maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulu Levillä

Nyt olemme kotiutuneet flunssan kera joulunvietosta. Tänä vuonna meillä ei ollut perinteistä kotijoulua, vaan lähdimme aika lyhyellä varoitusajalla Lappiin jouluksi. Kotona ei sitten tarvinnutkaan tehdä kunnollista joulusiivousta vaan lähinnä pistettiin joulukoristeita esille ja tehtiin tavallinen siivous ennen lähtöä.

Joulukuusi tuli sisään hieman etuajassa.
Tarkemmin sanottuna lähdimme Leville vuokramökkiin viikoksi. Varattiin isolla porukalla 10 hengen mökki. Seurueeseen kuului mm. Mikan isä ja täti. Täysin uusi porukka myös joulunviettoa ajatellen, taisi olla ensimmäinen joulu mulle ilman omia vanhempia. Perinteitä pitikin sitten hieman sovitella yhteen, mutta ihan mukavasti meidän joulunvietto sujui.


Lasten kanssa aivan parasta oli pulkkamäki! Useita kertoja sai itse laskea lasten mukana ja sai nämä porukan vanhimmatkin omat laskut rattikelkalla. ;) Sitä on aivan unohtanut sen riemun, mikä laskemisessa tulee. Nytkin se riemu aika laski kun piti vetää pulkka ja lapsi perässään takaisin ylös... Mutta onneksi lapset halusivat mennä uudelleen ja uudelleen, niin kyllähän siitä nautti. Hyvää liikuntaahan se oli. :D


Meillä kun Pietarsaaressa oli melkein musta joulu, niin kuin lähes kaikkialla muuallakin Suomessa, niin jouluinen fiilis Levin lumisissa maisemissa oli oikein sopiva tälle vuodelle. :) Kaunista oli ja tulihan tuo kaamoskin koettua ensimmäistä kertaa. Vielä kun olisi ollut jonain päivänä kirkas taivas, niin olisi ehkä näkynyt jopa revontulia. Mutta eipä sitä kaikkea voi saada kerralla. :)

Kätkä-tunturilla lumikenkäilemässä.
Kerran päästiin viikon aikana lumikenkäilemään Mikan kanssa ilman lapsia. Parin tunnin reissu Kätkä-tunturille oli kyllä kaiken sen hien arvoinen. Lähes pystysuoraa rinnettä upottavassa lumihangessa oli todella rankkaa treeniä, mutta onneksi alastulo oli hieman mukavampaa kun sai lähes lasketella lumikengillä. Mika haaveili, että olisi kantanut lumilaudan ylös mukanaan, mutta sitten olisin kyllä jäänyt kävellen jälkeen. :D

Sininen hetki.

Tämä on kivaa!
Kello on tässä noin yksitoista aamupäivällä.
Jouluaattona käytiin perinteisesti aamusaunassa ja syötiin aamupalaksi/lounaaksi riisipuuroa. Puuron jälkeen lähdimme koko porukka husky-ajelulle. Aikamoinen kokemus! Todella hauskaa ja erilaista. Koiravaljakolla ajon jälkeen palailimme sitten mökille valmistelemaan jouluruokailua.




Pojat niin vakavina...
Joulupöytään yritettiinkin sitten mahduttaa kolmen eri perheen jouluperinteet, mutta hyvin ne sopi yhteen. Tarjolla oli kinkkua, kalaa, laatikoita, juustoja, salaatteja jne... Jälkiruoaksi sitten meidän perinteen mukaan mandariiniriisiä (eli maltan riisiä). Syömisen jälkeen odoteltiinkin sitten joulupukkia tulevaksi...

Lapset odottavat...
Joulupukki jätti paketit oven taakse, koska pienimpiä tuo vielä pelottaa. Mutta silti pukki oli muistanut lahjatoiveet ja paketeista paljastui vaikka mitä kivaa. :)

Johannekselle maistui lumi...
Joulupäivänä tulikin sitten plussakeli myös Leville. Lapset tekivät ulkona lumiukkoja ja Mika lumilyhtyjä. Muuten joulupäivä pyhitettiin lähes kokonaan pyjamapäiväksi. :)


Joulupäivän ruokailu
Tapaninpäivänä kävimme ajelulla Levin huipulla. Aluksi oli tarkoitus mennä gondolilla, mutta kovan tuulen takia se oli kiinni. Ajettiin autolla huipulle ja käytiin jaloittelemassa ja ottamassa muutama valokuva. Kylmä siellä kuitenkin tuulen takia oli, joten suunnattiin aika nopeasti alaspäin.

Pojat huipulla

Eturinne
Illalla kävimme kyllä pienemmällä gondolihissillä sitten tuossa tasanteella, jossa on leffateatteri ja ravintola. :)

Johannes pallomeressä
Mika lähti sitten perjantaina laskettelemaan koko päiväksi, niin me suunnattiin lasten kanssa touhutalon tapaiseen. Siellä oli pari pallomereä, liukumäkeä, pomppulinna ja kosketusnäyttöpelejä. Lapsilla ainakin oli hauskaa. :)

Pojat laskevat.
Viimeisenä iltana kokeilimme leikkiä sädetikuilla ja kirjoittaa niillä ilmaan. Hieman oli kameran säädöt hakusessa, mutta tulipa kokeiltua, että tuo kuitenkin onnistuu. :)


Siihen loppui meidän loma. Joulu oli erilainen. Ei parempi, ei huonompi vaan todellakin erilainen. Ensi joulu ollaan kuitenkin kotoa, mutta ehkä vielä joskus lähdetään Lappiin sitäkin viettämään. :)

Ja sitten vielä muutama kuva toisesta kamerasta. Kävin kokeilemassa harjoittelurinteessä lumilautailua toisen kerran elämässäni. En mä edelleenkään onnistunut olemaan kaatumatta, mutta pikku hiljaa... Ajateltiin ottaa tässä keväällä sitten yhdessä aikaa päästä isoon rinteeseen, niin saisin harjoitella enemmänkin kuin pari laskua. Kivalta tuo laji tuntuu, mutta vaatii aika paljon kropan hallintaa.



Ja tästä kun sitten pääsee taas ylös...
Siinäpäs se. Jos en huomenna ehdi mitään päivittää, niin oikein hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

4 kommenttia:

  1. Ihana joulu teillä näyttää olleen. Lumi tuo aina niin erilaisen fiiliksen jouluun. Mekin oltiin yksi joulu Rukalla, ja olihan se valkoinen joulu ihan erilainen kuin tämä musta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se ihan kiva ja erilainen. Varsinkin kun ollaan tämä viikko sitten vietetty sisätiloissa, niin se viikko Lapissa oli paljon hauskempaa kuin tämä. :)

      Poista
  2. Lappiin olis kyllä joskus kiva päästä ihan joulun aikaan. Mukavaa varmasti. Jouluja tulee ja menee, joten ihan hyvä välillä tehdä jotain vähän perinteistä poikkeavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä reissu avasi kyllä silmiä senkin suhteen, että aiemmin olen halunnut lähteä lomalle lähinnä lämpöisille aurinkorannoille. Nyt voisin harkita kuitenkin Lapin lomaakin. :)

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)