torstai 1. tammikuuta 2015

Uudenvuoden brunssi

Hyvää uutta vuotta!

Vuosi 2014 on nyt saatu pakettiin ja tähän aamuun herättelin perheen uudenvuoden brunssille. Eilen vietimme vanhempieni luona isäni syntymäpäivää ja uuttavuotta, joten omat herkut jäi syömättä. Jääkaapin antimista sitten tein meille hieman tuhdimman aamupalan, heräsimme kuitenkin vasta puoli kymmeneltä tänään. :)


Brunssia tehdessä tuli hieman mietittyä viime vuotta ja tätä tulevaakin. Viime vuodesta puolet meni raskauden aikaisen väsymyksen kanssa kamppaillessa, kera pahoinvoinnin ja päänsäryn. Muutenkin viime vuosi oli jokseenkin alavireinen, johon toivoisin selkeää parannusta tälle vuodelle. Kyllä vuoteen mahtui paljon onnen hetkiä, arkisia päiviä ja hauskoja juttujakin.

Blogin puolella vuosi oli hiljainen, haluaisin luvata tähän muutosta, mutta täksi vuodeksi en lupauksia halua tehdä. Viime vuoden 365 - projekti on muutamia joulukuun kuvia lukuunottamatta valmis. Olen tyytyväinen, että sain sen tehtyä, mutta tänä vuonna en aio luvata samaa. Kuvaamiseen haluaisin löytää pakon sijaista ilon. Ja uskon sillä ajatuksella syntyvän jopa enemmän kuvia, vaikkakaan ei jokaisesta tylsästä päivästä.


Tälle vuodelle en aio tehdä mitään lupauksia. Kunhan selviän kunnialla vauva-ajasta kolmen pienen lapsen kanssa. Suurin odotettu tapahtuma on tietenkin tyttäremme (tai kolmannen poikamme) syntymä maalis-huhtikuun vaihteessa. Lisäksi tulee sitten ristiäiset, omat kolmekymppiset ja kaikki muut hieman arkisemmatkin asiat.

Viime yön pimeinä tunteina heräilin useasti, eri syistä, jolloin mietin mitähän tästäkin oikein tulee. Mutta nyt kun brunssi on syöty ja suihkussa pesty vanha vuosi pois, niin olo on yksinomaan positiivinen. Kunhan nyt vaan selätän tämän flunssan, niin eiköhän vuosi lähde oikein hyvin käyntiin. :)


Niin ja se brunssi... Tarjolla oli seuraavaa:

* Munakokkelia
* Keitettyjä kananmunia
* Keitettyjä nakkeja
* Pekonia
* Coctail-tikkuja: Luostari-juustoa, nakkeja, lihapullia ja viinirypäleitä
* Sämpylöitä eri päällisillä

Näillä jaksaa, ainakin päivälliseen asti. ;)

Toivon teille oikein ihanaa ja positiivista vuotta 2015!

2 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta <3 Eiköhän tästä selviä jos muutkin ovat selvinneet - vaikka kyllä kieltämättä pohdin omaa riittämättömyyttäni välillä. Kun tuntuu joskus että näissä kahdessa jo on niin kovin tekemistä. Pitää ottaa naapurikaupungista mallia ja järjestää sellaisia hätäkahveja sitten täällä Pietarsaaressakin kun heikko päivä tulee ;D Haleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me selvitään! En mä epäile sitä, mutta kyllä niitä omia hetkiä arvostaa vielä enemmän varmaan kun kolmas syntyy. Ah, mikä hiljaisuus tällä hetkellä kun pojat ovat mäessä. Tinnituksenkin kuulee paremmin! :D

      Hätäkahveille vaan soittelemaan, jos niikseen sitten tulee. :)

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)