tiistai 8. toukokuuta 2012

Puistotreffit


Oltiin tänään Luukaksen kanssa puistotreffeillä. Mulla oli kamera mukana, mutta muistikortti jäi tietenkin tietokoneeseen kiinni. Joten kuvituksena kuva samasta puistosta viime viikolta, kun käytiin Luukaksen kanssa etsimässä yksi geokätkö alueelta. :)

Perustin viime vuonna facebookiin Jeppis mammat-ryhmän, koska en löytänyt alueellamme mitään yhteisöä suomenkielisille "mammoille". Viime vuonna järjestin sitten kärrykävelyitä, puistotreffejä ja piknikkejä. Syksyn tullen into sitten hiipui, kun sisätiloja ei oikein löytynyt. Mutta eilen pistettiin kyselyä pystyyn puistotreffien aloittamisesta ja tänään sitten tavattiin muutaman äidin ja lapsen kanssa.

Me vaan oltiin paikalla hieman liian aikaisin. Tultiin ajoissa, kun vein auton äitini luo ja kävelin siitä puistoon. Luukas oli jo kyllästynyt puistoiluun kun ensimmäinen kaveri tuli leikkimään. Oltiin kuitenkin vielä jonkun aikaa puistossa, kunnes Luukas lähti kävelemään puistosta pois ilmoittaen: "Mummu!" Itse olisin viihtynyt kauemmankin, ihana ilma kun oli. :)

Puhetta oli jatkostakin, ensi tiistaina olisi sama paikka ja sama aika. Ollaan kuitenkin sovittu, että mennään Vaasaan silloin, joten se jää väliin. Mutta ehkä me päästään perhekahvilaan maanantaina sitten. :) Kyllä tuollaiset tapaamiset antavat niin virtaa päivään!

Mukavia ihmisiä, ihana ilma, geokätköilyä, hieman töitä... Tänään oli hyvä päivä. :)

Millaisia verkostoja teillä muilla on paikkakunnillanne? Toivoisitteko esimerkiksi kunnalta/kaupungilta enemmän (ilmaista) järjestettyä toimintaa vai oletteko itse aktiivisia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)