maanantai 18. helmikuuta 2013

Lumikenkäilytreeni

Eilen vietiin lapset hetkeksi hoitoon ja lähdettiin Mikan kanssa yhdessä treenaamaan. Treenimuotona oli lumikenkäily, josta saatiin hieman enemmän irti kun lapset eivät olleet ahkiossa perässä. Mika on kyllä yksin ja serkkunsa kanssa käynyt kenkäilemässä, mutta mä olin vain silloin kerran mukana.


Lähdettiin hieman kauemmaksi kuin "takametsään" ja jätettiin auto yhdelle laavulle, jossa oltiin viime pääsiäisenä. Vähän aikaa seurasimme metsätietä, ennen kuin lähdimme umpimetsään. Lunta oli paljon ja kun sää oli nollassa, niin hankikanto ei ollut mikään paras mahdollinen. Mutta Mika teki suurimman työn kun minä seurasin sen tekemää "polkua". :D

Sauvoista on suuri hyöty kyllä kun ihan kunnolla hankeen menee. Muutaman kerran muksahdin polvilleni siellä ja sauvojen avulla pääsi helpommin ylös. Miten niillä kengillä sitten voi kaatua? No silleen, että kenkä osuu johonkin oksaan tai sitten lumi antaa myöten toisella puolen enemmän kuin toisella. :D


Käveltiin vaan ihan summassa eteenpäin ja kun ekan kerran pysähdyttiin katsomaan karttaa, niin oltiinkin tultu jo tunti aika suoraa viivaa. Joten käännyttiin takaisin päin ja päädyttiin ensin tielle, jota pitkin sitten käveltiin hetki. Tarkoitus ei ollut kuitenkaan mitään hirveän pitkää lenkkiä vetää, kun lapsetkin olivat hoidossa.


Takaisin päin tultaessa pysähdyttiin yhteen latoon juomaan teetä. Lyhyt paussi ja hetki saatiin nauttia hiljaisuudesta. :)


Autolle palatessa Sports tracker näytti matkaa kertyneen 5,0 km. Ja aikaa meni vähän vajaa kaksi tuntia, joten vauhti ei päätä huimannut. Ja silti tuli hiki ja hengästyi. Mahtavaa treeniä. :)


Ajattelin kirjoittaa teille vähän lumikenkäilyn hyötyjä tähän. :)

* Haastaa kropan todella kokonaisvaltaisesti. Kovilla ovat niin lonkankoukistajat, takareidet kuin etureidetkin. Tärkein ominaisuus mielestäni on tasapainon harjoitteleminen. Sitä kun oikeasti tarvitsee normaalissa elämässä ja sitä treenataan aivan liian vähän.
* Lumikengillä voi vetää kaiken tasoisia treenejä ihan kevyistä todella raskaisiin. Kevyt treeni on kun menet esim. metsätietä pitkin ja erittäin raskas treeni on sitten umpihangessa juoksua. (En kyllä itse vielä kuvittelisi kengillä juoksevani...)
* Luonnon voi kokea ihan eri tavalla lumikenkäillessä kuin esim. valmiita polkuja kävellessä tai latuja hiihtäessä. On mahtavaa nähdä hangella ketun, hiiren ja jäniksen jälkiä ja kuulla hiljaisuus. Joskus saattaa kuulla myös eläinten äänet ja varsinkin keväämmällä linnut alkavat pitää enemmän ääntä. :)
* Lumikengillä pääsee näkemään paljon sellaisia paikkoja, minne nykyään vain harvat menevät. Löytyy mäkiä, puroja, kallioita... Kaikki eritavoin haasteellisia kengillä kulkea.
* Lumikenkäily kuluttaa n. 50% enemmän kaloreita kuin tavallinen kävely.
* Joten tehokasta treeniä ja hauskaa!

Ja loppuun vielä pieni muistutus itselle: Vaikka tuntuu välillä raskaalta lähteä ja laittaa kaikki valmiiksi, niin mene. Se palkitsee kyllä! (Sopii aika moneen muuhunkin juttuun.)

Lähtisitkö kokeilemaan lumikenkäilyä? ;)

Photo a day 170213
"In your hand"

5 kommenttia:

  1. Keli ja maasto pitää olla erilainen, jos lumikenkäjuoksua meinaa harrastaa. :)

    50% pätee varmasti metsätiellä ja pienellä upotuksella. Sunnuntaina oli nuoressa metsässä semmonen upotus, että 50% ei ainakaan edellä menneelle pätenyt. Eli, todella hyvää treeniä. Myös kaikille lumikenkiä harkitseville tiedoksi, kelit ovat todella harvoin sellaiset, että liikkuisit lumen päällä. Yleensä upotaan paljon tai enemmän . ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oikeasti pitää lumikenkäjuoksukisoja! Olis kiva nähdä miten se oikein sujuu. :D

      Poista
  2. Kokeilisin tosi mielelläni!! En ole ikinä testannut. Laitetaanko ne ihan tavallisiin kenkiin kiinni? Kuulostaa tosi hauskalta ja tehokkaalta.

    Peppi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan tavallisiin kenkiin. Mulla on käytössä talvikengät, joissa vähän korkeampi varsi. Sellaiset tukevat kengät (ja lämpimät!) on hyvät. :)

      Poista
    2. Hei ja kiva kun liityit lukijaksi. :)

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)