maanantai 31. joulukuuta 2012

Meidän joulumme

Meidän joulu koostui läheisistä, hyvästä ruoasta ja lahjoista. Erittäin perinteisesti mentiin siis.

Photo a day 22.12.12
"Decoration"
Johanneksen pallo ja tonttu
Joulukuusemme oli tällä kertaa muovinen. Mulla on hieman allergiaa, joten nyt mentiin tällä. Mutta ei ole sanottua, että ensi vuonna olisi taas oikea kuusi. Tosin kuusesta kiinnostuneiden lasten kanssa muovinen on siistimpi vaihtoehto. ;)

Luukaksen pallo ja tonttu
Vietimme "pikkujoulua" äidin ja isän luona siskoni perheen kanssa jo 22. päivä. Söimme hyvää jouluruokaa ja annoimme toisillemme paketit jouluaattona avattavaksi.

Luukas
Joulusiivous oli stressaavaa. Osa jäi siivoamatta, mutta oli se ihan kivaa saada talo jonkinlaiseen kuntoon ennen joulua. Viimeistelyjä teimme aatonaattona ja olohuone näytti sen jälkeen tältä:

Photo a day 23.12.12
"Joy is..."
Iloa on jouluinen koti.
Aattoaamuna teimme puuhellalla riisipuuroa ja sekahedelmäkiisseliä. Niistä koostui meidän aamupala/lounas. Ruokailun jälkeen menimme joulusaunaan koko perhe. Johanneskin kävi hetken aikaa löylyissä ja Luukas kävi Mikan kanssa lumihangessa. :)

Photo a day 24.12.12
"Tradition"
Riisipuuro jouluaattoaamuna.

Mun oma puurolautanen, vuodelta 1992. :)
Saunan jälkeen hain äidin ja isän viettämään joulua tänne meidän kanssamme. Mikan kanssa valmistelimme ruokaa ja laitoimme tarjottavia esille. Lapsiperheen aikataulut ei oikein onnistu, joten ruokapöytään päästiin vasta lähempänä viittä...

Joulun ruokapöytä
Jouluaaton menu
- Keitettyjä perunoita ja porkkanoita
- Laatikoita: Perunalaatikko, porkkanalaatikko ja lanttulaatikko
- Kinkku (itse paistettu), kalkkuna (valmis), salamia, rosvopaistileikkeleitä
- Omenainen kinkkukastike
- Juustotarjotin: mm. leipäjuustoa lakkahillon kera, babybell-juustoja, sulatejuustoja...
- Rosollia, silliä, italiansalaattia, kurkkusalaattia...
- Herneitä ja maissia
- Omena-juustosalaattia

- Jälkiruoaksi rommirusinarahkaa, uuniomenajäätelöä ja piparkakkuja. Ja lisäksi vielä aamusta ylijääneestä riisipuurosta laitettiin mandariiniriisiä lisäämällä siihen vispikermaa ja mandariineja.

Omena-juustosalaatti
Omena-juustosalaatti
Jäävuorisalaattia
Kurkkua
Paprikaa
Viinirypäleitä
Omenaa
Pinjansiemeniä
Oltermanni-juustoa

Juustotarjotin

Lisää juustoja

Kinkkua, kalkkunaa ja leikkeleitä.
Omenainen kinkkukastike
2 dl kinkun paistolientä
2 dl kermaa
1 omena (soseutettuna)
2 rkl vahvaa sinappia

Paistoliemi annetaan jäähtyä ja siitä poistetaan rasva päältä. Laitetaan miedolle lämmölle levylle kattilaan paistoliemi ja kerma. Hyvin soseutettu omena lisätään hiljalleen kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Sinappi lisätään viimeisenä koko ajan sekoittaen. Juuri ennen kuin kastike on lämmintä sekoitetaan vispilällä, niin että sinappi sekoittuu kastikkeeseen. Kiehautetaan.

Kattausta
Ruokailun jälkeen käytiin haudoilla ja sen jälkeen palattiin kotiin odottelemaan joulupukkia. Meillä on ollut ajatuksena, ettei joulupukki meillä kävisi sisällä ainakaan, mutta Luukaksen odotukset pisti meidät miettimään. Tänä vuonna pukki kävi oven takana tuomassa lahjasäkin, mutta sisään ei tullut. Ehkä meidän pitää katsoa lasten odotusten mukaan miten tehdään jatkossa.

"Se on joulupukki!"
Jännittävän pukkivierailun jälkeen pistin vielä lapset kuvaa ennen lahjojen jakamista. Luukas auttoi pakettien jakamisessa ja odotteli kiltisti ennen kuin kävi lahjojen kimppuun.

Veljekset ja lahjat

*Rakkaus*
Ja Luukas muisti pistää roskiin paperit, ennen kuin siirtyi seuraavaan pakettiin. Mitenhän kauan tällainen onnistuu? :D

Pienen ensimmäinen joululahjapaketti
Johanneksen ensimmäinen joulu ja sai avata muutaman paketin. Mutta nukahti sitten kesken kaiken, joten me vanhemmat sitten saimme avata hänenkin pakettinsa. :)

Rommirusinarahkaa ja jäätelöä
Rommirusinarahka
2 prk Valion rommirusinarahkaa
2 prk vispikermaa
sokeria oman maun mukaan esim. ½ dl

Sekoita ja tarjoa piparkakkujen ja uuniomenajäätelön kera.


Johannes sai oman kirjan. :)
Unikeko heräsi katselemaan mitä lahjoja oli saanut ja hetken hereillä sinniteltyään meni uudelleen unille. Vein äidin ja isän takaisin kotiin ja sillä välin Luukas ja Mika olivat koonneet jotain Luukaksen lahjoja. Myöhään meni, mutta mitä siitä. Ensi vuonna pitää vähän paremmin katsoa aikatauluja ja vaikka aikaistaa esim. haudoilla käyntiä.

Joulupäivänä Mikan äiti ja hänen miehensä tulivat kylään. Ruokana oli samaa kuin jouluaattona, bonuksena oli uunilohta.

Joulupäivän lohi ennen uunia
Uunilohen kuorrute
Pari pientä palaa lohta (suolattua)
1 sitruuna
sokeria
sinappia
korppujauhoja
tilliä (tuoretta)
rosmariinia (kuivattua)

Sitruuna puristetaan mehuksi ja siihen sekoitetaan oman maun mukaan sokeria. Sitruunamehu painellaan lohen pintaan. Annetaan vetäytyä hetken aikaa. Kuorrutetaan sinapilla ja korppujauhoilla. Korppujauhojen päälle hienoksi silputtu tilli ja rosmariini. Annetaan vetäytyä puolisen tuntia.

Paistetaan 200 asteessa n. 45 minuuttia.


Ja sama lohi uunista tullessa.
Ensi vuonna laitetaan isompi kala, nyt kävi vähän huonosti päiväyksien kanssa kun jouluaatto osui maanantaille. (Muistutukseksi vain itselle...)

Näillä eväillä sitten uuteen vuoteen!

2 kommenttia:

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)