sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Mikki Hiiri - synttärit

Johannes täytti tällä viikolla kaksi vuotta! Synttäripostaus on vielä tulossa, kunhan vain näillä helteillä oikeasti jaksaisi olla koneella (eikä olisi ukkosta). Mutta tämän päivän juhlat on pakko jakaa teidän kanssanne!

Tarjoilupöytä
Teemaksi valikoitui Johanneksen suosikki Mikki Hiiri. Onneksi se on myös äidin suosikki, niin rekvisiittaa löytyi ihan omasta takaa...


Juomapiste
En ollut osannut varautua ihan näin koviin hellelukemiin, joten juomista olisi saanut olla enemmän. Onneksi sisko kävi kaupassa, niin saatiin täydennystä. :) Jääpalat olivat hieman helpottamassa sitä, että juomat ei ihan hirveän viileinä pysyneet.


Pöydän toisessa päässä oli popcornia, muffinsseja voikuorrutuksella ja vaahtokarkkeja. Pistänpäs tähän tuon voikuorrutteen sekoitussuhteen muistiin, ettei taas tarvitse hirveästi etsiskellä.

Voikuorrute kuppikakkuihin
100 g voita
5 dl tomusokeria
2 tl sitruunamehua
elintarvikeväriä

Pehmennä voi esim. mikrossa hetken ja sekoita siihen tomusokeri. Lisää sitruunamehu ja annostele elintarvikeväri. Sekoita tasaiseksi ja kuorruta kuppikakut.


Synttärikakku
Tänä vuonna en tehnyt kakkua itse. Olin eilen illalla luokkakokouksessa ja ajattelin, että kaikin puolin pääsee helpommalla kun ei ala kakkua väsäämään. Tämän hienon kakun meille teki Mikan serkun vaimo. Oikein upea oli ulkoa ja erittäin hyvää oli sisältäkin. :D Mansikkamoussea oli täytteenä, kun päivänsankari tykkää mansikoista. Harmi vain, etten saanut häntä pysähtymään niin kauaksi, että olisi edes maistanut...

Kahville
Kahvimukeihin askartelin tuollaiset Mikin päät, jollaisia on myös limsamukeissa. Lusikoille löytyi tuollainen Mikki ja Minni Venetsiassa - muki. Ja löytyihän multa myös tuollainen Mikki - sokerisirotin. :D

Hot dogs
Suolaisen virkaa tänään toimitti hot dogit. Nakit ja sämpylät tehtiin uunissa isoissa satseissa ja sitten vieraat saivat itse maustaa. Mausteina oli ketsuppia, sinappia, majoneesia, kurkkusalaattia ja kuivattua sipulia.

Kuppikakkuja
Nämä muffinssit on tehty täältä löytyvällä ohjeella: Pikkuunen: Synttäritarjoilut Päällä tosiaan voikuorrutus ja pyöreitä "strösseleitä". Päällä olevat koristeet löytyi Pinterestin kautta, mutta nyt en löydä samaa sivua enää. Yhdestä niistä muokkasin sitten tuollaisen "Johannes 2 vuotta" tekstillä olevan. Printtasin ne ja teippasin coctailtikun päähän. Nopeaa askartelua. :)


Lisää Mikki - astioita... Metallipurkkeja itseltäni löytyy kaksi erikokoista ja valkoinen toimii kauhojen säilyttäjänä meillä keittiössä. Minni & Mikki - kulhojakin löytyy kaksi. :)

Päivänsankari Johannes
Sunnuntai 20.7.2014
(201/365)
Johannes oli koko synttärijuhlien ajan kovasti menossa ja kuvia oli hankala saada. Tykkäsi todella paljon lahjoista, kiitoksia niistä!

Limsamuki
Tässä vielä lähikuva noista limsamukeista. Printtasin tuollaisia mustia Mikin päitä ja leikkasin ne näitä mukeja varten. Liimasin ne sitten ihan paperiliimalla tuollaisiin tavallisiin muovimukeihin. Juomapisteellä oli valkoinen kynä sitten oman mukin signeeraamista varten. Eipä sitten kadonnut, kun niitä oli useita samanlaisia rivissä.

Oikein ihanat juhlat oli. Kuumuus kyllä hieman verotti jaksamista, ulkona ja sisällä oli todella lämmin. Kiitoksia kaikille vieraille jotka tulitte paikalle, olette tärkeitä!

Ja millähän teemalla sitä juhlitaan Luukasta sitten kuukauden päästä? Eikun suunnittelmaan vaan... ;)


2 kommenttia:

  1. Kivan oloiset synttärit :) Meillä olisi parin viikon päästä 2v-juhlat, teemana on ainakin vaaleanpunaista paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli meillä hauskaa. :) Viettäkää hauskat synttärit tekin!

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)