maanantai 5. tammikuuta 2015

Viimeistä viedään: Joulukuu 365

Viime vuoden viimeiset 365 - kuvat tulevat nyt tässä!

Maanantai 1.12.2014
(335/365)
Äitini on tehnyt minulle joulukalenterin niin kauan kuin muistan. 24 pientä pakettia sisältää jouluisia yllätyksiä ja karkkia. Jatkan samaa perinnettä omien lasten kanssa. :)

Tiistai 2.12.2014
(336/365)
Kävin kirjastosta hakemassa muutaman nimikirjan, mutta eipä se auttanut yhtään nimien pohtimisessa! Miten se voikin olla niin vaikeaa... Ennen mietin, että tytölle on niin paljon kivoja nimiä, mutta nyt kun pitäisi oikeasti valita, niin päässä lyö tyhjää. No, ainakaan tuosta harvinaisten etunimien kirjasta ei löytynyt mitään. :D

Keskiviikko 3.12.2014
(337/365)
Luukas oli kerhossa, joten me lähdettiin Johanneksen kanssa puistoon ihan kahdestaan. Kivaa, että joskus saa laatuaikaa ihan tälläkin tavalla, eikä kaikki aika mene kotitöihin, ruoanlaittoon tai kaupassa käyntiin. :)

Torstai 4.12.2014
(338/365)
Vuoden viimeisiä kirjoja viedään... Tästä ja tämän kirjasarjan ensimmäisestä osasta löytyy juttua toisesta blogistani:  Mystic city

Perjantai 5.12.2014
(339/365)
Tämä oli taas sellaisia päiviä, ettei kamera ollut esillä. Sitten ennen nukkumaan menoa yrittää keksiä jotain kuvattavaa... No, pääsivät poikien Pez-hahmot sitten jouluiseen kuvaan. :D

Lauantai 6.12.2014
(340/365)
Oltiin koko itsenäisyyspäivä reissussa Haaparannassa, mutta illalla myöhään piti vielä sytyttää sitten itsenäisyyspäivän kynttilä.

Sunnuntai 7.12.2014
(341/365)
Perinteinen itsenäisyyspäivän piparkakkuleivonta siirtyi sunnuntaille kun oltiin tosiaan kaikki reissussa. Mummulassa tulikin sitten leivottua erimuotoisia piparkakkuja. :)

Maanantai 8.12.2014
(342/365)
Raskausaikana mulle on nyt tullut kaksi ruokahimoa. Yksi on karjalanpiirakat munavoin kera ja erilaiset maitopohjaiset puurot (riisipuuro ja mannapuuro lähinnä). Joten iltapalaksi on nyt ollut aika monesti juuri karjalanpiirakoita. Puuroja en ole viitsinyt niin usein laittaa, kun syöjiä ei olisi niin montaa...

Tiistai 9.12.2014
(343/365)
Joulupukilla oli muutamana iltana paja meidän olohuoneessa...

Keskiviikko 10.12.2014
(344/365)
Vietettiin mammaporukalla Kämpällä pikkujoulua nyyttärimeiningillä. Tällaisia herkkuja meillä oli tarjolla. :)

Torstai 11.12.2014
(345/365)
Pojille tulee luettua lähes joka ilta satuja. Tässä oli erään illan kirjat. Johanneksen yksi lemppareista, Autojen maailma, alkaa olla jo aika kulunut ja kaipaisi teippiä. Ja Luukas sai valita kirjaston kirjoista Myyrän raketti - kirjan iltasaduksi. :)

Perjantai 12.12.2014
(346/365)
Pitkästä aikaa kävin Yön keikalla. Oltiin äitini, siskoni ja kummityttöni kanssa Härmässä katsomassa Yön "Hyvästä ja pahasta" - kiertueen konserttisalikeikkaa. Paikat olivat aika kaukana lavasta ja pikkujoulut kun oli, niin paikalla oli paljon yritysporukkaa, jota ei itse keikka kiinnostanut. Onneksi pääsi sitten viimeisiä biisejä fiilistelemään ihan lavan eteen. :)

Lauantai 13.12.2014
(347/365)
Lucian päivän kunniaksi syötiin Lucia - pullaa ja juotiin glögiä. :)

Sunnuntai 14.12.2014
(348/365)
Luukaksen joulujuhlat olivat mukavat. Luukas sai olla Lucia - kulkueessa tonttuna. Sitten kävi vielä joulupukkikin tuomassa yllätyspussin. :) Vaari, mummu ja faffa perheineen olivat mukana juhlimassa.

Maanantai 15.12.2014
(349/365)
Tämä mahakuvahan täällä on jo ollut aiemmin. :)

Tiistai 16.12.2014
(350/365)
Olin etsinyt kivoja julisteita/tauluja poikien huoneisiin, mutta en löytänyt mitään. Päätin sitten teettää itse poikien valitsemista hahmoista. Tässä Luukaksen taulut, johon oli pakko saada lintujen ja possujen puoli Angry Birds Star Wars - pelistä. Minä sitten valitsin tekstit tauluihin. Kehykset ovat Ikeasta, maksoivat jotain 4 €/kpl ja ovat kokoa 70x50.

Keskiviikko 17.12.2014
(351/365)
Tässä olisi sitten Johanneksen huoneen taulut, aiheena Peter Pan.

Torstai 18.12,2014
(352/365)
Oltiin poikien kanssa mäessä. Ajattelin, että sieltä saisi kivoja kuvia, mutta olikin niin pimeää, ettei niistä tullut yhtään mitään. Mutta tässä nyt sitten yksi otos kännykällä otettuna. :D

Perjantai 19.12.2014
(353/365)
Lunta tulikin sitten aika paljon... Toiveissa oli siis valkoinen joulu. :)

Lauantai 20.12.2014
(354/365)
Mä jostain syystä missasin Game of Thrones - sarjan, kun se tuli ensimmäistä kierrosta tv:stä. Mika katsoi niitä jaksoja niin nopeaan tahtiin, että jäin jälkeen enkä enää yksin jaksanut niitä katsoa. Nyt onneksi Yle lähetti kolme ensimmäistä kautta viiden jakson putkissa, joten pääsin kärryille. Neljännen kauden viisi ensimmäistä katsoin Yleltä myös, mutta viimeiset sitten katsottiin HBO Nordicilta, johon otin parin viikon tutustumispaketin. Nyt sitten jännätään ja odotetaan kovasti viidettä kautta, jonka katsomme Filmnetin kautta kun se tässä keväällä alkaa. :) Tämä kirja löytyy hyllystä  ja siitä olen muutaman luvun jo lukenut, mutta vielä en ole ehtinyt kunnolla aloittaa. Piti katsoa jaksot ensin. :)

Sunnuntai 21.12.2014
(355/365)
Käytiin syömässä vanhempieni luona jouluruokaa, kun siskoni perheineen oli paikalla. Pojat olivat sitten tietenkin pukeutuneet tontuiksi. :D

Maanantai 22.12.2014
(356/365)
Kotona meillä perinteisesti koristeltiin kuusi vasta aatonaattona, mutta itse olen halunnut kuusen jo hieman aikaisemmin. Tänä vuonna se kuitenkin meni aika lähelle aattoa ennen kuin saatiin kuusi ylös. Allergian takia meillä on muovikuusi ja kyllähän se on paljon vaivattomampi, kuin oikea!

Tiistai 23.12.2014
(357/365)
Olohuone siivottiin aatonaattona juhlakuntoon, niin kuin muukin koti. Kaappeja emme kuitenkaan siivonneet, vaikka tarvetta olisikin. Sen ehtii sitten vaikka Juhannukseksi. :D


Keskiviikko 24.12.2014
(358/365)
Tämä kuva kertoo kaiken joulun riemusta. Luukas sai toivomiansa pikkulegoja ja ilme oli sen mukainen. :) Jouluaatto meni todella hyvin kotosalla. Söimme aamulla riisipuuron, saunoimme, söimme vanhempieni kanssa päivällistä ja sitten availimme lahjoja. Illalla kävin vielä äitini kanssa kävelyllä ulkona. Oli oikein onnistunut päivä.

Torstai 25.12.2014
(359/365)
Aamulla pojat leikkivät saamallaan Angry birds - pelillä. Saivat myös lahjaksi samanlaiset yöpaidat, jotka ovat vielä "samaa sarjaa" omani kanssa. :) Tämäkin perinne on tullut mukana niin kauan kuin muistan. Siskoni ja minä saimme aina samanlaiset (tai vain eriväriset) yöpaidat, taisimme saada tänäkin vuonna? ;)

Perjantai 26.12.2014
(360/365)
Siirsimme erään jouluaaton perinteen pois itse aatolta ja kävimme haudoilla vasta tapaninpäivänä. Tässä vein kynttilän mummoni haudalle.

Lauantai 27.12.2014
(361/365)
Luukas sai joululahjaksi Afrikan tähden. Sitä pelailtiin sitten porukalla. Hieman oli hankala vielä hahmottaa sääntöjä, mutta kyllä se loppujen lopuksi ihan hyvin meni. Luukas löysi Afrikan tähden, mutta Mika sai vietyä hevosen kengän ensimmäisenä maaliin.

Sunnuntai 28.12.2014
(362/365)
Vuoden viimeinen kirja. Laittelen tässä jossain vaiheessa listaa mitkä kirjat tuli vuoden aikana luettua. Tästä ei ole vielä juttua kirjablogissa, mutta sekin tulee aikanaan. :)

Maanantai 29.12.2014
(363/365)
Epäilyksistäni huolimatta pääsimme katsomaan elokuviin viimeisen Hobitin. Ei nämä Hobitit vedä kyllä vertoja TSH - trilogialle, mutta taisi tämä viimeinen olla paras näistä kolmesta.

Tiistai 30.12.2014
(364/365)
Saatiin joululahjaksi itseltämme uuden tabletin. Vanha kun on koko ajan poikien käytössä, eikä toimi oikein kunnolla, niin nyt tämä on sitten enemmän meidän aikuisten. Ainakin vähän aikaa. :D Itsekin löysin pelin, jota jaksan ainakin hetken pelata, nimittäin SimCityn. Kyllä noihin peleihinkin saa tuhlattua niin paljon aikaa, että miettii onko se järkevää. Mutta tiedän, että se on vain hetken juttu ja sitten keksin taas jotain muuta. :D

Keskiviikko 31.12.2014
(365/365)
Vuoden viimeinen kuva. Käytiin juhlistamassa uutta vuotta tosiaan vanhemmillani, vietettiin samalla isäni synttäreitä. Valettiin sitten tinaa samalla, omani muistuttaa aika lailla lintua. Lueskelin jotain niiden merkityksistä ja tämä taitaa tarkoittaa matkaa ja onnea. Kyllä kelpaisi. :)

Näin on saatu viime vuosi pakettiin. Tai no, Facebookiin lähtee vielä päivityksenä nämä samat kuvat ja aloitin jo kuvakirjan tekemisen. Mutta ainakin täällä blogin puolella. Ehkä sitten saadaan jutut enemmän ajantasalle. ;)

Oikein mukavaa loppiaista kaikille!

3 kommenttia:

  1. Kyllä se oikea nimi löytyy <3 Ihanaa alkanutta vuotta!
    ps. ihan outoa, että meille ei ole tulossa vauvaa, samoja aikoja ollaan aina odotettu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti. :)

      On tää vieläkin ihan ihmeellistä, että raskaana ollaan ja näin pitkällä jo! Tämä on nyt sitten viimeinen kerta, joten yritän nauttia. (Kylki kipeä ja väsyttää...) ;)

      Poista
  2. Meilläkään ei ole yhtä nimeä ylitse muiden - vielä. Aikaisemmat nimet ovat olleet selvillä jo melko aikaisin, mutta kyllä kai se oikea sieltä sitten löytyy jossain välissä.. Viimeistään ristiäisiin mennessä ;)

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)