tiistai 26. toukokuuta 2015

Italialainen salami-pastasalaatti


Italialainen salami-pastasalaatti

5 dl pastaa esim. simpukkapastaa
150 g salamimakkaraa
2 omenaa
1 dl aurinkokuivattua tomaattia kuutioina
2 kevätsipulia
3 rkl öljyä, esim. oliiviöljyä
3 rkl sitruunamehua
2 valkosipulin kynttä
0,5 dl punaista pestoa
salaatinlehtiä pienenä silppuna
30 g parmesaanilastuja

1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, huuhdo kylmällä vedellä ja valuta.
2. Kuutioi salami.
3. Kuori ja paloittele omena, silppua kevätsipulit ja mittaa aurinkokuivatut tomaatit. (Jos sinulla ei ole valmiita kuutioita, niin kuutio tomaatit.)
4. Pane kaikki ainekset kulhoon.
5. Sekoita öljy ja sitruunanmehu. Murskaa valkosipuli ja lisää joukkoon. Sekoita tähän vielä pesto.
6. Sekoita valmis kastike salaattiin.
7. Ripottele päälle salaatinlehdet ja parmesaanilastut.
8. Tarjoa esim. valkosipulipatongin kanssa.

----

Tämä salaatti tuoksuu ja maistuu Italialta. Voi kun tuli ikävä ihania kaupunkeja, joissa olen käynyt. Rooma, Firenze, Venetsia ja Rimini. Jos pitäisi valita yksi maa, jonka ruokaa saisi vain syödä, niin minun valintani olisi Italia. :)

Mikä olisi sinun valintasi? :)

maanantai 25. toukokuuta 2015

Saanko esitellä...

Saaga Safiira

Juhlimme viikonloppuna tyttäremme kastejuhlaa ja samalla julkistimme neidin nimen. Hän on nyt virallisesti Saaga Safiira.
 
Saaga - nimeen ihastuin jo vuonna 2007 kun luin Johanne Hildebrandtin Valhallan tarinoita. Trilogian kolmannen osan nimi on Saaga. Siinä Saaga on Freijan tyttären Idunin tytär. Silloin jo sanoin, että jos saan joskus tyttären, hänen nimensä tulee olemaan Saaga. Nyt kun sitten rakenneultrassa selvisi, että odotamme tyttöä, niin yritin kyllä etsiä jotain muitakin nimivaihtoehtoja. Mutta kyllä tämä tuntuu nyt niin oikealta nimeltä juuri tälle tytölle. :)
 
Safiira taas tulee mummultani, isäni äidiltä. Itselläni on toisena nimenä hänen ensimmäinen nimensä Hilja ja Safiira oli sitten hänen toinen nimensä. Mielestäni nimi on kaunis ja yllätyksekseni todella harvinainen.
 
 
Itse kastejuhla meni kyllä hyvin, vaikka pidimmekin sen kotona. Poikien kastejuhlat ovat olleet vuokratuissa tiloissa, jossa ei ole tarvinnut huolehtia etukäteen siivoamisesta. Nyt ilmeni pientä stressiä ennen juhlaa, mutta eipä kukaan nyt tänne siivoamaan tullut... 
 
Kastepöytä
Kastemaljana meillä oli malja, joka on yli 60 vuotta vanha. Siinä on kastettu äitini, minut, siskoni lapset ja meiltä Johannes ja nyt Saaga.

Äitini kirjailema kasteliina.

Poikien tekemät kukka-asetelmat pikkusiskolle.


Pappina meillä oli Marko Mitronen. Tällä kertaa hän tuntui luontevalta valinnalta, koska olemme viettäneet aikaa perheenä hänen ja hänen perheensä kanssa. Kastetilaisuus tuntui henkilökohtaisemmalta kuin aiemmin, mistä minä pidin. :)

Kummisetä ja kummityttö
Kummeiksi Saagalle tulivat Mikan veli ja hänen vaimonsa ja sitten minun siskonpoikani Juho, joka juuri viime kesänä pääsi ripiltä. Saaga sai kunnian olla hänen ensimmäinen kummilapsensa. :)



Kakkua en tehnyt itse, vaan tilasin sen Nylundin leipomolta. Sainkin oikein nätin kakun sokerimassakuorrutteella.


Voileipäkakun (tai oikeastaan kaksi) tein kuitenkin itse. Tiedän jo kokemuksesta, että sen menekki on isompi kuin täytekakun. Ja sitten siitä saa vielä pari annosta aamupalaksi tai lounaaksi. ;)

Lisäksi meillä oli prinsessa-piparkakkuja, Geisha - keksejä ja leipäjuustoa lakkahillon kanssa.


Isä ja tytär
 
Äiti ja tytär
Muistan harmitelleeni Johanneksen ristiäisten kuvasaldoa ja samaa sanon nyt. Pojat eivät oikein suostuneet yhteistyöhön, joten yhtään kunnollista perhekuvaa emme saaneet. Emmekä saaneet kuvaa Saagasta poikien kanssa. Ja lisäksi itse päivänsankarikaan ei oikein halunnut olla kuvattavana, niin edessä on vielä kuvaus kiitoskortteja varten. Pitää vain valita oikea hetki, jolloin saataisiin kuviin hieman hymyäkin. :)

Kiitos kaikille, jotka saavuitte paikalle ja teitte päivästä juhlan. Kastepäivä säilyy muistoissa, vaikka kaikkea ei kuviin saanutkaan tallennettua.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Jauheliha-pekonilaatikko


Jauheliha-pekonilaatikko

3 dl turkkilaista jogurttia
400 g jauhelihaa
1 pkt (200g) pekonia
2 dl kermaa
6 rkl ketsuppia
2 kpl valkosipulin kynttä pieninä paloina
150 g juustoraastetta
400 g makaroneja

1. Keitä pasta ja valuta se.
2. Pilko pekoni pieniksi paloiksi (tai käytä valmiita kuutioita) ja paista pannulla.
3. Ruskista jauheliha, mausta valkosipulilla ja haluamallasi muilla mausteilla.
4. Lisää kerma jauhelihan sekaan ja kiehauta.
5. Sekoita jogurtti, ketsuppi ja puolet juustoraasteesta keskenään.
6. Sekoita kaikki ainekset suuressa uunivuoassa.
7. Ripottele päälle juustoraaste, laita uuniin ja paista 200 asteessa, kunnes juusto on sulanut ja saanut väriä.
8. Tarjoa salaatin kanssa.

----

Olen niin helisemässä tällä hetkellä meidän ruokailujen kanssa. Pojat nirsoilevat minkä ehtivät ja mulla ei kädet tahdo riittää tehdä mitään monimutkaista. Olen kuitenkin yrittänyt vähän enemmän taas laittaa kasviksia pöytään, mutta muu ruoka on pitkälle ollut sellaista, jonka voi tehdä yhdellä kädellä siinä muiden hommien sivussa.

Tämä resepti on myös helppo tehdä. Ja se ei todellakaan ole mikään dieettiresepti. Mutta ajattelin kokeilla ja katsoa miten pojat tähän suhtautuvat. Siinä kun on niiden herkkuja, pekonia ja makaronia. Meillä tulos oli kuitenkin se, että pojat eivät eilen syöneet oikeastaan yhtään mitään kun tarjolla oli vain tätä. Tänään jouduin keksimään heille jotain muuta ja me Mikan kanssa syötiin vielä toinen päivä tästä.

Hyvää tämä kyllä mielestäni oli, joten kokeilkaa ihmeessä!

PS: Meillä pitää kiirettä ristiäisten kanssa, mutta ensi viikolla alkaa sitten "kesäloma", jolloin kiireen ja stressin pitäisi vähentyä. Ehkä sitten saisin hieman enemmän kirjoiteltuakin. :)

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

This is our happily ever after





Tänään vietin äitienpäivää ensimmäistä kertaa kolmen lapsen äitinä. En voisi olla kiitollisempi näistä lapsista, koska juuri nämä lapset tekevät perheestämme täydellisen.


Kun neiti syntyi, kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Näin sen piti olla. Juuri nämä lapset meille kuului syntyä ja kaikki syntyivät juuri oikeaan aikaan. Kun Johannes syntyi, jäi vielä tunne, että perheestämme puuttuu vielä joku. Se tunne kasvoi vain sitä mukaan kun pojatkin kasvoivat. Sitä tunnetta on vaikea selittää, mutta sydämessä tuntui vain olevan paikka vielä yhtä lasta varten.


Nyt sitä tunnetta ei enää ole. Tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että tämä on nyt tässä. Meidän perhe, meidän elämä. Tästä on hyvä rakentaa turvallista tulevaisuutta sekä meille että lapsillemme. Huolehtia omasta jaksamisesta ja muiden hyvinvoinnista.


Voi todella hyvin olla, että elän nyt viimeistä kertaa vauva-aikaa. Neiti täydensi meidän perheen, mutta samalla tunne on hieman haikea. Raskausaikaa tulen tuskin kaipaamaan, mutta tällaista pientä ihmettä varmasti. Varsinkin kun tyttö kasvaa koko ajan. Tulee mietittyä usein, osaanko nauttia tästä tarpeeksi, jos tämä jää viimeiseksi kerraksi? Ja aina saan saman vastauksen, kyllä. Nyt nautin todella paljon vauvasta, perheestä ja siitä että me voidaan olla me.


Kyllähän tämä aika on väsyttävää ja välillä stressaavaakin, kun tuntuu että minun pitäisi olla monessa paikkaa samaan aikaan. Yöt ovat rikkonaisia, joiden takia väsyttää vielä vähän enemmän, mutta kyllä se on sen arvoista.


Joten nyt kun yöllä taas herään siihen, että joku kömpii viereen, niin yritän olla iloinen siitä että tulevat. Vuosien päästä niitä ei saa viereen, vaikka haluaisi. Onhan siellä sängyssä ahdasta, mutta ainakin ovat lähellä.


Ja kun kuulen, että pojat kinastelevat ja painivat niin yritän ymmärtää, että he haluavat vain äidin huomion.


Kun vauva huutaa ja haluaa olla vain sylissä, niin olen onnellinen siitä, että voin häntä rauhoittaa pelkällä olemisella. Ei tarvitse olla mitään muuta kuin äiti.


Kaiken tämän arjen pyörityksen keskellä, yritän muistaa että lapset haluavat vain että olen äiti. Tärkeintä on pitää lähellä.


Tämä on meidän "... ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti."


Hyvää äitienpäivää!


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Neiti 1kk

 
Tänään neiti on jo kuukauden ikäinen. Kun miettii raskauden viimeistä kuukautta ja nyt tätä, niin ei voi kun ihmetellä miten aika menee nyt paljon nopeampaa. Tyttö kasvaa ihan silmissä ja kohta saa laittaa pienimmät vaatteet jo pois.
 
Neuvolakäynti oli jo vähän yli viikko sitten, jolloin painoa oli 3700 g ja pituutta 51 cm. (Syntymämitat 3180 g ja 47,5 cm) Seuraava neuvola onkin sitten lääkärikäynti tuossa muutaman viikon päästä. Sen jälkeen saadaankin juhlia jo ristiäisiä. :)
 
 
Ihan vielä neiti ei nosta päätään, mutta kovasti harjoittelee. Otettiin leikkimattokin esille, niin voi siinä sitten helpommin köllötellä vatsallaankin. Pieniä hymyjä on väläytellyt meille vanhemmille, mutta onko se sitten jo ihan tahallista vai vatsanväänteitä, niin sitä voi vaan arvuutella. :) Nätti hymy kuitenkin on ja näyttää perineen minun hymykuoppani, tosin molemmille poskille kun itselläni on vain yksi. :)

Arkeen on mahtunut hyviä ja huonoja hetkiä. Vauvan kanssa kaikki menee hyvin, minulla on ihan erilaista itsevarmuutta kuin poikien kanssa. Huudostakaan en ahdistu enää niin nopeasti, vauvat nyt vain itkevät. Ainoa tilanne kuin siitä ahdistuu on, kun olen lasten kanssa yksin kotona enkä juuri silloin pääse lohduttamaan tai ottamaan syliin. Silloin kun on pakko pukea poikien päälle, että ehditään kerhoon tai muuta sellaista.

Onneksi neiti on aika tyytyväinen tapaus, muutamana iltana on ollut vähän enemmän itkuisuutta ja pari päivää sitten hän ei nukkunut kuin vartin - puolen tunnin pätkiä. Yötkin menevät ihan hyvin. Enää en laske syöttöjen määrää öisin tai laske unipätkiä. Niin kuin edellisessäkin kirjoitin, vieressä on hyvä olla. Poikien kanssa merkkailin jopa öisin ylös milloin olivat syöneet, kuinka kauan söivät ja kuinka kauan nukkuivat. Nyt en koe enää sille tarvetta. Vauvan äitinä olen rennompi kuin ennen.

Enemmän hankaluuksia on sitten tullut poikien kanssa. Pitäisi muistaa huomioida niitäkin tarpeeksi, saada heille ruokaa ajoissa ja nukkumaankin pitäisi laittaa. Eilen olin yksin kaikkien kolmen kanssa illalla. Jotenkin onnistuin saamaan kaikki kylvetettyä ja tehtyä iltatoimet ilman hermojen menetyksiä. Ja kaikki nukkuivat ennen kello yhdeksää omissa sängyissään, mikä on hyvä saavutus sellaisellekin illalle kun ollaan molemmat vanhemmat kotona.

Nyt vauva on päiväunilla ja pojat leikkivät vauvan leikkimatolla ja leluilla. Jotenkin ihmeen rauhallista.

Oikein hyvää loppuviikkoa!