sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Broilerkeitto

Olen kauan jo halunnut tehdä broilerkeittoa. Mutta koskaan ei ole ollut kaikkia ainesosia kotona, joten se on aina jäänyt. Tänään teki kyllä niin mieli keittoa, että ajattelin kokeilla mitä saan aikaiseksi kotoa löytyvistä tarvikkeista. Kirjoittelin teille reseptin ylös. :) Omaan makuun olisi saanut olla hieman mausteisempaa, mutta lapsen makuun tämä varmaan oli parempi. Luukas söi koko lautasellisen, vaikkakin aluksi meinasi nirsoilla.

Arkiruokakokeilu #3
Broilerkeitto
4 annosta

8-10 perunaa
vettä
kanaliemikuutio
pippurirouhetta
2 tl soijakastiketta (esim. kikkoman)
½ tl inkiväärijauhetta tai tuoretta inkivääriä raastettuna
ripaus chilijauhetta
3 hunajamarinoitua broilerin fileetä (n. 400 g)
1 sipuli
½ paprika
1 dl pakastemaissia
2,5 dl ruokakermaa (itsellä oli Flora ruoka Kevyt ja paksu 4%)

Kuori perunat ja paloittele ne pieneksi. Laita kattilaan ja lisää vettä sen verran, että perunat peittyvät. Lisää kanaliemikuutio ja muut mausteet. Anna kiehua sen aikaa kun valmistelet muut ainekset.

Paista broilerin fileet pannulla ja jäähdytä niin, että pystyt leikata ne paloiksi. Leikkaa sipuli ja paprika pieniksi kuutioiksi.

Lisää loput ainekset keittoon ja kaada päälle ruokakerma. Keitä niin kauan, että perunat ovat kypsiä, Tarkista vielä maku ja lisää mausteita, mikäli niitä tarvitsee.

Sunnuntai-illan kevennykseksi vielä teille tällainen video, jonka musiikki jää soimaan päähän. :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)