torstai 11. heinäkuuta 2013

Blogin aiheista

Huomenta!

Olen miettinyt jo kauan blogini aiheita ja sitä, mitä te oikeasti haluatte lukea. Olen kirjoitellut aika sekaisin kaikesta mitä mieleeni on tullut. Sitten päätin, että onkin aika kysyä teiltä. :) Ja sen sijaan, että odottaisin muutamalta aktiivilukijalta kommentteja, niin tein tuonne sivupalkkiin kyselyn, että olisi mahdollisimman matala kynnys vastata. Napsauttelette sieltä vaan kaikki vaihtoehdot, joista on kiva lukea. :)

Mikäli aihetta ei löydy listalta, niin toki saa kommentoidakin. Ja olisihan se muutenkin kiva kuulla, miten blogin sisältö kiinnostaa ja onko se turhan sekavaa?

Ajatuksena blogin pitämiselle on kuitenkin ollut tuoda esille hyvää oloa, liikunnallista elämäntapaa, hyvää ruokaa ja perhe-elämää. Kaikkea sulassa sovussa. :)

Joten eikun vastailemaan, niin voit vaikuttaa tulevaisuuden sisältöön blogissani. :)

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Omat treenit

 
Hyvä aika aloittaa aamutreenit.
Janica toivoi aiemmin juttua omista treeneistäni ja siitä, miten minä pidän huolta kunnostani. Nyt olisi sitten aika toteuttaa tämä toive. ;)

Olen aina ollut hyvä suunnittelmaan treenejä, mutta vaikka treenikalenteri näyttää hyvältä (ja helpolta) paperilla, toteuttaminen vaatii kyllä paljon työtä. Olen tehnyt nyt kesän aikana kahta erityyppistä harjoitteluviikkoa, vähän riippuen siitä miten olen päässyt treenejä toteuttamaan.

Vko 1 - Aamuvuoroviikko
Maanantai - Kuntosaliharjoittelu, päivä 1 tai 2
Tiistai - Aerobinen treeni esim. salilla tai kävely/pyöräily 60 min.
Keskiviikko - Kuntosaliharjoittelu, päivä 1 tai 2
Torstai - Spinning 30 min. tai intervallitreeni 30 min.
Perjantai - Kuntosaliharjoittelu, päivä 1 tai 2
Lauantai - Vapaa
Sunnuntai - Kävely/Pyöräily 1,5 h - 2 h

Vko 2 - Iltavuoroviikko
Maanantai - Aerobinen treeni esim. salilla tai kävely/pyöräily 60 min.
Tiistai - Kuntosaliharjoittelu, päivä 1 tai 2
Keskiviikko - Intervallitreeni 45 min.
Torstai - Kuntosaliharjoittelu, päivä 1 tai 2
Perjantai - Miksaus eli joko ryhmäliikuntaa tai lihaskuntoa salilla, vaihtoehtoisesti kävely/pyöräily
Lauantai - Lepo
Sunnuntai - Kävely/Pyöräily 1,5 h - 2 h

Treenien kirjaamiseen käytän sekä Wellness avainta että vihkoa.
Kuntosaliohjelmassani on jaettu kahteen osaan, jotka teen vuorotellen. Eli oli sitten viikolla kaksi tai kolme treeniä, tulee treenattua niitä vuoronperään. Ensimmäisenä päivänä teen jalat, selän, ojentajat ja vatsan. Toisena päivänä teen lisää jalkoja, rintalihakset, olkapäät ja hauiksen. Vatsaa myös jonkun verran toisena päivänä.

Aerobista treeniä teen sitten melkein joka päivä. Arkiliikuntana siitä tulee noin puoli tuntia (työmatkapyöräily) ja lisäksi sitten lenkit lasten kanssa tai salitreeninä. Salilla meillä on runsas valikoima juoksumattoja, crossareita jne, joten treeni onnistuu siellä hyvin. Intervallitreeniä on helppo vetää esim. juoksumatolla. 

Kun sali on vielä kiinni, niin pitää ottaa kuva peilin kautta. :D
Haluan, että liikunta on hauskaa. Salitreenistä tykkään, se on niin mun tyylistä. :) Ryhmäliikuntatunneista lähinnä spinning on nyt ollut ohjelmassa, mutta kävin kokeilemassa yhtä lihaskuntotuntiakin tässä pari viikkoa sitten. Syksyllä alan itse vetämään pari tuntia viikossa ja niiden lisäksi meille on tulossa muitakin kivoja tunteja ohjelmaan. :)

Ensi viikon jälkeen treenit taas muuttuvat. Luultavasti sitten mennään enemmän tuon toisen viikon mukaan. Lihasta saisi tulla kyllä lisää, joten salitreeniä pitää saada vähintään se 2x viikossa ohjelmaan.

Todellisuudessa aerobista on ollut ehkä hieman vähemmän kuin noissa suunnitelmissa, mutta muuten olen pysynyt tässä rytmissä viimeiset kuusi viikkoa. Nytkin sunnuntaina kävelin lasten kanssa kaupunkiin ja takaisin, aikaa siihen meni lähes kaksi tuntia. Sellainen kivan leppoinen kävelyretki. :)

Miltä sinun treeniviikkosi näyttää? Suunnitteletko treenejä etukäteen vai menetkö fiiliksen mukaan?

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Nostalgiaa


Joskus joku esine tuo muistot todella kirkkaasti mieleen. Muistaa hetket, muistaa ihmiset, vaikka välissä olisikin vuosia. Tai vuosikymmeniä.

Äidilleni ja tädilleni kävi niin, kun serkkuni toi heidän eteensä vanhan levysoittimen. Mieli palasi aikaan, jolloin musiikkia ei niin vaan kuunneltu joka paikassa, mistä vain. Aikaan, jolloin istuttiin lattialla kuuntelemassa levysoittimen ratinaa musiikin seassa.



Vuosikymmeniä kuvien välissä on neljä. Silti tuo levysoitin toi tunteet pintaan kaikille. Onneksi on muistot. :)

Uuteen viikkoon


Oikein hyvää huomenta toivottelen teille näiden aamulenkin varrelta otettujen kuvien kera. Toivottavasti teillä on aivan mahtava viikko edessänne! Itselläni alkaa viimeinen työviikko ja vuorotkin ovat vähän erilaiset kuin aiemmin. Tiedossa on myös Johanneksen 1 v. neuvola ja hänen ensimmäiset synttärijuhlansa. Joten tekeminen ei varmaankaan lopu, mutta hiljakseen mennään.

Mikäs on teidän tämän viikon kohokohta? :)


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Maja

Kukkuu!
Joskus iltaisin pojilla on vielä ihan liikaa energiaa nukkumaan menemiseen. Jos iltatoimet on aloitettu, niin ei sitä enää ulos viitsi mennä peuhaamaan hiekkaan tai muuallekaan. Yksi vaihtoehto on maja. :)

Mika rakensi ensin yhden tunnelin parista tuolista ja viltistä. Sitten se laajennettiin kokonaiseksi majaksi. Eipä tästä paljon riemukkaammaksi ilta voi muuttua. :)

Sohvatyynyt päätyivät majan seiniksi ja katoksi.
Oli ihan käytävävalotkin. ;)
Pientä uudelleen järjestelyä ja sohvilta tyynyt pois, niin lapset ovat onnellisia. Nyt kun miettii, niin olisin voinut samalla imuroida sohvat kun tyynytkin olivat poissa, mutta sen sijaan kävinkin myös itse majassa. Konttimaan sinne ei mahtunut, mutta jotenkin silti sain ujutettua itseni peremmälle istumaan. :)


Millaisia majoja teillä rakennellaan? :)

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Hieman juhlaa

Tänään oli Pohjanmaalla kaunis kesäpäivä. Iltapäivällä ajoimme Kokkolaan tätini miehen 70 v. syntymäpäiville. Sieltä jatkoimme vielä toisen tätini luo grillaamaan ja nauttimaan meri-ilmasta. Hieman tunnelmia tältä päivältä kuvien muodossa. :)

Ensin hieman ujostutti...


Musiikin taikaa





Miksihän sitä on niin itsekriittinen omien valokuvien suhteen? Selailin päivän kuvat läpi, enkä tahtonut löytää yhtään ainoaa kuvaa itsestäni, jonka olisin halunnut tänne laittaa. Lopulta päädyin tuohon yhteen. Jotenkin sitä vain tottuu olemaan kameran takana ja kun päätyykin sitten kuvattavaksi, niin sitä ei osaa olla luonnollisesti. Mutta eipä tämä mikään muotiblogi ole, niin omat kuvat eivät ole pääosassa. :)

Ja eksyinpäs taas aiheesta. :D Oikein mukava päivä siis oli ja lapset nauttivat saadessaan olla ulkona. Nukahtivat aika helposti autoon ja kotona vain pikaisten iltahommien jälkeen omiin sänkyihin. Uskon, että itsellenikin maittaa uni, jos vain malttaisi mennä nukkumaan.

Mitä sitä sitten suunnittelisi huomiselle? :)

torstai 4. heinäkuuta 2013

Valmiina spinnaamaan?



















Näin torstai-aamuisin minulla on kello 9.30 alkava spinning. Helppo, 30 minuutin pyöräily. Täksi päiväksi olen valinnut uudet musiikit, joten ei välttämättä mene ihan rutiinilla tämä tunti. :) Mutta fiilis on varmasti hyvä!



















Kauan yritin sanoa kaikille, etten minä ole mikään ryhmäliikuntaohjaaja. PT-koulutuksessa vannoin, etten tule vetämään mitään muuta kuin kiertoharjoittelua.

Mutta kyllä sitä vaan kypsyy ja miettii asioita uudelleen. Minulle ei ole koskaan ollut mikään ongelma olla ihmisten edessä. Pidän luentojen pitämisestä, joten eihän tuo lavalta ohjaaminen sen erilaisempaa ole? ;)

Sitä ainostaan siinä samalla hikoilee, hengästyy ja nauttii treenistä. Ja bonuksena, voin antaa saman fiiliksen muille.



















Nyt pistän spinning-kengät jalkaan, laitan mikin päälle ja musiikin soimaan. Oletko sinä valmis spinnaamaan, minä ainakin olen.

Iloista torstaita!

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Club sandwich

Ruokakokeilu #16

















Club sandwich
6 annosta

1 pkt pekonia
6 ohutta tai 3 paksua broilerin fileetä
½ rkl öljyä paistamiseen
ripaus suolaa
2 tomaattia
½ pieni punasipuli
salaattia
majoneesia
sinappia
12 viipaletta leipää

1. Valmista pekoni uunissa. Laita pekonit leivinpaperin päälle pellille, pelti kylmään uuniin ja nosta lämpö n. 160 asteeseen. Noin 20 minuutissa pekonit ovat rapeita.
2. Paista broilerinfileet öljyssä kypsiksi. Lisää hieman suolaa, jos ovat suolaamattomia. Jos käytät paksuja pihvejä, leikkaa terävällä veitsellä ne puoliksi, niin saat tarpeeksi ohuita pihvejä leivän väliin. Samalla voit tarkistaa kypsyysasteen ja paistaa vaikka vielä hetken "keskiosaa".
3. Viipaloi tomaatit ja sipuli. Huuhtele salaatinlehdet.
4. Sekoita majoneesia ja sinappia keskenään. Maistamalla löydät oikean sekoitussuhteen. Tee vain sen verran kuin tarvitset leipiä varten.
5. Kun pekonit ovat valmiita, nosta ne pelliltä talouspaperin päälle ja anna ylimääräisen rasvan imeytyä  hetken.
6. Paahda leivät ja levitä leipien pintaan sinappimajoneesia. Kokoa leipä seuraavasti: leipä, broileri, pekoni, salaatti, tomaatti, sipuli ja toinen leipä. Leikkaa kulmasta kulmaan kolmioksi. Kannattaa kiinnittää tikulla, niin sisältö ei tipahda. :)

Oman pihan salaatit

















Tämmöistä meillä oli tänään iltaruokana. Tykkään tosi paljon erilaisista leivistä, joten musta ei karppaajaa saisi. :D Tänään ei oikein huvittanut pasta eikä perunat, eikä oikeastaan mikään sen vaativampi ruoanlaitto. Joten tämä oli siksi oiva valinta ruokakokeiluksi. :)

Nämä leivät sopivat hyvin, mikäli kaikilla ei ole tarve istua samaan aikaan ruokapöytään. Tein mulle ja Mikalle ensin yhdet kun lapset nukkuivat ja sitten myöhemmin vielä toiset, kun olin saanut Johanneksen syötettyä. Luukas kenkkuili tänään, joten se söikin sitten vain pekonia. :D Noh, iltapalaa tuli sitten syötyä kuitenkin.

Nyt menen nukkumaan, koska huomenna kello herättää taas viideltä. Vähän on mennyt liian myöhään viime päivät, eikä tämäkään ilta lupaavalta näytä... On se kumma kun ei sitä opi, että vaikka nyt olisi kiva selailla nettiä ja tehdä sitä ja tätä, niin huomenna aamulla se kostaantuu. :D

Bloglovin

Nyt kun Google Reader on poistunut käytöstä on tullut aika etsiä uusia seurantakanavia, mikäli sitä olet käyttänyt. Tätä blogia voit seurata Facebookissa, Bloggerin tai Bloglovinin avulla. Käyttääkö joku vielä blogilistaa? Joka tapauksessa, Blogi löytyy myös sieltä. :)

Seuraa blogiani Facebookin avulla
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Seuraa blogiani Blogilistan avulla

Mukavaa tiistaita!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Ammattina Personal trainer

Tässä kun on tullut taas oltua töissä, niin ajattelin hieman teillekin valottaa uravalintaani. :)

Meillä on ollut kuntosali niin kauan kuin muistan, joten perusta ammatinvalinnalle on ollut vahva. Mutta lukiolaisena olin kovaa kyytiä lähestymässä ylipainoa ja keskityin lähinnä koulunkäytiin. Herätys tuli alkuvuodesta 2003, jonka jälkeen kuntoilemalla ja terveellisellä syömisellä laihdutin yli kymmenen kiloa. Ylioppilaaksi valmistuessani olin parhaimmassa kunnossa ikinä. Tie opiskelupaikkaan sen jälkeen ei auennut, koska siellä sanottiin, että pitäisi painua takaisin kuntosalille. Pidinkin välivuoden ja jatkoin kuntosaliohjaajan opintojen jälkeen Kuntoliikuntaliiton koulutusputkea Personal traineriksi. Ennen virallista PT - koulutusta oli lisenssikuntosaliohjaaja-, ravitsemus- ja testauskurssi. Kuntoliikuntaliiton kautta valmistuin vuonna 2005 FISAF (Federation of International Sport Aerobics and Fitness) Personal traineriksi, jonka ansiosta pystyn toimimaan personal trainerina myös useissa muissa maissa.

Nuori ikäni oli aluksi hieman ongelmallinen, koska olin tuolloin vasta 19 vuotias. Mutta lopulta sain vakuutettua ihmiset kyvyistäni ja asiakkaita riitti. Pääsin mukaan hienoihin projekteihin, kuten K-kauppiaiden "K-kauppias kuntoon" - projektiin ja mieleenpainuvimpana tietenkin Pekingin Olympialaiset vuonna 2008, jossa olin töissä Olympiakylän pääkuntosalilla.


Vuonna 2010 jäin sitten äitiyslomalle odottaessani Luukasta. Olimme juuri laajentaneet kuntosalimme toimintaa ja avanneet uuden keskuksen. Eli mahdollisimman hyvä ajoitus siis... Äitiysloman jälkeen jäin hoitovapaalle ja jatkoin PT - hommia, mutta en kovinkaan aktiivisesti. Sitten alkoi uusi äitiysloma ja hoitovapaa. Nyt on kuitenkin aika palata kunnolla hommiin PT - puolella.

Kun valmistuin personal traineriksi, niin Pietarsaaressa oli vain kaksi muuta traineria. Sillä aikaa kun olen ollut äitiyslomalla, niin tilanne on räjähtänyt käsiin. Ruotsinkielisen koulutuksen ansiosta tänne seudulle valmistuu n. 20 personal traineria vuodessa. Aika selvää on, että kaikille ei riitä töitä näin pienellä paikkakunnalla. Itselläni on hyvä tilanne, koska olen toiminut alalla pitkään ja tiedän kuinka paljon työtä nämä hommat vaativat. Salin kautta minun on helppo markkinoida itseäni ja nimi taitaa olla kaupunkilaisille aika tuttu. ;)


Personal trainerina kohtaan paljon ennakkoluuloja. Oletetaan, että treenaan joka päivä kovaa ja syön lähinnä rahkaa. Mutta meitä on monenlaisia, koska niin on asiakkaitakin. Suurin osa asiakaskunnasta koostuu ihan tavallisista ihmisistä, joilla on tavoitteena liikunnallisempi, terveempi elämä. Minä olen heitä varten. Kirjoitinkin jo aiemmin omasta ideologiastani, joka perustuu kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. (Jutun löydät täältä.) Perustietämystä kyllä minultakin löytyy myös urheilija- ja fitness-puolelta, joten ei sormi mene silloinkaan suuhun. Mutta minä en ole huutaja. Kannustan muilla tavoin, motivoiden ja ymmärtäen.

Olen tehnyt myös paljon töitä nuorten kanssa. Tavallaan toiminut treenikaverina, kokeillut eri lajeja jne... He eivät sillä tavalla tarvitse valmennusta vaan enemmänkin jonkun joka kannustaa ja tsemppaa liikunnan pariin. :)

Entäs mitä nyt? Olen vielä pari viikkoa töissä, sitten siirryn takaisin kotiin hoitamaan lapsia. Mutta tällä kertaa aion jatkaa PT - hommia, syksyllä olisi lisäkoulutusta tiedossa ja kehitteillä täysin uusi personal trainer - konsepti. Etänä (netin kautta) teen ravitsemusvalmennusta ja minipaketteja liikuntaneuvontaan. Lähiseudulla teen lisäksi henkilökohtaista valmennusta yksilötasolla sekä pienryhmissä. Yrityksille suunnattuja luentoja ja kursseja saa myös kysellä. Joten työtä riittää, mutta mikäs siinä kun onhan tää aika mahtavaa. ;)

Kaikista parasta tässä työssä on se, kun saa asiakkaan ylittämään itsensä, saavuttamaan tuloksia ja nauttimaan olostaan. Uskon, että moni muukin PT pystyy samaistumaan tähän. :)

Jeppis Gymin nettisivuilla omat tietoni.
Wellness lifestyle - personal training Facebookissa.
Kuntoliikuntaliitto

Oletko Personal trainer jostain Pietarsaaren lähiseudulta tai valmistumassa sellaiseksi? Etsin yhteistyöhön toista traineria, jolla on samantyyppinen ajatusmaailma ja halu kehittää jotain uutta. Ota yhteyttä! :)

(Pahoittelen useaan kertaan nähtyjä valokuvia, tässä kun kuvia etsiskelin, niin totesin, että olisi aika ottaa uusia markkinointikuvia. :D)