Ankkakakku
Pohja:
6 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1. Riko lasiin kananmunat, mielellään huoneenlämpöisinä. Mittaa samanlaiseen lasiin sokeria yhtä paljon kuin kananmunia on toisessa lasissa.
2. Kaada sokeri kulhoon ja mittaa jauhot. Jauhoja tulee myös sama määrä kuin sokeria, laitoin itse suhteessa 60 % vehnäjauhoja ja 40 % perunajauhoja.
3. Laita päälle leivinjauhe ja sekoita jauhot tasaiseksi.
4. Kaada munat kulhoon ja vatkaa sokerin kanssa hyväksi vaahdoksi. Vaahto on riittävän kovaa, kun vatkaimen kuvio jää hetkeksi näkyviin.
5. Siivilöi jauhot munavaahtoon pienissä erissä nuolijalla käännellen. Sekoita varovasti ja hitaasti.
6. Kaada vuokaan ja hölskytä pari kertaa, että ilmakuplat lähtevät pois.
7. Paista 175 asteessa n. 40 min. Mikäli pinta tummuu liikaa, pistä leivinpaperi kakun päälle noin puolessa välissä.
8. Kumoa kakku nopeasti uunista pois ottamisen jälkeen.
Täytteenä meillä oli valmista suklaamoussea ja siihen sekoitettuna kermavaahtoa.
Täältä löytyy resepti tuohon vaahtokarkkipäällykseen, jota teimme kahta eri väriä.
Cupcakes
12 kpl:tta
Taikina:
1 3/4 dl vehnäjauhoja
1 3/4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
50 g pehmeää voita
1 1/4 dl maitoa
1 iso kananmuna
Kuorrute:
4 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
75 g voita
2 rkl maitoa
Keltaista elintarvikeväriä
1. Sekoita puuhaarukalla kulhossa vehnäjauhot, sokerit ja leivinjauhe.
2. Lisää pehmeä voi pieninä palasina ja sekoita kunnes voi on tasaisesti seoksessa.
3. Lisää noin puolet maidosta ja sekoita taikina tasaiseksi. Vatkaa loppu maito ja kananmuna, jotta kananmunan rakenne rikkoontuu. Lisää taikinaa ja sekoita taikinaa muutama minuutti.
4. Jaa taikina 12 muffinivuokaan ja paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla, jos taikinaa tarttuu tikkuun, jatka paistamista muutama minuutti kerallaan, kunnes muffinssit ovat kypsiä. Anna jäähtyä hyvin.
5. Laita tomusokeri, vaniljasokeri ja pehmeä voi vatkauskulhoon. Vaahdota seosta aluksi sähkövatkaimen pienimmällä teholla.
6. Kun massa on tasainen, lisää maito ja vaahdota kovimmalla teholla (n. 5 min.) kunnes seos on ilmava vaahto.
7. Lisää lopuksi elintarvikeväriä tipoittain ja sekoita tasaisen väriseksi.
8. Pursota vaahto jäähtyneiden muffinien päälle. Koristele.
----
Anteeksi, että nämä vähän kesti. Piti alkaa leipomaan kuppikakkuja huomisille synttäreille, eikä reseptiä löytynyt mistään. No, sehän olikin vasta luonnoksissa... Mutta tässä näin, olkaa hyvät. Minä menen leipomaan näin yömyöhään. :)