sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Liikuntakärpästä metsästämässä

Johannes on kohta neljä kuukautta ja nyt oon pikku hiljaa alkanut antaa aikaa treenille. Nuo pari flunssaa aiheutti hieman takapakkia, mutta jospa sitä nyt pysyisi terveenä vähän aikaa. 

Tunnen olevani aika hyvässä fyysisessä kunnossa, aerobinen kunto on nyt vähän parempi kuin lihaskunto. Mutta toisaalta lihaskunto oli ennen raskauksia niin hyvä, että sen huomaa helpommin, että kiloja ei nouse niin paljon salilla kuin ennen. 

Italiassa vuonna 2007

Paino on tällä hetkellä alle lähtöpainon, siis tähän viimeisimpään raskauteen. Kaksi-kolme kiloa olisi matkaa vielä siihen, mitä olin ennen Luukaksen odotusta. Kuusi kiloa olisi matkaa siihen, missä olin kun aktiivisesti ehdin treenata. Eli vuonna 2008 viimeksi. :D Sen jälkeen tulikin työjuttuja niin paljon, ettei omalle treenille jäänyt hirveästi aikaa.

Egyptissä vuonna 2008
Nyt ollaan yhden kaverin kanssa käyty muutaman kerran salilla ja sitten viime viikolla kävin Bodypumpissa. Tavoitteena olisi käydä pari kertaa viikossa salilla tai jumpassa ja sitten kävellä niin usein kun säät sallii. Siis lasten kanssa kävelyä, jonka teho sitten vaihtelee aika paljon.

Vanhalla salilla vuonna 2008
Imetyksen takia treeneihin lähteminen on aina vähän hankalaa, vaikka ei siitä pitäisi mitään isoa juttua tehdä. Nytkin lapset nukkuvat, voisin hyvin lähteä treenaamaan. Omalla salilla kun ei aukioloajat rasita. Mutta kun siihen oikeasti menee aikaa. Jos menen yhdelle ryhmäliikuntatunnille, siihen menee siirtymisineen melkein pari tuntia. Jos lapset on hoidossa, menee enemmän. Ja se on perheajasta paljon pois.

Haaveena olisi joskus vielä ennen töihin menoa treenata se kolme-neljä kertaa viikossa, jotta olisin hyvässä kunnossa asiakkaita varten. Siihen pyrin viimeistään sitten kun imetys loppuu. Imetyksen takia en ole viitsinyt karsia ruokavaliota niukemmaksi vielä, vaan pyrin syömään tarpeeksi. Mikäli imetyksen lopettamisen jälkeen sitten paino alkaa nousta, niin katsotaan sitten sitä ruokavaliota uudelleen.

Nyt pitäisi mennä vähän lepäämään, itse olen herännyt ekan kerran klo 4.30 Johanneksen kanssa tunniksi seurustelemaan. Onneksi saatiin vähän unta sen jälkeen ennen kuin sitten herättiin seitsemältä Luukaksenkin kanssa. Eilinen oli mennyt pojilla hyvin, nukkuivat koko Mikan vahtivuoron. :D Yön keikasta raporttia myöhemmin kun ehdin laittaa kuvat koneelle. 

Hyvää viikonalkua!

PS: Kylläpäs mulla oli nätit hiukset vuonna 2008. Pitäisi mennä kampaajalle... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)