torstai 29. marraskuuta 2012

Perunaa!

Nam!
Pitkällisen harkinnan jälkeen päätettiin sittenkin aloittaa Johannekselle kiinteiden maistelu jo nyt. Vähän hienovaraisemmin tosin kuin Luukaksen kanssa. Luukakselle aloitettiin heti maissivellillä ja bataatilla. Luumusose tuli kuvioihin myös aika nopeasti. Omia soseita en hirveästi tehnyt, vaan käytin kaupan tuotteita. Nyt voisi koittaa vähän enemmän tehdä itse.

Pari päivää sitten kävin Luukaksen kanssa kaupassa ja Mika oli Johanneksen kanssa kotona. Silloin tuli niin iso parku, että korvike kelpasi pullosta. Silloin päätettiin aloittaa pikku hiljaa kiinteät, koska olin syöttänyt pojan juuri ennen lähtöä. Pitäisi olla jotain, jota Mikakin voi antaa, jos joudun olemaan poissa.

Keitin yhden perunan ja sekoitin siihen korviketta. Ihan hyvillä mielin sitä söi, pyöritteli kielen päällä ja maisteli. Pari lusikkaa annettiin ja jätettiin siihen.

Muistan joskus kuulleeni, ettei pelkkää perunaa voisi pakastaa (neuvolan äiti-vauva tapaamisessa). Nyt kuitenkin laitoin loput viiteen osaan pakastimeen ja olen sieltä yksi kerrallaan sulattanut. Maistoin itse ja ihan hyvää oli. Ja Johanneskin on syönyt nyt pari päivää sitä hyvällä ruokahalulla. Joten olenko ymmärtänyt asian ihan väärin vai korvikkeeseen sekoitettunako se on ok pakastaa?

Maha ei ole vaivannut sen enempää kuin yleensä ja tykkää kyllä kun saa jotain kiinteämpää. Porkkanaa olisi jääkaapissa ja ajattelin, että voisin sitä koittaa seuraavaksi. Hitaasti ja pieniä annoksia, niin hyvä tulee. :)

Imetystä aion jatkaa niin kauan kuin poika sitä itse haluaa. Tai no, ensimmäisen syntymäpäivän jälkeen kyllä aion vieroittaa, jos ei itse halua lopettaa. Luukas vieroitti itse itsensä kymmenen kuukauden ikäisenä.

Onko jollakin hyviä vinkkejä itsetehtyihin soseisiin tai jotain linkkiä missä olisi ohjeita? :)

1 kommentti:

  1. Meillä on kans maisteltu nyt soseita mm. bataattia, kesäkurpitsaa, perunaa ja porkkanaa, päärynää, puolukkaa ja mustikkaa ja hyvin on kaikki maistunu. Kaikki muut oon tehny ite paitsi tuon puolukka mustikka soseen. Seuraavaks varmaan maistellaan aprikoosia, omenaa tai luumua. Mullekkin sanottiin, että pelkkää perunaa ei voi pakastaa ja oonkin sekottanu siihen porkkanaa. Mä oon netistä lukenu vinkkejä itsetehtyihin soseisiin ja neuvolassa mulle esiteltiin joku kirjakin mut en muista enää sen nimeä. :)
    Terveisin: Tanja

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)