keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Toinen lomaviikko ja kotimatka

Maanantai 28.4.2014
(118/365)
Toisen lomaviikon maanantaina käytiin toisen kerran loman aikana "kaupungilla" eli Åsenessa. Käytiin kiertämässä Ikeassa, syötiin mäkkärissä ja sit mä kävin vielä ostoksilla H&M:ssä. Pojille ostin hieman kesävaatetta, kun ne kaikki oli tosiaan jäänyt pakkaamatta. Luukas sai kuvassa näkyvän Angry birds - hupparin, joka on siis hiaton. Lisäksi siihen kuuluvat shortsit samalla kuvalla. :)

Tiistai 29.4.2014
(119/365)
Kummitytöllämme (tai alunperin vain Mikan, mutta oon ominut hänet myös itselleni) oli synttärit melkein heti lähdettyämme Norjasta. Joten ennen kotiinpaluuta veimme hänet katsomaan oikein aikuisten elokuvaa Bergeniin. Käytiin katsomassa Nooa 3D:nä, joka oli parempi kuin olin ajatellutkaan. Ikärajana Norjassa sille oli 11 vuotta, mutta kyllä 12 vuotiasta hieman jännitti. Itse olisin pistänyt leffalle hieman korkeamman ikärajan, koska väkivaltaa siinä oli paljon.

Leffaa kuitenkin suosittelen, vaikkakin ei se ihan noudattanut omaa kuvaani Nooan tarinasta, mutta antoi se ihan ajateltavaa vähän pidemmäksikin aikaa. :)

Keskiviikko 30.4.2014
(120/365)
Reissun toinen kirja tuli luettua itse asiassa jo aiemmin, mutta kuvaan se päätyi vasta keskiviikkona. Mika luki matkan aikana samat kirjat kuin minäkin, joten vaihdeltiin lukuvuoroja. :) Tämäkin kirja oli ihan hyvä, ei mikään lemppari, mutta luettava. Aikamatkustus on mielenkiintoinen aihe kirjalle, koska silloin pystyy käyttää hyväkseen useita eri aikakausia ja paikkoja. Tästäkin on olemassa jatkoa, joten ehkä ne päätyy vielä lukulistalle tämän vuoden aikana. :)

Kotimatkalta liikkuvasta autosta napattu kuva.
Kotimatka alkoi sitten vappuna. Nyt otimme mökin yhdeksi yöksi Ruotsin puolelta ettei meidän tarvinnut lähteä ajamaan keskellä yötä Tukholmaan asti. Valitsimme reitiksi ajaa Hardangerviddan kautta, jossa oli kyllä todella kauniita maisemia.



Kun päästiin ylätasangolle, niin siellä oli todellakin lunta! Täysin kesäkeleistä ihan keskelle talvea. Olisi pitänyt olla lumikengät mukana, niin oltaisiin päästy ihailemaan maisemia vähän kauemmaksi tiestä. Mutta nyt vain pysähdyttiin evästauolle ennen kuin jatkettiin matkaa.

Johannes

Luukas

Aurauskepeilläkin on kokoa
Matka alas oli todella mutkitteleva ja Luukas alkoi autossa voimaan pahoin. Alhaalla sitten pysähdyttiin siivoamaan oksennusta ja vaihtamaan vaatteita. Tuo matkapahoinvointi on kyllä harmillista. Ja kun pienen lapsen kanssa sitä ei edes tajua ottaa vakavasti ennen kuin oksennus sitten tulee. Mutta tästä lähtien pitkillä matkoilla pitää kyllä olla muovipussi lähettyvillä.

Torstai 1.5.2014
(121/365)

Torstai-iltana sitten päästiin perille Årjängiin, josta olimme varanneet golf-kentän vierestä mökin yhdeksi yöksi. Saimme kunnian olla kauden ensimmäiset vieraat ja petivaatteet tulivat sitten kaupan päälle kun mökki ei ollut vielä lämmin kun tultiin. Iltapalaksi kävimme hakemassa pitsaa. Ruoan ja pitkän ajopäivän jälkeen uni kyllä maittoi.

Johannes löysi auton.

Pojat nukkuu sopuisasti.
Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa kohti Tukholmaa. Pääsimme lähtemään sen verran aikaisin, että mitä päivän aikana tekisimme. Kaupat eivät houkutelleet, eikä Tukholman keskusta. Joten ajoimme Uppsalaan. Itse en ollut koskaan käynyt Upsalan hautakummuilla ja kun siihen nyt tuli tilaisuus, niin oli kiva käydä kävelyllä.


Kävimme tutustumassa myös Uppsalan vanhaan kirkkoon, joka oli todella hieno kivikirkko. Sen rakentaminen aloitettiin jo 1000 - luvulla, mutta valmiiksi se saatiin 1100 - luvulla. Seinillä olevat liitumaalaukset ovat peräisin 1400 - luvulta ja krusifiksit 1100-, 1200- ja 1400 - luvuilta.

Kirkoon on haudattu mm. Celcius - asteikon kehittäjä Anders Celcius perheineen.

Kirkon talonmies toimii samalla oppaana.

Hautakummut eli kuningaskummut ovat peräisin 400 - 500 luvuilta. Ennen niitä pidettiin kuninkaiden hautoina, mutta nykytiedon mukaan ainakin yhteen kumpuun on haudattu nuori nainen.

Hautakummut
Perjantai 2.5.2014
(122/365)
Vanhan Uppsalan alueella on myös kruunattu Ruotsin kuninkaat ainakin keskiajalla. Joten todella historiallinen paikka on kyseessä.

Vanhaan Uppsalaan ja Uppsalaan voisi kyllä mennä tutustumaan oikeasti ajan kanssa. Itseäni kiehtoo paljon kuitenkin historia ja varsinkin kristinuskon historiaan olisi mukava tutustua näin lähikohteissakin.


Uppsalasta matka jatkui sitten Tukholmaan ja laivalle. Tallink Siljan Galaxy oli kyllä pettymys. Siis ei me paljon hytin ulkopuolella aikaa vietetty, mutta hytti oli kyllä sellainen, että mietitytti kovasti antaa lapsien leikkiä siellä lattialla. Mielestäni Princess (jolla tulimme toiseen suuntaan) oli paremmassa kunnossa. Mutta nukkumaanhan me sinne vain tultiin ja seuraava aamuna ajoimme sitten kotiin.

Tämä oli sitten viimeinen osa meidän reissujutuistamme. Jos sitä nyt pääsisi normaaliin päivitysrytmiin. Tai ainakin sitten kun olen saanut tuon yhden kirjan luettua... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)