perjantai 21. syyskuuta 2012

Taitaa olla välikausi...

Törmäsin Luukaksen vauva-aikana ekaa kertaa termiin välikausi. Ja missäs muualla kuin blogeissa. En tajunnut yhtään, että mikä ihmeen välikausi? Mulla ainakin oli ennen ihan kunnon vuodenajat: talvi, kevät, kesä ja syksy. On syysvaatteet ja on kevätvaatteet. Ei ainakaan mitään välikausivaatteita. 

Mutta joo, ymmärrän että sekä keväällä että syksyllä tarvitaan esim. kumisaappaita, sadevaatteita ja "kevyttoppapukuja". Myönnän, etten mä oikeasti tiedä mitä lapsille puetaan milloinkin päälle. Siitä onkin täällä ollut jo keskustelua. Ja juuri kun opin suurinpiirtein pukemaan ne, niin tuleekin kesä/talvi/välikausi. 

En ole koskaan ollut mitenkään intona vaatteiden, asusteiden ja kenkien hankkimisesta, en lasten enkä omien. Joten en mieti kesällä välikausivaatteita vaan kesävaatteita. Ja sit ollaan tässä tilanteessa, että olen ostanut Luukakselle ulkohousut nyt, jotka nyt jotenkin sopii yhteen viime keväänä hankittuun takkiin.

Pipo: Lindex
Farkkutakki: serkkupojan vanha
Huppari: Kirppis
Housut: Kirppis
Kengät: Lahjaksi saatu
Yritän katsoa lasten pukeutumisessa lämpötilaa ja sitten kokeilen ovatko hikisiä vai kylmissään ja lisäilen tai poistan vaatetta sen mukaan. Mieluummin liian paljon vaatetta kuin liian vähän.

Hankintalistalla on kuitenkin Luukakselle talvisaappaat, lämpöiset ja vedenpitävät. Jonkunlainen kypärämyssykin pitäisi hankkia ja yhdet lisähanskat. Se olisi sitten siinä. Kevythaalari mulla on kokoa 80cm ja se on mennyt jo kaksi kevättä ja viime syksyn. Nyt se alkaa olla siinä ja siinä, mutta uskon Luukaksen sillä vielä pärjäävän tämän syksyn.

Eihän tästä kuvasta edes nää mitä vauvalla on päällä. :D
Vauvan pukeutumisessa auttaa lahjaksi saadut villapaidat, villasukat ja Luukaksen vanhat vaatteet. Joten sille ei tarvitse hankkia mitään uutta nyt välikaudeksi.

Mä oon pyöritellyt tätä juttua eilisestä aamusta tässä, mutta en keksi mitään hyvää lopetusta, joka vetäisi yhteen koko jutun.

Tyydyn sitten vaan toteamaan, että meillä jyllää välikausiflunssa. Joten ajatus ei ihan kulje, palataan asiaan kun voin paremmin. :D

2 kommenttia:

  1. Käy katsoon vintiltä, löytyisikö sieltä mitään välikausivaatetta : )

    VastaaPoista
  2. Sillon, kun meidän tyttö syntyi keskellä talvea, oltiin ihan ulapalla, mitä sille pitäisi millonki pukea. Seuraavana syksynä vielä enemmän, kun alkoi itse jo leikkiä ulkona kontaten. Ostin neidille kevättalvella vedenpitävän ohuen haalarin, joka menee pitkälle syksyyn, kun vain laittaa kerroksia lisää alle. Villahaalari on aivan maailman paras keksintö! Toppahaalari sitten erikseen talveksi.

    Viime talveksi hankittiin Kuoman talvikengät ja ne oli kyllä kätevät! Vetoketju edessä helpotti todella paljon pukemista, kun tyttö ei vielä kävellyt, eikä siten osannut kauheasti auttaa kenkien pukemisessa. :)

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)