perjantai 4. lokakuuta 2013

Pojat sairastavat

Viime viikolla kerhontäti kysyi, että onkos meidän pojat olleet terveitä. Sanoin, että me ei olla oltu sairaana koko vuonna. Enkä sitten etsinyt puuta, jota olisin voinut koputtaa...

Luukas nukkuu kuumetta pois.
Tiistaina se iski, Luukaksen nenä alkoi vuotaa ja keskiviikkona nousi sitten kuume. Kerhopäivä jäi väliin ja lepäiltiin sisällä. Illemmalla tuli yskä ja se on nyt oikeastaan ainoa mikä vaivaa tällä hetkellä. Johannekselle nousi kuume eilen iltana ja tänään on ollut sen vuoro olla väsynyt.

Pari viime yötä on mennyt todella levottomaksi ja eikä sitä auttanut, että ke-to välisenä yönä Johannekselle puhkesi hammas. Niitä on nyt yhteensä seitsemän. Olen ollut hereillä kahden pojan kanssa vuorotellen ja välillä yhtä aikaa. Vaihtanut sänkyä ja yrittänyt saada itse unta, vaikka ne ovatkin pyörineet vieressä.

Luukas ei ole tänään nukkunut päiväunia, mutta Johannes nyt onneksi paritkin. Nyt sain hieman aikaa kirjoittaa blogia kun sanoin tekeväni töitä. jolloin Luukas malttaa hetken itsekseen lueskella. Nyt tosin Johannes heräsi, että enpäs saanut tätäkään postausta kirjoitettua yhdeltä istumalta. :D


Pieniltä lapsilta on todella vaikeaa saada mitattua kuumetta. Välillä sitä ei kuitenkaan voi olla varma, onko lämpöä ihan kunnolla kun tuntuvat touhaavan ihan normaalisti vaikka kuumetta olisikin. Sain äidiltäni tällaisen vanhan Oriolan Kuumetesti - lapun, joka on ollut korvaamaton jos haluaa testata juoksevalta kaverilta onko lämpöä kuumeeksi asti.

Tuollainen musta lappu laitetaan lapsen otsalle ja annetaan sen olla hetki siinä (jopa se on joskus haastavaa). Sitten vain tulkitaan kirjaimia, jotka ilmestyvät lappuun.


Luukakselta olen kyllä voinut ihan mittarillakin mitata, mutta toisaalta eipä ne lukemat paljon mitään kerro. Lapsen yleiskunto kertoo enemmän. Molemmat lapset ovat kuitenkin olleet melkein koko ajan vilkkaita, eikä unet maistu kuin niiden normaaleiden unien verran.

Mutta lapputesti on ollut ihan jees siinä tapauksessa kun kummankin lapsen otsa tuntuu lämpöiseltä, mutta tulos on silti tänään ollut, että Luukaksella ei ole kuumetta ja Johanneksella on.

Mutta rauhallisesti edetään nyt viikonloppuun, illalla menen vielä vetämään itse Flow - tunnin, joten oma liikunta on tälle päivää taattu. :)

Mukavaa perjantaita!

6 kommenttia:

  1. Se on kyllä kurjaa, kun lapset kipeenä.. :/ meillä kävi vähän samalla tavalla, kun alkoi usempi toteamaan, kun poika lähenteli vuoden ikää eikä ollut sairastellut "että onpas se saanu olla terve".. meni pari viikkoa niin tulikin sitten mahatauti. Pikaisia paranemisia teidän pojille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, nyt aletaan olla jo paremmassa kunnossa. :)

      Poista
  2. Meillä ei edes ole kuumemittaria. En ole keksinyt miksi pitäisi hankkiakaan. Lapsista näkee muutenkin paljonko kuumetta suunnilleen on ja kuume yksinhän on todella huono mittari lapsen voinnista. Ärsyttää välillä viedä omia terveitä lapsia päiväkotiin, kun muut tuovat räkäisiä, yskiviä ja selvästi kipeitä muksujaan tartuttaan sekä muut lapset että hoitajat. Kyllä mä ymmärrän, että töistä voi olla nolo olla pois, mutta tällainen risti on lasten kanssa kannettava. Sairastavatkin välillä mokomat. Paranemisia teidän lapsille, toivotaan, että te aikuiset säästytte. Kiva kun et vie lapsiasi kerhoon nyt kun ovat kipeinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla nyt ei ole mitään syytä viedä kerhoon, jos on kipeänä, kun en kerran ole silloin töissä muutenkaan. Harmittaa vaan pojan puolesta, kun nyt tulee syysloma ja kaikkea. Mutta nyt toisaalta on jo niin hyvässä kunnossa, että ehkä uskallan sen keskiviikkona jo kerhoon laittaa.

      Mun oli pakko mitata Johannekselta ihan mittarilla kuume toissa yönä kun hehkui niin hirveän kuumana ja oli ihan oudon oloinen. No, kuumetta olikin sitten melkein 40 astetta. Lääkettä sitten kehiin ja poika nukkumaan pelkällä vaipalla, niin lähti laskemaan. Oli aika jännä, kun illalla ei ollut niin sairaan oloinen...

      Poista
  3. Pikaista paranemista pojille! Täällä kanssa pienempi nuhassa ja isommalla kestänyt yskä jo liian kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Toivottavasti tekin paranette pian!

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)