tiistai 19. maaliskuuta 2013

Jauheliharisotto ja se "terveellisempi" suklaaherkku

Arkiruokakokeiluissa ollaan vähän jäljessä, mutta tässä jotain tältä päivältä. Ihan perusrisottoa tein, siinä ei mitään uutta. Mutta hylkäsin heti ajatuksen hemapa-sekoituksen lisäämisestä sekaan ja raastoin sen sijaan porkkanaa. Enpäs ollut ihan tällä tavalla kokeillut aiemmin, joten lasketaan se nyt sitten ruokakokeiluksi. :D

Ruokakokeilu #10
Jauheliharisotto
400 g naudan paistijauhelihaa
1 sipuli
1-2 porkkanaa
2 dl pitkää riisiä
5-6 dl vettä
1 Fond "du Chef" - liha tai kasvis

Pilko sipuli pieneksi ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Ruskista jauheliha pannulla ja lisää loppuvaiheessa sipuli ja porkkana joukkoon. Tämän jälkeen lisää riisi, sekoita se lihan sekaan ja anna paistua hetki. 

Lisää vettä hiljalleen pannuun ja sekoita. Viisi desiä pitäisi riittää alkuun, säästä desi myöhemmäksi, mikäli sille on tarvetta. Lisää joukkoon fondi ja sekoita.

Laita kansi päälle ja anna kypsyä 20 minuuttia. Tarjoa puolukkahillon kanssa.

Pieni huijaus :)
Tähän seuraavaan ette kyllä tarvitse mitään reseptiä, mutta kun oli niin hyvää että on pakko jakaa tämäkin idea. Mulla oli vielä pari palaa Geisha Dark - suklaata (mihinhän ne muut hävisi?) ja silti teki mieli jogurttia. Aiemmin olin maistanut Lidlin jogurttia, jossa oli suklaata (tai jotain sen kaltaista) ja ajattelin, että sitähän voisi tehdä itsekin.

Leikkasin suklaat pieniksi ja ripottelin ne maustamattoman luonnonjogurtin päälle. Ja oli muuten ihan älyttömän hyvää. :) Ja tällä tavalla jogurtissa ei ollut mitään ylimääräistä ja ainoa "pahe" tässä oli tuo suklaa.

Kokeilkaapa vaikka. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)