huomenna onkin sitten aika jännä päivä. Työt alkavat klo 6.30, jolloin olen kassalla pari tuntia. Seuraavan kerran menen iltapäivällä vetämään spinningin ja sen jälkeen olen taas kassalla. Illalla on vielä yksi PT-asiakas ja sen jälkeen vielä kassavuoro. Työt loppuvat klo 21.00. Äitini ja Mika jakavat sitten lasten hoidon päivän aikana. Tämän spesiaalipäivän takia olen lapsien kanssa yötä vanhempieni luona, että lapsia ei tarvitse aamulla repiä sängystä niin aikaisin ja itse pääsen kävellen töihin.

Nyt onkin parasta mennä nukkumaan, että aamulla jaksaa ylös.

Onko siellä lukijoissa kotiäitiä, joka tekee silti töitä? Voiko silloin kutsua itseään kotiäidiksi? Itse ainakin miellän itseni sellaiseksi. :)

... ja kotiäitinä.

2 kommenttia:

  1. Mä taas pidän itseäni yrittäjänä, vaikka suurin osa ajasta kotona kuluukin. Kotiäiti on vielä ihan vieras sana :) Töissä tulee käytyä joinakin viikkoina joka päivä, mutta useimmiten vaan 2-3 päivänä viikossa. Ajallisesti tosi vähän, yleensä 3-5 tuntia kerralla. Pienen vauvan kanssa on vielä niin helppoa liikkua, varsinkin tämä meidän oma tuntuu olevan tosi sopeutuvainen :) Saa nähä kuinka käy kun tästä kasvaa. Mun korvaan kuulostaa kummalta, että teet ulkopuolisellekkin töitä, vaikka on oma yritys. Jäisi ylimääräiset työajotkin pois :)
    -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jätin yrityksen isän hoitoon kokonaan kun odotin Luukasta. Halusin pitää ihan kunnon äitiysloman. Ja sen jälkeen se kotiäiti on ollut parempi termi. :) Enpä nyt tiedä kannattaako sitä hirveästi määritellä kumpi sitä oikeasti onkaan. Sekaisin kaikkea. :D

      Kyllä mä Luukaksen kanssa olin aika paljon salilla, kun se oli pienempi. Nyt kun näitä on kaksi, niin ne säntää joka suuntaan. Oota vaan, saat alkaa juosta hyllyjen välissä sitten. ;)

      Tosta toisesta työstä... Se on todella sellaista mistä tykkään ja kun tarjoutui mahdollisuus, niin siihen tartuin. Toki saan kilometrikorvaukset jne... Firman toiminta loppuu muuton takia vuoden vaihteessa, niin katsotaan mitäs sitten keksin. :)

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)