Kotoa lähtemisen vaikeus

Tiedätkö kuinka vaikeaa on kahden lapsen kanssa kotoa lähteminen? Tästä löytyy paljon juttuja ja myös sarjakuvia, mutta siltikään sitä ei usko, ennen kuin itse yrittää.

Nyt kun talvi on tullut kunnolla päälle, voisin sanoa että mieluummin pysyisin kotona, kuin lähtisin ulos. Säästyisin usealta päänsäryltä.

Kerrotaanpas teille vaikka tästä päivästä. Joka loppujen lopuksi meni aika helposti... Olin unohtanut ostaa pakettikortteja paketteihin, jotka pitää olla huomenna valmiina. Tai siis luulin, että mulla olisi ollut niitä, mutta en löytänyt. (Ennen kuin vasta myöhemmin kun tultiin kotiin.) Eli niitä lähdettiin hakemaan kaupungilta niitä. 

Kerroin Luukakselle, että nyt lähdetään, juoksee hän piiloon ja kiljuu kun yritän saada sen laittamaan haalareita päälle. No, saan sen lopulta puettua aika hyvin. Sen jälkeen alan pukea Johannekselle päälle. Samalla hetkellä kun hanskat ja pipot on päällä, niin alkaa huuto. Siihen ei auta mikään. Ei heiluttaminen, ei musiikki, ei laulaminen, ei tutti...

Photo a day 10.12.12
"Under"

Puen nopeasti itselleni päälle ja Luukakselle kengät jalkaan. Hoputtamalla ulos, Luukas istuu lumihankeen syömään lunta. Johannes autoon, auto käyntiin ja sitten lumien putsaus. Tässä vaiheessa Luukas huutaa, että haluaa mukaan! No putsaan auton, nostan Luukaksen autoon, yritän saada sen kengät putsattua. Johannes huutaa siis koko tämän ajan. Vasta kun auto lähtee liikkeelle pihasta, Johannes hiljenee. Ja tämä toistuu lähes aina, kun ollaan menossa ulos. (Vaunuissahan J ei nuku hirveän hyvin.)

Photo a day 9.12.12
"Out + about"

Käytiin välillä äidillä ennen kuin mentiin sinne kaupungille. Tiimarissa meni aika hyvin, mitä nyt vähän väliä piti huudella ettei koske tai juokse sinne tai tänne. Sen jälkeen menikin sitten ihan överiksi. (Sanotaan nyt että J nukkui vaunuissa ihan kiltisti.) Mentiin käymään Lindexissä ja KappAhlissa. Lindexissä vielä jaksoin pitää kuria, kun Luukas juoksi nurkan taakse piiloon ja huuteli etsimään. Alusvaateosastolla meinasi heittää stringejä lattialle ja konttaili vaaterekkien alta. Mutta kun siirryttiin sitten KappAhliin, jonne pitää mennä hissillä ylös. Ennen kuin olin päässyt edes hissistä ulos (ahdas hissi), Luukas oli jo juossut kassan taakse ja huutaa siellä: "Mamma laskee!" Eli sen mielestä vaatekauppa oli paras paikka piilosta leikkimiseen. Ennen kuin sain sen kiinni, oli jo toisessa päässä kauppaa.

Johanneskin heräsi tässä vaiheessa ihmettelemään ja lopulta huutamaan. Joten otin Luukaksen kainaloon ja poistuin kaupasta kahden huutavan lapsen kanssa. Ulkona Luukas halusi alas ja kävellä, mutta sekin oli niin vaikeaa, kun olisi halunnut juosta tielle. Sain lopulta ne autoon ja päätin jättää ostokset siihen.

En viitsinyt mennä kotiin tappelemaan päiväunien kanssa, joten ajelin ympäri otsolahtea niin kauan, että sain molemmat lapset nukkumaan. Joten jos joku miettii kuka siellä ajelee ympäriinsä, niin minä se olin joo.

Kotipihaan tultaessa lapset nukkuivat ja minä huokaisin helpotuksesta. Nostin molemmat nukkumaan sisälle ja söin vähän liikaa stressisuklaata.

Tämä siis ei ollut mikään maailman kamalin päivä, mutta pointti lienee selvä. Uhmaa on ilmassa.