perjantai 14. syyskuuta 2012

Perjantaitreeni

Tänä aamuna pääsin vihdoin kuntosalille. Oltiin sovittu kaverini kanssa, jolla on viikon vanhempi tyttö kuin Johannes, että mennään yhdessä. Vein lapset äidille hoitoon ja menin salille. 

Sali on ollut mulle kuin toinen koti silloin ennen. Uusi paikka ei ole tuntunut niin kodilta, sinne kun muutimme joulukuussa 2009. Enhän mä ehtinyt olla kuin puoli vuotta siellä töissä. Mutta tänään kun menin salille sisälle, musiikki soi, niin tuli erittäin hyvä fiilis. 

Eikä se treenikään niin rankkaa ollut kuin olin ajatellut. :)

Eipäs sitä olla edukseen tällaisissa kuvissa...
Tavoitteena treenille oli lähinnä hyvän olon saaminen, mutta tietenkin myös kaloreiden polttaminen ja lihasten kiinteytyminen. Tätä linjaa ajattelin jatkaa. Painon ei tarvitsisi paljon pudota, mutta kiinteytyä haluaisin.

Tänään tehtiin treeni sekä Kinesiksellä että ihan vain oman kropan painolla. Sillä on hyvä aloittaa. :)

Tykkään!
Mahdollisuuksien mukaan ensi viikolla uudelleen ja muutakin liikuntaa lisää. Tuli niin hyvä olo. :)

Mikä laji on teidän mieleenne?

Mahtavaa viikonloppua!

7 kommenttia:

  1. Ei kyllä ikipäivänä uskoisi että sä oot vaan muutamia viikkoja sitten synnyttänyt! :o Sähän näytät olevan jo tosi hyvässä kunnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Ja tämä oli ensimmäinen oikea liikuntasuoritus sitten... Ööh... kevään?

      Poista
  2. Hyvähän kuvasta tuli, hyvässä kunnossa olet :) Hih meidän vauveli siellä taustalla pällistelee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiitos kuvasta! :) Vauva ottaa mammoista mallia ja alkaa treenamaan... ööh... kääntymistä? ;)

      Poista
    2. Juu se onkin nyt iteasiassa oppinu kääntymään mahalta selälleen :D

      Poista
  3. täällä hilpastiin ekaa kertaa salilla sitten vuoden tauon jälkeen ja niin hyvää teki!

    VastaaPoista
  4. Mä tykkään kovasti liikkua, nyt viime aikoina olen juossut paljon. Melkein kaikki aerobinen liikunta innostaa, mutta painojen nostelu on vastenmielistä.

    Peppi

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)