sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Me&I

Tänään mun oma aika jatkui sillä, että kävin Me&I lastenvaatekutsuilla. Varmaan kukaan (äiti)bloggaaja ei ole välttynyt tältä merkiltä. En ole aikaisemmin ostanut lastenvaatteita, itselleni tosin yhden paidan. Olen kuitenkin saanut sen käsityksen, että vaatteet ovat laadukkaita. Hinta näissä vaan kirpaisee. Samalla rahalla kun saisi esim. H&M:ltä aika monta vaatetta. 


Päädyin kuitenkin ihanien kuosien takia ostamaan Luukakselle kesävaatteet. Vauvallekin olisi ollut vaikka mitä, mutta 25€ bodysta, jota käytettäisiin pari kuukautta, on mun mielestä liikaa. Ja kun ei tiedä tuleeko niitä lapsia lisää, että voisi pistää eteenpäin sitten. 

Kaikista ihanista sirkus-, pilvi- ja sammakkokuoseista päädyin kuitenkin tähän:


"Akra, traktra..." En osaa mitenkään kirjoittaa sitä miten Luukas traktorin sanoo. :) Mutta siis onhan tämä t-paita ihana. Ja ruskeat housut sitten siihen kaveriksi.

Jos haluat katsoa koko malliston, niin sen löydät täältä: Me&I

Puhuttiin alustavasti, että mä pitäisin ensi syksynä kutsut. :) Katsotaan sitten miten vauvan kanssa menee, että pystynkö pitämään.

Aprillasin muuten Mikaa, että tein 200 €:n tilauksen. Siitä olisi kyllä tullut sanomista. Ja nytkin varmaan parasta, etten ihan tarkkaa hintaa näistä sano... ;)

Mitä mieltä itse olette? Kannattaako lasten vaatteisiin pistää rahaa vai ostatko mieluummin enemmän edullisesti?

3 kommenttia:

  1. Mä kävin Me&I-kutsuilla ekaa kertaa muutama viikko sitten. Ostin vain traktoripipon, mutta _harkitsin_ kyllä tuota samaa traktoripaitaa. Aivan ihana. <3 Ehkä mä vielä sorrun...

    Mä olen sitä mieltä, että mitä lyhyemmän aikaa vaatetta käytetään niin sitä vähemmän pitää vaatteen maksaa. Ei minusta olisi laittamaan rahaa johonkin pikkuvauvabodyyn pariakymppiä. (Lahjaksi voin toki semmoisen ostaa hyvän ystävän lapselle.) Tästä syystä (jos vaan tämän nyt odotuksessa olevan lapsen saamme) aiomme ottaa äitiyspakkauksen eli ilmaisia vaatteita siihen aikaan, kun kasvu on nopeaa (tai verovaroin kustannettuja mut anyway).

    Ulkovaatteet ovat sitten asia erikseen. Tosin niissäkin ehdoton yläraja on 100 eur. Tähän asti puvut on saatu jollain 50-75 eurolla.

    Jos rahavarat olisivat rajattomat niin kyllähän mä varmaan menisin kaupungin kalleimpaan vaateliikkeeseen ja laittaisin kortin laulamaan. Mutta ennen lottovoittoa mennään Prisma-H&M-Lindex-KappAhl-halpahallit-akselilla. :)

    VastaaPoista
  2. Mä panostan ulkovaatteisiin, uv-vaatteisiin, kenkiin tms. Arkivaatteet aikalailla h&m:ltä, rahatilanteen vuoksi kyl... Me&I:hin en syty millään ja musta noi on aika ylihinnoiteltuja. Just kieltäydyin yksiltä kutsuilta kun mitä meen kun ei nappaa.

    Kakkori-paita, kuten Aada asian ilmaisisi näyttää kivalle :)

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään pukea lapseni kivan näköisiin vaatteisiin, mutta koska rahatilanne on rajallinen niin ostan mielummin halvemmalla useamman vaatteen kuin kalliilla yhden. Ulkovaatteissa ostan mielelläni laadukkaita merkkivaatteita, mutta nekin aina alennuksesta (esim. nyt on odottamassa molemmille tytöille talvipuvut ensi talvelle). Sisävaatteissa laadulla ei ole niin merkitysta kun meillä monet vaatteet tahraantuvat ruoasta ym. niin ettei niitä voi enää myydä eteenpäin.

    Me and I vaatteita en ole ikinä raaskinut ostaa. Mun mielestä ihan yhtä söpöjä löytyy muilta merkeiltä (mm. Liandlo, Jny-desing), joita myydään alessa paljon halvempaan hintaan. Musta on hauskaa juosta (netti)vaatetarjousten perässä, joten tää sopii mulle :)

    Niin eikä siitä kyllä mihinkään päästä että tuo ostamasi traktoripaita oli söpö! :)

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)