perjantai 16. toukokuuta 2014

Ensimmäinen lomaviikko

Tässä nyt tulisi toinen kattaus valokuvia meidän reissustamme. Vähän nämä päivitykset kestävät, kun olen taas jäänyt jumiin kirjoihin... Mutta jos nyt jotain saisin kirjoitettuakin.

Pääsiäisen jälkeen siis alkoi meidän ensimmäinen lomaviikkomme Norjassa. Pojat heräsivät yleensä aikaisin ja siirryttiin asuntovaunusta sisälle taloon aamupalalle.

Maanantai 21.4.2014
(111/365)
Muuten toinen pääsiäispäivä (maanantai) meni vain oleillessa. Mika kävi Mikon ja poikien kanssa kävelyllä, josta tuliaisena Luukaksella oli punkki kädessä. Onneksi Birgit huomasi sen nopeasti ja sai sen helposti pois. Tuolla alueella ei punkeilla ole niin paljon tauteja kuin täällä meidän kotona. Mutta kyllä se taas sai miettimään punkkirokotteen hankkimista pojille, mutta ikäraja taitaa olla seitsemän vuotta. Itse olen rokotteen ottanut, pitää vain muistaa ottaa tehoste muutaman vuoden välein.

Johannes kävelyllä
Tiistaina juhlittiinkin sitten Mikon perheen nuorimmaisen syntymäpäiviä. Ennen illan juhlia käytiin päivänsankarin kanssa kävelyllä (hänen nukkuessa vaunuissa). Uskomattoman kauniita maisemia kyllä heillä on ihan kun kotiovelta lähtee.

Kauniita on maisemat.
Ihan Mikon lähellä on tuo järvi, kerran olen kokeillut vettä varpaillani, eikä se kyllä lämmintä ollut... Ja silloin oli heinäkuu, joten nyt en edes viitsinyt kokeilla. :D

Sammakonpoikasia tulossa!
 Poikien kanssa ihmeteltiin kävelyllä luonnon pieniä ihmeitä, kuten sammakonkutua.

Luukas: "Miksi sinä äiti et tee koskaan tällaisia?"
Iltapäivällä Birgit teki vohveleita, joista pojat tykkäsivät kovasti. Luukas tosiaan pohti, että miksi minä en vohveleita tee. Onhan siitä tosiaan jo aika kauan, pitäisi ottaa vohvelirauta esille joku päivä. :)

Tiistai 22.4.2014
(112/365)
Illalla oli sitten synttärijuhlien vuoro. Birgit oli tehnyt juhliin upean kakun ja oikein hyviä cake popseja.


Keskiviikko 23.4.2014
(113/365)
Ensimmäinen lomakirja oli Walking dead - sarjan maailmaan sijoittuva kirja. Alunperinhän sarja on ollut sarjakuva, josta on tehty tv-sarja. Kirjoista en sitten tiedä milloin ne on kirjoitettu, mutta mielestäni tämä kirja perustuu enemmän tuohon sarjakuvaan. Aika hyvin kirjoittajat olivat saaneet vangittua sarjan luonteen kirjan tekstiin. Yllätyksiäkin kirjassa oli, joten voin suositella tv-sarjan ystäville.

Minä ja pojat

Torstaina lähdettiin geokätköilemään. Viime käynnin jälkeen saarelle oli tullut muutama kätkö lisää, mutta tällä reissulla ei saatu niitä kaikkia. Mielenkiintoisin kätkö oli tuollaisen majakan luona, jonne jouduttiin kävelemään aika pitkä matka (tyhjissä) lammasaitauksissa. 

Kätkön kuvauksessa luki, että se on laitettu paikalleen veneellä, mutta ehkä sinne pääsee myös kävellen. Joten siihen uskoen lähdettiin koittaa. Ainakin se huomattiin, että ihan vääränlaiset kengät meillä oli jalassa. :D

Mika ja Luukas


Toinen kätköpaikka oli erään järven rannalla. Siellä syötiin hieman eväitä ja pojat innostuivat heittelemään kiviä. Siinä vierähtikin useampi tovi, mehän oltiin lomalla. :)

Kuinka monta leipää?

Johannes

Torstai 24.4.2014
(114/365)
Perjantaina lähdettiin Mikon työpäivän jälkeen uudelleen kätköilemään. Tarkoituksena oli etsiä kaksi kätköä lähes samalta paikalta, mutta toinen jäi kyllä löytämättä. Norjassa geokätköily ei ole yhtä helppoa ja edullista kuin Suomessa, koska esim. saarelle on tietullit, jonka takia useita saaren kätköjä ei ole haettu pitkään aikaan. Uskonkin, että tässäkin tapauksessa purkki on vaan hävinnyt ja kukaan ei ole ilmoittanut asiasta.


Lasten taidenäyttely metsässä.

Tervetuloa!
Ensimmäinen kätkö löytyi aika helposti. Polku oli aika tasaista, joten lapset kävelivät ja pyöräilivät itse iso osan matkasta.

Taikakeppejä mm. peikkoja vastaan tarjolla...

Nyt on liian myöhäistä kääntyä!

Kossdal
Kiivettiin mutkitteleva polku ihan ylös asti katsomaan upeaa maisemaa. Täältä ei löytynytkään sitten kätköä, mutta ainakin tuli treeniä jaloille.

Perjantai 25.4.2014
(115/365)
Lauantaina lähdettiin sitten vajaalla porukalla kiipeämään Åsheimvetenille. Siellä käytiin myös viime reissulla, vaikkakin mentiin silloin eri reittiä ylös. Kyllä se nytkin oli tarpeeksi rankkaa, kun jompikumpi pojista oli selässä lähes koko ajan. Huomasi kyllä, ettei Suomessa tule tarpeeksi tällaista treeniä tehtyä. Maa on liian tasaista. :D

Ihana kesäpäivä!


Serkukset

Mika ja Johannes

Henki meinasi salpautua näitä maisemia katsellessa.
Ylhäällä oltiinkin sitten jatkuvasti varuillaan poikien kanssa. He kun eivät oikein ymmärrä noita korkeuseroja. Mutta ihan hyvin meni kuitenkin, kun oli vaan valppaana.


Lauantai 26.4.2014
(116/365)

Mikon perheellä on kiva tapa viikonloppuisin, he nimittäin syövät aamiaisen yhdessä kun kaikki ovat heränneet. Laitetaan vähän parempaa kuin arkiaamuina ja kokoonnutaan yhteen. Tästä pitäisi ottaa itsellekin tapa. :)



Norjan erikoisuus on ruskea, makea juusto: Brunost. Suomenkielinenkin nimi sille löytyy: Mesjuusto eli herajuusto. Se sopi todella hyvin noiden sämpylöiden kanssa, mutta nyt kun sitä osti kotiin niin en olekaan löytänyt mitään leipää jonka kanssa se sopisi yhteen. :/

Johannes
Aamiaisen jälkeen lähdettiinkin taas geokätköilemään. Tälläkin kertaa jäi yksi kätköistä täysin löytymättä, mutta minkäs sille mahtaa. Se kuuluu tähän harrastukseen, että välillä joutuu pettymään.

Kirkko on aika hienolla paikalla.
Kolme kätköä löytyi sunnuntain reissulla. Muutama kätkö saarella jäi vielä seuraavaan kertaan ja ehkä niitä tulee vielä uusiakin? 

Sunnuntai 27.4.2014
(117/365)
Seuraavan viikon kuvat tulevat kunhan saan taas nenäni irti kirjoista... ;)

1 kommentti:

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)