"Vauva pois!"

En tiennyt yhtään mitä odottaa tulevalta isoveljeltä kun olin vielä raskaana. Vauvasta puhuttiin ja mahaa käytiin pussaamassa silloin tällöin. Mutta eihän noin pieni voi ymmärtää millainen muutos vauvan kotiintulo on. Vaikkakin kirjoista luettiin ja yritettiin selittää.

Nyt kokemusta on parilta viikolta ja voin sanoa, että odotin pahempaa. Vauva aiheuttaa mustasukkaisuuskohtauksia lähinnä silloin kun on syömässä enkä voi juuri sillä hetkellä ottaa isoveljeä syliin. Silloin kuuluu tiukka käsky: "Vauva pois!" Ja usein vielä perään: "Minä syliin!" Mutta selittämällä ollaan näistä selvitty.

Tänään kuitenkin oli sellainen huomionhakupäivä, että en tiedä miten oon jaksanut koko päivän. Tänään Luukas kehitteli kaikenlaista, jotta saisi huomion itseensä. Alkaen aamun DVD-välikohtauksesta, kun vauva sai pienen kopautuksen päähän. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, eikä vauva alkanut edes itkemään vaan hämmennyksen laannuttua jatkoi syömistä. Vanhemmat taisi säikähtää enemmän...

Mikan isän luo mennessä Luukas jatkoi samaa rataa, tosin vauva sai olla rauhassa. Ulkona ollessa autoja heitettiin kivillä ja sisällä ollessa kiusattiin serkkuja.

Mentiin kotiin nukkumaan kolmestaan, kun Mika jäi fiksaamaan peräkärryä kuntoon. Sain mäkin kahden tunnin päiväunet kun pojat sattui nukkumaan yhtäaikaa. Päiväunien jälkeen syötin vauvaa keittiössä sitten ja Luukas puuhaili olohuoneessa. Ihmettelin hiljaisuutta ja sen syyksi paljastui sitten tämä:

Luukaksen taidetta

Onneksi tuo lähti pois helposti. Nyt vähän kaduttaa, että olin niin vihainen sille... Muutenkin huomaan, että puhe on muuttunut hirveän negatiiviseksi ja vilisee kieltosanoja. Kurjaa, mutta kun toinen on koko ajan tekemässä jotain kiellettyä. Enkä jaksa aina miettiä kiertoilmaisuja, että sanoma kuulostaisi "kivemmalta".

Tarkka poika

Kyllähän isoveli on yhtä rakas kuin ennenkin ja huomiota pitäisi muistaa antaa yhtälailla hänelle kuin pikkuveljellekin. Vaikka onkin ISOveli, ei se tarkoita että olisi oikeasti vielä iso... Omat hermot on vain niin kireällä tällä hetkellä, kolme päivää on mennyt niin sumussa. Illalla Luukas kuitenkin ottaa viereen ja antaa lukea iltasadun, haluaa halata ja olla lähellä. Sen sallin nyt hänelle, enkä lähde pois ennen kuin uni on tullut. 

Ja kyllähän isoveli hoitaakin vauvaa. Antaa innokkaasti tuttia ja silittää päätä. Tulee antamaan pusuja kun pikkuveljeä oikein itkettää. Kyllä se varmaan tästä. Eihän meillä vielä edes ole ollut normaalia arkea, että ei sitä ole oikein kukaan tottunut tähän uuteen tilanteeseen.

Yhteiskuvia veljeksistä ei oikein ole saatu, taidan pelätä liikaa, että vauva menee rikki. Onko teillä vinkkejä sisaruskuviin?

Vielä se pitää kyllä lisätä, että oikeasti tämä päivä oli tosi raskas ja nyt en haluaisi mitään muuta kuin mennä juoksulenkille. Oikein revittelemään kunnolla ja nollaamaan pään. Mutta enpäs voi, pojat kun nukkuvat ja olen heidän kanssa yksin kotona. Eikä kuntokaan taida olla vielä niin hyvä, että lenkki onnistuisi. Joten tyydytään sipsipussiin, limsaan ja telkkariin. Ja sitä paitsi, pienin ähisee siihen malliin, että ruoka-aika olisi taas. Joten öitä!