maanantai 15. joulukuuta 2014

rv 24+0

Tänään taas alkaa uusi viikko raskauslaskurissa. Ollaan jo viikolla 25!

Maanantai 15.12.2014
(350/365)
Tunnen itseni todella väsyneeksi ja tarkistutin hemoglobiinin neuvolassa pari viikkoa sitten. Se oli tippunut hieman alkuraskaudesta, mutta oli silti 137. Joten väsymys ei pitäisi tuostakaan johtua. Lueskelin kyllä blogista Johanneksen odotuksen aikaisia kirjoituksia ja juuri samoilla viikoilla kärsin kamalasta väsymyksestä. Nyt melkein joka iltapäivä pitää mennä hieman pitkäkseen ja antaa Luukaksen höpötellä Angry Birds - juttuja vierellä. Tänään tosin oli soittanut puhelimellani mummulle sillä välin, kun mä lepäilin. Ja mä kun luulin, että se laitteli Angry Birds - kuvia eräällä sovelluksella... Mummu tosin oli töissä, että puhetta ei sitten kuulunut.

Kävimme toissa viikonloppuna Haaparannassa hieman ostoksilla ja tuo ajomatka sai edellisistä raskausksista tutun kylkikivun palaamaan. Onneksi se on ollut vielä vain hetkellistä, mutta heti kun istun pidempiä aikoja, niin kylkiluiden luona vihloo ikävästi. Mitään syytä tuolle kivullehan ei ole koskaan löydetty, paranee viimeistään heti synnytyksessä.

Vauvan liikkeet ovat alkaneet tuntua todella paljon paremmin. Hehkutin tuossa eilen Mikalle, että nyt on tainnut tyttö kääntyä pää alaspäin, kun illalla tuntui potkuja ylävatsalla. No, nukkumaan mennessä ja tänään kaikki liikkeet on taas tuntunut alhaalla, joten tiedä nyt sitten. Hieman on alkanut stressaamaan tuo mahdollinen perätila, mutta sillehän en minä voi mitään. Ja onhan tässä aikaa kääntyillä vielä, toivottavasti.

Muita vaivoja nyt on lähinnä närästys, jota ilmenee jatkuvasti. Ihan sama melkein mitä syön tai olen syömättä, niin koko ajan närästää. Nyt olen selvinnyt vielä aika pitkälle maitotuotteilla, ettei ole tarvinnut lääkkeisiin turvautua. Glögin juomisen olen saanut suosiolla jättää vähemmälle, mikä on hieman kurjaa näin joulun alla.

Vauvalle on tullut tehtyä nyt muutama hankinta, Ruotsista ostin bodyn, joka onkin ainoa uutena ostettu asia. Sitterin bongasin Facebookin kirppisryhmästä ja kävin hakemassa meille uuden, siskon vanha saa siirtyä vaikka vanhempieni luokse varakäyttöön. Jotain tyttömäisiä vaatteita olen kirppiksiltä ostellut, mutta ehkä vasta kun sukupuoli on täysin varma, tulee ostettua enemmän.

Mieliala on tällä hetkellä aika hyvä, raskaus sujuu omalla painollaan ja joulukin on tulossa. Ainoa mikä on mielestäni kauheaa, on tämä stressaaminen. Jatkuva stressi jostain ihan perusasioista. Mitä tänään syödään, milloin ehdin kauppaan, kirjastossakin pitäisi käydä, nukkuakin pitäisi, mutta kun on niin paljon muuta! Nämä kun ei ole mitään elämän ja kuoleman kysymyksiä, vaan ihan perusarkea, niin en oikein ymmärrä mistä nämä stressin aiheet oikein nyt tulee. Ja stressin sietokyky ja sen käsitteleminen on ihan hukassa. :/ Tänään aloin stressata siitä, että me ei ehditä käydä varmaan katsomassa uusinta Hobittia ollenkaan. Haluaisin sen kuitenkin leffassa nähdä 3D:nä, kuten aiemmatkin. Miksi nämä suurelokuvat tulee aina ennen joulua teattereihin?

Tänään kävin ensimmäistä kertaa elämässäni sokerirasituksessa. Kun Pietarsaaren synnytysosasto on mennyt kiinni ja suurin osa käy synnyttämässä Kokkolassa, niin Kokkola vaatii, että kaikki yli 25 vuotiaat pitää käydä sokerirasituksessa. Aiemmin olen välttänyt sen, koska ensimmäisen kohdalla olin normaalipainoinen alle 25 vuotias, toisella kerralla normaalipainoinen alle kolmikymppinen uudelleensynnyttäjä. No, mielestäni koko sokerirasitusta on liioiteltu netissä. Söin eilen seitsemältä kunnon iltapalan, menin puoli kahdeksaksi tänä aamuna labraan, join sokerilitkua ja istuin siellä odotushuoneessa pari tuntia. Välillä sitten otettiin verikokeita.

Mä en tiedä pitäisikö sen tuntua jotenkin erilaiselta, jos arvoissa on jotain häikkää? Ei mulla ollut sillä tavalla edes nälkä, ainoa mikä iski noin tunti juoman nauttimisen jälkeen, oli väsymys. Ja iltapäivällä olin vielä enemmän "tööt" kuin yleensä. Mutta nyt se on ohi, eikä neuvolasta ole tullut soittoa perään, joten kai kaikki on ok. :)

rv 24+0
Mahan muodosta mun piti kirjoittaa vielä muutama rivi. Tuntuu kyllä, että tässä raskaudessa olen levinnyt paljon enemmän sivuille kuin aiemmissa. Myös jenkkakahvat on tullut selkeästi esiin, pitänee alkaa jumppailla kun saadaan vauva syliin. :) Painoa oli tullut pari viikkoa sitten kesän alkupainoon 9 kg, neuvolan ekasta mittauksesta 5 kg. Nyt varmaan kymppi on mennyt rikki. Toivottavasti tälläkin kertaa kokonaiskilot jäisivät noin viiteentoista. Alkupaino oli toisaalta alhaisempi kuin aiemmilla kerroilla.

Mulla olisi paljon kuvia ja niistäkin kirjoitettavaa, mutta koneella olo ei iltaisin houkuttele. Johannes on alkanut pitkittää nukkumaanmenoa, joten useina iltoina saan vasta kymmeneltä "omaa" aikaa. Ja nyt kun pojat ovat olleet kipeinä, niin tilanne on ollut vielä pahempi. Jos nyt en itse tule kipeäksi, niin enköhän saa tänne jotain kuvia ennen joulua. Sehän on jo ensi viikolla! Hurjaa vauhtia vähenee päivät kalenterista.

Oikein ihanaa viikkoa teille kaikille!

4 kommenttia:

  1. Täälläkin podetaan kauheaa väsymystä.. Aamulla tuntui että olisin voinut nukahtaa istualtaan tuolille :D

    Tsemppiä ja ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Väsymystä ilmassa tääläkin, kai nuilla keleilläkin on siihen osansa. Pitää koittaa aatella positiivisesti, vauvan kanssa sitte mennäänki jo kovasti kesää kohti ja valoa ja energiaa piisaa :)

    Mua on alkanu jo mietittyttää synnytys, tai lähinnä milloin se tapahtuu. Jännää :) Nyt kun on kokoajan samat kivut, kolotukset ja tämä väsymys, mitkä viimeks tuli synnytystä edeltävänä päivänä. Toivottavasti vielä hetken saa odottaa :)

    Mun piti muuten soittaa neuvolasta sokerirasituksen tulokset seuraavana päivänä, mut eiköhän ne ilmoita jos on aihetta.

    Ressitöntä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle soitettiin tänään neuvolasta tulokset. Kaikki oli ok. :)

      Kyllä mäkin synnytystä jo mietin. Lähinnä sitä, että ehtiiköhän sitä tämän kanssa sinne Kokkolaan ollenkaan? Viimeksi ehdin tosiaan olla puoli tuntia sisällä sairaalassa ennen kuin Johannes syntyi. En enää haluaisi kokea sellaista ajomatkaa kuin se. :D

      Pitää varmaan yrittää lähteä vähän aiemmin liikkeelle, koska mulla ei oikeastaan mikään enteillyt synnytystä kuin alkaneet supistukset.

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)