torstai 10. huhtikuuta 2014

Mieli matkaa maailmalle

Tiistai 08.04.2014
(98/365)
Tällä hetkellä ajatukset matkaavat ympäri maailmaa, haaveillen mukavasta reissusta. Välillä tekisi mieli lentää mahdollisimman kauas, vaikka Australiaan asti. Välillä taas uneksin junamatkasta Helsinkiin, shoppailusta ja hotelliyöstä. Näissä mietteissä selailin vanhoja valokuvia ja totesin, etten ollutkaan laittanut viime kesän vaunureissulta kaikkia kuvia blogiin.

Matkakertomusta en ajatellut nyt näin jälkikäteen kirjoittaa, mutta kuvat haluan silti jakaa. Toki yritän jotain kommentoida, jos muistan edes hieman missä päin oltiin. ;)

Tämän reissun kaksi ensimmäistä juttua löytyy näistä linkeistä: Reissussa: Kuopio ja Reissussa: Pudasjärvi

Tässä siis muistoja viime kesältä:


Viime kesän reissu alkoi siis Kuopiosta ja Pudasjärveltä. Sieltä matkattiin sitten Ruotsin puolelle. En nyt millään muista tämän leirintäalueen nimeä, jonne pysähdyttiin yöksi. Mutta hienolla paikalla tämä oli ja muutama geokätkökin saatiin napattua. :)

Luukas
Tuolta leirintäalueelta matka jatkui Åreen, jossa vietettiin viimeistä iltaa yhdessä Mikan veljen perheen kanssa.

Luukas 3 v
Vietettiin siellä hieman etukäteen myös Luukaksen 3v syntymäpäivää.

Johannes
Uni tuli...
Åressa sijaitsee suklaatehdas, jossa kannattaa ehdottomasti käydä, jos edes läpi ajaa. Täältä löydät linkin sinne: Åre chokladfabrik


Mika tutkii valikoimaa
Maistiaisia


Kyllä sieltä jotain tarttui mukaankin...

Åresta jatkoimme takaisin pohjoiseen. Pysähdyimme parilla leirintäalueella ennen määränpäätämme (jos sellaista ylipäätänsä oli...)


Tällaisella vaunulla oltiin liikenteessä.

Pojat :)
Napapiiri



Seuraava leirintäalue sijaitsi Jokkmokkissa. Siellä olimme tällaisella leirintäalueella: Jokkmokk Campingcenter

Täällä oli lapsille vaikka kuinka paljon leikkitilaa ja kesällä (mehän oltiin käytännössä syksyllä liikenteessä) olisi ollut uima-allasalue. Voidaan kyllä suositella, jos vaunulla on pohjois-Ruotsissa liikkeellä! (Hinta nyt oli vähän kalliimpi kuin tavallinen leirintäalue, mutta esim. yksi yö on ihan ok. :)

Johannes





Jokkmokkista (eli joenmutkasta Saameksi) jatkoimme matkaa Stora Sjöfallet luonnonpuistoon. Siellä on kaksi leirintäaluetta, joista toisesta otimme vaunupaikan kahdeksi yöksi.

Ensimmäinen päivä oli todella sateinen ja viileä, jonka takia lähinnä ajoimme ympäriinsä. Lähtöpäivänä aurinko sitten näyttäytyi, joten tehtiin vielä silloin reissun upein lenkki.

Upeita rantoja

Erään geokätkön piilopaikka.

Vesiputouksia

Kätkö taisi löytyä...

Retkievästä
Mika ja Luukas


Johannes

Metsästä löytyi kirkko, mutta ovet olivat suljettuina.
Mutta olipa ainakin hauskaa hyppiä vesilammikoissa!

Käytiin vähän sillan alla. :D

Oikein mainio poseerauskuva kaikilta. :D





Leirintäalueella oli hiljaista.



Huikeat maisemat

Johannes ja minä tauolla.
Minä ja pojat.

Mahtava fiilis!
Kun kiivettiin tuota reittiä ylös, niin siellä viimeistään tuli se fiilis, että tämän takia sitä treenataan! Että jalat jaksaa kantaa ylös asti ja saadaan nähdä näin upeita maisemia. :)

Luukas rentoutuu korkeuksissa.

Mustikkahirmu syömässä.

Reissun upein paikka.

Nyt viimeistään tuli matkakuume!
Tuo viimeinen päiväreissu oli matkan upeinta antia. Tällaisten reissujen takia sitä hakeutuu tuollaisiin paikkoihin. Luontomatkailu on todellakin pop!

Reissun viimeinen etappi oli Ruotsin puolella Kukkolaforssenilla, ihan rajan tuntumassa. Kuvassa näkyykin Suomi toisella puolen koskea.



Jaksoiko joku katsoa kuvat loppuun? :D 

Onko teillä matkasuunnitelmia? Suuntautuuko haaveet palmurannoille vai pohjoiseen? Lekottelua vai aktiivista toimintaa? Kerro parhaat vinkkisi, mihin lasten kanssa kannattaa mennä. :)

Minä jatkan haaveilua/suunnittelua... ;)

1 kommentti:

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)