maanantai 6. lokakuuta 2014

rv 14+0

Ensimmäinen mahakuva
Tänään vaihtui taas raskausviikko ja viidestoista viikko alkoi. Viime raskaudesta aloin kirjoittaa raskaudesta viikolta 18, joten nyt ollaan vähän aikaisemmin liikkeellä. Haluan vain kirjata ylös tämän hetkiset negatiivisetkin ajatukset, niin eipä tarvitse myöhemmin kaunistella tätä alkuraskauttakaan.

Viime viikolla piti alkaa se myyttinen energinen keskiraskaus. Sen takia ilmeisesti mua on väsyttänyt parin viime viikon aikana enemmän kuin aiemmin. Olen nukahdellut sohvalle, melkein hakannut päätä seinään väsymyksestä ja haukotellut enemmän kuin laki sallii. Vaikka illalla menisin nukkumaan jo kymmeneltä, aamulla olo on kaikkea muuta kuin levännyt. Syytän näistä kyllä myös levottomia öitä, kun joudun arpomaan, että mihin minä mahdun nukkumaan, kun pojat ovat vallanneet meidän sängyn. Samalla kun yöllä herää poikien kanssa, niin tulee pissahätä ja nälkä. Syömään en ole kuin kerran joutunut yöllä, mutta vessassa pitää käydä kyllä joka kerta kun herään.

Ja se nälkä. Vaikka söisin kuinka, niin nälkä ei pysy poissa kuin pari tuntia. Jos venytän seuraavaa ruokailua sitä pidemmälle, vatsa tulee niin kipeäksi, etten pysty enää seisomaan. Joten pitäisi varmaan keksiä jotain hyviä, pikaisia välipaloja. Nyt menee lähinnä jogurttia ja leipää, jos nälkä iskee yllättäen.

Pari viikkoa sitten kärsin migreenistä, jonka jälkeen mulle jäi "pysyvästi" pään oikea puoli kipeäksi. Sitä vihloo ja jomottaa. Jotenkin tunnen, että se on niskasta peräisin, mutta hierontakaan ei helpota. Venyttely taas melkein pahentaa sitä. Päänsärkyä mulla on ollut kummassakin edellisessä raskaudessa ja se on kestänyt yli puolen välin. Toivottavasti tällä kertaa helpottaisi aiemmin.

Muuten olo on aika hyvä. Saan kiittää onneani, etten tässäkään raskaudessa ole oksentanut (kop kop) ja muutenkin kaikki on mennyt normaalisti. Pikku hiljaa alan tässä odottelemaan liikkeitä ja vatsan kasvamista. Onhan vauva jo päärynän kokoinen! :D

Neuvolakäyntejä on täällä vähennetty huomattavasti ensimmäisen raskauden jälkeen, joten seuraavan kerran menen käymään kuuntelemassa sydänääniä vasta loppukuusta. Rakenneultra onkin sitten jo marraskuussa. Saadaan jännittää kumpaa sukupuolta tämä tulokas sitten on. Olen psyykannut itseäni siihen, että tämäkin on poika, koska kyllä sitä pieni toive tytöstä on. (Ja tähän sitten se litania, että pääasiahan on että vauva on terve...)

En koskaan nähnyt itseäni poikien äitinä ennen kuin Luukas syntyi. Nyt niitä on kaksi ja hyvin todennäköisesti huhtikuussa kolme. On tässä pitänyt muuttaa ajatusmaailmaa ja yrittää ymmärtää poikien leikkejä. En mä edelleenkään ymmärrä, miksi kaikki vaivalla rakennettu pitää aina hajoittaa, mutta koitan leikkiä mukana.

Tällaisia ajatuksia siis nyt tällä viikolla raskaudesta. Aika negatiiviset ajatukset on, pääsyy on tämä väsymys. Jotenkin sitä aina saa sellaisen vähättelevän kuvan alkuraskauden väsymyksestä kaikissa lehdissä ja oppaissa. Nuku silloin kuin väsyttää, muista ulkoilla riittävästi jne... Tämä on jotain ihan muuta kuin tavallinen väsymys. Ja kun siihen lisää kaksi erittäin energistä lasta pyörimään jaloissa sen vähintään 12/7, niin lähes koomamainen olotila on taattu.

Mutta kyllä se helpottaa, ainakin edellisillä kerroilla on helpottanut. Nyt tosin mennään pimeämpää aikaa kohti, mutta ei kun kirkasvalolamppu taas esiin. :)

Yritän tässä palailla syyskuun kuvien kanssa ja positiivisimmissa merkeissä mahdollisimman pian!

6 kommenttia:

  1. Mekin odotamme kolmatta syntyväksi maaliskuussa. Kaksi tyttöä ennestään, joten aika samoissa tunnelmissa mennään :) tsemppiä ja hyviä vointeja! Pitäisi tulla piipahtamaan siellä kämpällä joku viikko, että saisi vähän vertaistukea ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vastasin kommentteihin jo kännykällä, mutta näköjään mikään ei ole tullut perille. Noh, kävin blogissasi, erittäin kaunis koti teillä. :)

      Tsemppiä myös sinne! Ja tervetuloa kämpälle!

      Poista
  2. Toivottavasti saat lisää energiaa. Mulla se tuli keskiraskauden aikana ja painoin menemään puutarhassa kuin mikäkin hullu puutarhuri. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on pari päivää ollut jo paljon parempi, kyllä se tästä! :)

      Poista
  3. Heippa!Eksyin blogiisi sattumalta kun googletin kehtoja :) Ja kun luin viimeisen päivityksesi niin voi voi...i feel you!! :) Itsellä rv 22 menossa ja toinen lapsi tulossa.Esikoinen 1.5 v tyttö ja nyt tulossa poika(mitä sille pippelille oikein tehdään??!! ;) ) ja itsellä ollut ihan hirveä alkuraskaus;pahoinvointi loppui vasta 2 vk sitten ja päänsärky,liitoskivut sekä pakaroissa jumissa olevat hermot meinaa viedä järjen! Tsemppiä sinne,viimestään sitten helpottaa kun kaveri sieltä ulostautuu ;)
    -Maria, asuu myös pohjanmaalla-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä poikien kanssa pärjää, mutta ei se niiden "maailma" tunnu omalta. Toivottavasti heidän kasvaessa löydän jotain yhteisiä kivoja juttuja, jotka ei ole poikien tai tyttöjen juttuja. :) Tsemppiä loppuodotukseen!

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)