perjantai 7. helmikuuta 2014

Tomaattifoccacia

Viikonloppuleipää
Mikan innoittamana mäkin päätin tänään leipoa leipää poikien kanssa. Olen aina ihaillut kauppojen foccacia - leipiä, mutta niissä on usein oliiveja, joten on jäänyt sen takia ostamatta. Nyt ajattelin kokeilla tehdä sitä itse. Googlailemalla löysin yhden ohjeen, jonka perustana oma ohjeeni nyt sitten on. Eli alkuperäinen ohje on blogista Suklaapandan keittiössä.

Tein taikinan aikalailla samalla ohjeella, mutta näin jälkiviisaana muokkaan sitä tähän hieman.

-----

Tomaattifoccacia
1 iso leipä
3½ dl vettä
n. 7 dl vehnäjauhoja
11 g kuivahiivaa
1 tl suolaa
loraus (rapsi)öljyä
1 rkl hunajaa

Päälle:
1/4 dl (rapsi)öljyä
1 valkosipulinkynsi
1 tl sitruunamehua
kuivattua rosmariinia maun mukaan
mustapippuria

punasipulia
tomaatteja (esim. kirsikkatomaatteja)
sormisuolaa (itse käytin mustaa laavasuolaa)

Mittaa kulhoon lämmin (42 asteinen) vesi, tarkista vaikka mittarilla lämpötila. Sekoita kuivat aineet: vehnäjauho, kuivahiiva ja suola. Koneella tehtäessä sekoita kuivat aineet veden joukkoon koneen vaivatessa taikinakoukulla hitaasti. Kun aineet ovat sekoittuneet, lisää joukkoon hieman öljyä. Lisää hunaja. Anna koneen vaivata n. viisi minuuttia. (Käsin tehtäessä tarvitset hieman pidemmän ajan) Taikina saa jäädä hieman tahmaiseksi, mutta silti hyvin kulhon reunoista irtoavaksi.

Anna kohota 30 minuuttia liinan alla jossain lämpimässä paikassa. Voitele iso vuoka (n. 20x30 cm) kevyesti esim. öljyllä. Kohottamisen jälkeen siirrä taikina vuokaan, painele jauhotetuin käsin se tasaiseksi. Anna kohota vielä liinan alla 30 minuuttia.

Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen ja valmistele öljyseos. Laita öljyn sekaan pieneksi pilkottu tai puristettu valkosipuli. Lisää sitruunanmehu, rosmariini ja mustapippuri. Viipaloi sipuli ja tomaatti.

Kun taikina on kohonnut tarpeeksi, painele siihen sormella kuoppia. Levitä pullasudilla öljyseos päälle ja asettele sipulit ja tomaatit tasaisesti leivän pinnalle. Ripottele päälle oman maun mukaan sormisuolaa, kokeile vaikka jotain erikoisempaa suolaa (esim. juuri laavasuolaa). Paista uunissa keskitasolla n. 12-17 minuuttia.

Lämpimänä tämä ei tarvitse mitään lisukkeita, ei edes rasvaa. Nauti esimerkiksi pastan, salaatin tai keiton kera.

-----
07.02.2014 (38/365)
Pojat auttoivat leivän tekemisessä.
Tämä on tällainen viikonloppuherkku, en mä tätä arkileiväksi suosittele. :) Mutta kokeilen tehdä kyllä toistekin, nyt vähemmällä öljyllä (kuten reseptissä).

Mukavaa viikonloppua!

(365 - kuvia on tulossa joko tänään tai huomenna. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)