Oletko kuullut jo KonMarista? Tämä japanilainen järjestelymetodi lupaa auttaa saamaan järjestykseen niin kodin kuin siinä sivussa elämänkin. Itse luin kirjan (Marie Kondo - KonMari Siivouksen elämänmullistava taika) jo alkuvuodesta. Silloin en paneutunut asiaan niin paljon, koska kirjan välissä oli lappu, että kirjaa jonotetaan. Luin läpi ja tavallaan hautasin ajatuksen, koska eihän minulla ole aikaa käydä kaikkia tavaroitani läpi.
Sitten löysin KonMari Suomi Facebook ryhmän, jonka kautta aloin miettiä asiaa uudelleen. Ostin kirjan kun se ilmestyi pari viikkoa sitten pokkariversiona ja luin uudelleen. Ennen kirjan lukemista olin kuitenkin käynyt jo ensimmäisen kategorian eli vaatteet läpi ja tulostanut jääkaapin oveen muistilistan asioista, jotka käydään läpi. Nyt kun kirjan olen ajatuksen kanssa uudelleen lukenut, luultavasti joudun aloittamaan vielä alusta. Tai sitten soveltamaan kirjan oppeja ja poimia sieltä vain ne omaan elämään sopivat jutut.
KonMaria on "syytetty" minimalismiin ohjaavaksi, mutta itse en saa kirjasta sellaista kuvaa. Täytyy muistaa, että kirjan on kirjoittanut japanilainen. Japanissa asunnot ovat ihan eri luokkaa kuin täällä Suomessa. Täällä saatetaan asua yli 100 neliön omakotitaloissa, joissa on varastoja, piharakennuksia ja autotalleja. Täytyy vain osata soveltaa omaan kotiin kirjan neuvot. Kukaan ei voi sanoa, mikä määrä tavaraa sinut tekee onnelliseksi. Voi olla hassuja juttuja, jotka juuri sinulle tuottaa iloa vaikka se ei sitä tee toiselle. Ja ehkä minimalistit hakeutuvat KonMarin pariin juuri siksi, että se kuvastaa heidän tapaansa suhtautua materiaan. Jätetään vain iloa tuottavat asiat ja esineet esille ja hankkiudutaan eroon turhasta.
Uskon, että monet KonMari menetelmään pintapuolisesti tutustuvat aloittavat suoraan tavaroiden raivauksesta. Ajattelevat, että sepäs on helppoa, otetaan kaikki yhteen kategoriaan kuuluvat tavarat esille ja käydään ne läpi yksi kerrallaan miettien tuottaako se minulle iloa. Itsekin tein näin vaatteiden kanssa. Ja visualisointi unohtui kokonaan. Ensiksi kannattaa miettiä minkälaista elämää haluaa elää, mitä haluaa tehdä ja millaisessa kodissa asua. Tämähän on tärkeää myös omassa ammatissani, pyydän usein asiakkaitani visualisoimaan elämää viisi, kymmenen tai parikymmentä kiloa kevyempänä. Se auttaa pääsemään tavoitteeseen.
"Maritusta", niin kuin KonMarista kiinnostuneet prosessia nimittävät, ei saa tehdä toisen tavaroille. Vain niille, jotka ovat omia tai yhteisistä tavaroista ne, joista itse on vastuussa (liinavaatteet, astiat yms...). Pienten lasten kanssa pitää miettiä mihin rajan vetää, kuinka paljon voit heidän tavaroita karsia. Vaatteet olen ajatellut kyllä katsoa itse mitkä panen kiertoon, koska vanhin haluaisi säilyttää kaikki omille lapsilleen. Mutta ne vievät hurjasti tilaa, enkä usko että 5 vuotias oikeasti haluaa tulevaisuudessa niitä kaikkia säilyttää. Lelut ja kirjat ovatkin sitten toinen juttu. Rikkinäiset pistän pois, mutta muille täytyy varmaan keksiä säilytysratkaisuja kunnes ovat itse niistä valmiita luopumaan tai ottamaan omaan säilytykseen.
Monet projektiin ryhtyneet harmittelevat sitten sitä, että mihin iloa tuottamattomat tavarat laitetaan. Ehjät vaatteet, tavarat ja kirjat pyörivät sitten nurkissa kun niille ei löydy uusia koteja. Ei haluaisi heittää poiskaan kun niihin on joskus laittanut rahaa tai ne on saatu lahjaksi. Facebook - ryhmässä käydään ahkerasti keskustelua kierrätyksestä ja uskonkin, että suurin osa haluaa laittaa tavarat kiertoon eikä heittää roskiin. Vaatii aika paljon selvitystä, että tietää mihin mikäkin kuuluu tai voiko niitä lahjoittaa jonnekin. Kirpputoreilla tai nettikirppiksillä myyntiin menee oma aikansa, eikä silloinkaan välttämättä saa kaikkea myytyä. Joskus pitää vain myöntää itselle, että tavaroilla on ollut oma arvonsa ja se raha on jo mennyt. Ehkä silloin luopuminen on helpompaa, jos tavaraan ei liity sen kummempaa tunnearvoa.
Edelleen kyllä mietin, että onko minusta käymään koko projekti läpi. Kolme alle kouluikäistä lasta aiheuttaa haasteita jo ihan perussiivoamisellekin. Ehkä visualisointi auttaa tarkentamaan motiiveja, miksi haluan lähteä tähän. Intoa olisi, mutta toteuttaminen on todella hankalaa. Mutta jos lopputuloksena on siisti ja selkeämpi koti, niin olen valmis yrittämään. :)
Jos haluat seurata KonMari matkaani, niin suosittelen tykkäämään Pikkuunen - sivusta Facebookissa. Sinne päivittelen uusimmat jutut. Täältä pääset suoraan sivulleni:
Pikkuunen @ Facebook
Kirjan voit tilata mm. täältä:
Adlibris
Tulostettava tarkistuslista löytyy täältä:
Caps look - Konmari tarkistuslista (vaatii nykyään liittymisen postituslistalle)
Iloa uuteen viikkoon!