maanantai 18. kesäkuuta 2012

Hieman luksusta pitkiin päiviin

Tämähän alkaa pikkuisen jo tuntua kesältä... Tänään oli lämmin päivä, yli 20 astetta varjossa. Lähdettiin Luukaksen kanssa aamusta kaupungille. Käytiin postittamassa salaiselle blogiystävälleni paketti, kirjastossa hakemassa yksi kirja (tajusin, että en ollutkaan lukenut edellistä osaa, joten takaisin menee) ja kaupassa ostamassa lounasta. 


Kirjasto aukeaa mun näkökulmasta myöhään eli vasta yhdeltätoista. Joten me vietimme sitten aikaa kävelykadulla. Luukaksen mieleen oli suihkulähde ja siinä vähän sitten kastui housutkin, kun piti kurotella veteen...


Lounaan ja päiväunien jälkeen siivoilimme sisällä, kunnes totesin, että parempi se on lähteä ulos kun kerrankin on ihana ilma. Menimme läheiseen puistoon, jossa oltiinkin sitten ihan kahdestaan. En ole vielä kertaakaan nähnyt siellä muita lapsia samaan aikaan. Mutta eipäs se menoa haitannut...


Hiekkalelut jäivät kotipihalle, mutta ei se tarkoita sitä ettei hiekkalaatikossa voisi leikkiä!

Päivät ovat alkaneet tuntua pitkiltä. Oma olo on sellainen, että en jaksa jatkuvasti puuhailla pojan kanssa kaikkea ja perässä juokseminen on raskasta. Vauva painaa alas, joten seisominen ei ole kivaa ja istuessa taas vauva painaa niin ylös, että ottaa kipeää. Mutta ei sitä haluaisi maatakaan koko aikaa...

Ja juttuseuran puute. Soittelin tylsyyksissäni äidille ja siskolle, mutta he olivat töissä. Tuntuu siltä, että olisi kiva jutella päivisinkin jonkun kanssa. Mutta kaikilla on omat kiireensä. Onneksi on puistotreffit kerran viikossa. :) (Tai jos huomenna sataa, niin tällä viikolla ei ole.)


Halusin vähän korvata eineslounasta ja päätin kattaa pöydän nätiksi päivällistä/illallista varten. Ne hienommat lautaset pöytään, yhteensopivat kulhot ja servetit. Arjen luksusta. :)


Ja ruokana oli porsaan ulkofileetä, perunasiivuja ja Creme Fraiche Bernaise-kastiketta (kylmää). Lisänä vielä kirsikkatomaatteja. Hyvää oli, mutta silti sitä jäi, joten huomenna lounaaksi samaa. :)

Mikä piristi teidän maanantai-päivää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)