perjantai 31. elokuuta 2012

Punaherukka-marenkitorttu

Toissapäivänä purin taas hieman stressiä leipomalla... Ei tullut kyllä mun suosikkia tästä, mutta ihan jees näin kertakokeiluna. Ja tulipas ensimmäistä kertaa kokeiltua marengin tekoa. Ja epäonnistuttua siinä. :D

Hyvältä se silti näytti ja maistui!
Punaherukka-marenkitorttu
10 annosta

POHJA
2 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
100 g voita tai leivontamargariinia
1 keltuainen

PUNAHERUKKAKIISSELI
7 dl (n. 400 g) punaherukoita
3/4 dl sokeria
1 dl vettä
3 keltuaista
4 rkl maissitärkkelystä (itse korvasin perunajauhoilla, suurinpiirtein sama määrä)
1 rkl voita

MARENKI
4 valkuaista
1 dl sokeria

1. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi joukkoon pehmeä rasva. Lisää keltuainen ja sekoita tasaiseksi. Painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kypsennä 200 asteessa n. 10 min.
2. Kuumenna kattilassa punaherukat, sokeri ja ½ dl vettä. Keitä herukoita muutaman minuutin ajan, jotta marjat rikkoontuvat. Nosta sivuun ja jäähdytä kädenlämpöiseksi.
3. Sekoita jäähtyneiden marjojen joukkoon loppuun veteen sekoitettu maissitärkkelys sekä keltuaiset. Kuumenna sekoittaen kiehuvaksi, kunnes kiisseli saostuu. Sekoita lopuksi voi. Levitä jäähtynyt kiisseli pohjan päälle.
4. Vaahdota valkuaiset ja lisää vatkaamisen aikana sokeri kolmessa erässä. Marenkivaahto on tarpeeksi  kovaa, kun vaahto on sileää ja kulhon voi kääntää ylösalaisin. Levitä vaahto kiisselin päälle.
5. Paista torttua vielä 8-10 min. kunnes marenki on kauniin vaaleanruskea. Jäähdytä torttu ja tarjoa se samana päivänä.

Makeaa ja hapanta.
Minun marenkini siis epäonnistui olemalla löysä eikä sellainen rapea... Joten älä tee kiireessä vaan rauhassa jäähdyttele kiisseli ennen marenkivaahdon lisäämistä. :) (Vai onko joku muu syy miksi marenki ei onnistunut? Kertokaa, mikäli tiedätte!)

Makoisaa perjantaita!

(Ohje hieman muokattu Yhteishyvä-lehden reseptistä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)