tiistai 9. huhtikuuta 2013

Rieskarullia ja vispipuuroa

Iltapalaa ilta-auringossa
Tein tänään iltapalaksi rieskarullia, joita olen tehnyt myös aiemmin. (Täällä.) Ja niiden seuraksi vispipuuroa, jota olinkin jo himoinnut kauan. :)

Rieskarullissa oli täytteenä tällä kertaa valkosipuli-yrttijuustoa, ihan tavallista juustoa, tomaattia, kurkkua, kalkkunaa tai kinkkua. Oikein hyvä yhdistelmä oli. :)

Vispipuuro oli ihan perinteistä, puolukoista tehtyä. Jätin perus vispipuurosta suolan vaan pois, niin sain tästä hyvän iltapuuron Johannekselle. Lisäksi sekoitin siihen korviketta, jolloin maku vähän pehmeni. Aluksi tuntui maistuvan pojulle ihan hyvin, mutta taisi maku vähän vaatia totuttelua, jonka takia noin puolet jäi kyllä syömättä. Noh, kokeilen aamulla uudelleen. :)

Vispipuuro
1 l vettä
200 g (n. 4 dl) puolukoita
1,5 dl sokeria
1,5 dl mannasuurimoita

Mittaa kattilaan vesi ja jäiset puolukat. Kun vesi kiehuu, lisää sokeri ja mannasuurimot kevyesti vispaten sekaan. Anna kiehua n. 5 minuuttia välillä sekoittaen.

Jäähdytä puuro kunnolla. Vispaa sitten niin kauan, että puuro muuttuu vaaleanpunaiseksi ja kuohkeaksi.

Tarjoile sokerin ja maidon kera.

2 kommenttia:

  1. Rieskarulla näyttää todella herkulliselle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä hyviä! Ja kun täytteet saa ihan itse valita omien mieltymysten mukaan, niin kenenkään ei tarvitse poimia mitään rullista pois. :) (Luukakselle ei maistunut tällä kertaa tomaatit ollenkaan...)

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)