sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Focus hukassa

Olen huomannut olevani hieman hukassa. Alkuvuosi on mennyt sairastaessa (joko minä tai lapset), kouluhommissa tai sitten töissä. Kotona on ollut veto pois ja en ole oikein pystynyt keskittymään mihinkään. Nyt kun työhommat on vähentynyt, kun saatiin respaan yksi työntekijä lisää, niin pitäisi taas pystyä suunnittelemaan jotain muutakin, kuin perusjuttuja. 

Ainoa asia, jossa olen pystynyt toimimaan pitkäjänteisesti tavoitteeseen nähden on valokuvaus. Olen edelleen onnistunut ottamaan kuvan jokaisena päivänä ja olen todella tyytyväinen itseeni. Kaikki kuvat eivät välttämättä ole laadultaan parasta mahdollista tai kuva-aihekin saattaa olla jotain hatusta vedettyä, mutta silti. Kuvat toimivat samalla pienenä päiväkirjana, kun kirjoitan Facebookiin/blogiin jotain niistä.

Nyt on ollut sinänsä harmi, että blogin jutut pyörivät lähinnä näiden kuvien ympärillä, mutta tosiasiassa me ei olla tehty paljon mitään juuri sairastamisen takia, niin jutun aiheet näin neljän seinän sisällä ovat vähissä. Mutta ainakin vielä hetken näin ja toivotaan, että nämä taudit olisi nyt sairastettu ja saataisiin nauttia keväästä ihan täysillä!

Viikon kuviin siis: 

03.03.2014 (62/365)
Flunssa siis iski mullekin. Lämpöä oli hieman, mutta nuha ja yskä vaivaavat edelleenkin. Harvinaisen sitkeää laatua tämä tauti.

04.03.2014 (63/365)
Jäi tiistaina kuvan ottaminen hieman myöhäiseen, niin kävin sitten nappaamassa Luukaksesta kuvan kun se nukkui. Valo oli jäänyt päälle, niin sen kävin sammuttamassa myös. :)

05.03.2014 (64/365)
Keskiviikkona Luukas meni taas kerhoon ja käytiin Johanneksen kanssa hieman ajelulla ennen Luukaksen hakemista. Pyörin ympäriinsä ja nappasin sitten lopulta tämän vajan kuvaan. Tarkoitus oli ottaa kuva myös illan mammatapaamisesta, mutta juttua riitti niin paljon, etten sitten muistanut koko kameraa. :)

06.03.2014 (65/365)
Pojat haluavat usein toimia apulaisina kun teen milloin mitäkin. Siivous niitä ei innosta, ainakaan silloin kun pyydän noukkimaan tavaroita ylös. Mutta pyykkäys on kivaa, laitetaan vaatteita koneeseen ja luukku kiinni. Ja kun pyykkikori on tyhjä, niin sinne voi sitten hypätä itse piiloon.

07.03.2014 (66/365)
Itselläni on ainakin keväinen fiilis kun ulkona on ollut niin lämmintä. Tuntuu huhtikuulta, aivan ihmeellistä. Viime vuonna tähän aikaan oli parhaimmat lumikenkäilykelit! Keväisen fiiliksen takia, ostin kaupasta hieman minitulppaaneja.

08.03.2014 (67/365)
Luukakselle iski flunssan jälkitautina myös oksennustauti ja sen takia tuli sitten valvottua yöllä hieman pidempään. Luinkin sitten loppuun tuon "Samaa verta" kirjan. Valokuvauksen lisäksi tämä on kyllä ollut myös hieman pitkäjänteisempää hommaa. Kirja kuukaudessa. Vähintään. Niin kuin edellisessä postauksessa kirjoitin. Nyt vaan ei ole yhtään kirjaa odottamassa.

09.03.2014 (68/365)
Mika kyllä osaa loihtia pahvista vaikka mitä! Tällä kertaa Luukas sai ikioman ritarilinnansa. Olivat sitä tehneet yhdessä kun kävin kaupassa. Luukas oli saanut piirtää ikkunat ja auttaa roskien keräämisessä. Mukavaa yhteistä puuhaa, varsinkin kun pienempi oli päiväunilla. Sitten tulikin yksi käsipari lisää "auttamaan". Hieno siitä tuli, nyt on Luukaksella kivat leikit tiedossa. :)

Sellainen viikko meillä. Toivottavasti ensi viikolla saadaan kaikki olla kunnossa, niin päästäisiin vaikka pihallekin vähän enemmän. :) Ja jos mä löytäisin taas sen kadonneen focuksen ja saisin keskityttyä johonkin...

Rentoa viikkoa lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)