sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Keväinen brunssi

Tänään aloitimme päivän oikein ihanalla tavalla. :) Kevät on tulossa, vaikka eilinen lumimyräkkä toikin hiukan talvea takaisin. Valo lisääntyy ja sitä tuntee itsensä hieman energisemmäksi. Mutta silti, me ei olla Mikan kanssa mitään aamuihmisiä. Lapset sitä vastoin ovat. :D Joten siksi viikonloppuina ei tule hirveästi syötyä yhdessä aamupalaa, kun jompikumpi nukkuu pois univelkojaan.

Ratkaisu tähän on brunssi. Tänään kutsuin vanhempani syömään meidän kanssamme. On ihan kiva, että isovanhemmatkin näkevät millaista lasten kanssa on aamuisin/aamupäivisin, ettei aina tavata illalla. Tällä kertaa he myös pääsivät melko valmiiseen ruokapöytään nauttimaan brunssia, nimittäin useinhan se on me, jotka sinne valmiiseen ruokapöytään tulevat. ;)


Halusin kattaa hieman värejä pöytään, joten tuon kaitaliinan värien mukaisesti lähdin teemaa kehittämään. Pöytään tuli kauniita liiloja tulppaaneja, Ikean pilleistä valikoitui liilat ja vihreät pillit ja lautasliinoista löytyi vihreää. Talviset muumimukit eivät oikein sopineet teemaan, joten vitriinistä sai tulla hieman pirteämmän väriset mukit esiin.

Vadelmafantasia
Brunssillehan kuuluu perinteisesti kuplivaa. :) Näin lapsiperheen brunssille valitaan alkoholitonta tietenkin. :) Meille juomaksi valikoitui Vadelmafantasia-niminen juomasekoitus, johon ohje tässä:

Vadelmafantasia
1½ l vadelmalimsaa
1 ½ l sitruunalimsaa
1 ½ l kivennäisvettä

Sekoita keskenään tarvittava määrä.

Olin muuten ihan varma, että mulla olisi pakkasessa vadelmia, mutta eipäs ollut. Siksi nyt jäi kokonaan vailla mitään viilentävää tämä juoma. Mutta jääpalat vadelmilla ja mintun lehdillä olisi kruunannut tämän. Hyvää tuo juoma kyllä oli, paljon raikkaampaa kuin mehut tai limsat. :) Sopi siis oikein hyvin aamuun.


Tässä vielä lähempää kuvaa tuosta kattauksesta. Yritin taitella netistä löytyneiden ohjeiden perusteella perhosta tuosta lautasliinasta, mutta enpä nyt tiedä tuliko siitä näköistä. :D (Luukas onkin heittänyt jo omansa pois lautaselta...)

Lautasiksi valitsin tänään  Sara La Fountainin Barok-sarjan lautaset, joita mulla on sekä noita matalia että syviä. Harmittaa vaan, kun niissä on hopeareunus, niin niitä ei koneessa pestä.



Keväisen brunssin menu
Lämpöisiä sämpylöitä
 * Oivariinia
 * Leikkeleitä
 * Juustoa
 * Makeaa frisee-salaattia
 * Kurkkua
 * Paprikaa
Kinkkuomeletteja
Pekonia
Lämpöisiä tomaatteja
Viinirypäleitä

Vadelmafantasia
Vaniljakahvia
Kaakaota vaahtokarkeilla

Oma lautaseni näytti tältä.
Jos aikaa olisi ollut enemmän, niin olisin tehnyt vielä hedelmäsalaattia ja jotain smoothieta. Mutta näinkin tuli kyllä ihan täyteen. :)

Ruokakokeilu #8
Kinkkuomeletti
12 kpl:tta
palvikinkkua tai muuta vastaavaa kinkkua
juustoa
6 kananmunaa
1 dl ruokakermaa
suolaa
pippuria

Asettele kinkut muffinssipellille (tai silikoniseen muffinssivuokaan). Laita juustoa pieni palanen "kupin" pohjalle. Sekoita kulhossa rikki kananmunat ja lisää kerma. Mausta oman maun mukaan suolalla ja pippurilla.

Kaada seosta kinkkukuppeihin juuston päälle. Paista uunissa 175 asteessa n. 20-25 min.

Näitä voi varioida oman mielen mukaan, vaikka lisäämällä sipulia sekaan. Alkuperäinen idea löydetty pinterestistä ja sitten kehitetty eteenpäin. :)


Tämä brunssi oli oikein ihana sunnuntai-päivän aloitus. Tuli niin hyvä mieli, kun ruoka maistui ja sai vähän jotain kaunista tämän sekasorron keskelle. Lapsiperheessä tällaiset rauhalliset hetket eivät ole aina itsestäänselvyys. Tämän aamun innoittamana tämä tullaan kyllä toistamaan. :)

Oikein ihanaa viikonalkua kaikille, nauttikaa ihanista ilmoista!

5 kommenttia:

  1. Voi ku ihanaa :) Mä yhdessä toisessakin blogissa jonkin aikaa sitten näin myös jutun brunssista ja ajattelin että pitääpä joskus toteuttaa kans, ei oo vaan saanu aikaseksi vielä :)

    VastaaPoista
  2. Ihana idea toi kinkkuomeletti! Täytyy pistää korvan taa :)

    VastaaPoista
  3. Oli tosi hyvä ja kiva kokemus, voitaisiin tehdä uudelleen. Teillä tai meillä. :)

    VastaaPoista
  4. Meilläkin oli kotona brunssi sunnuntaina:) Ihan vaan kahdestaan, mutta oli silti ihanaa.

    VastaaPoista
  5. Tää oli kyllä kivaa! Just esim. lämpöiset sämpylät oli niin luksusta! Sellaista arjen luksusta koko brunssi, nimittäin ei siihen paljon enempää rahaa mene kuin tavalliseen aamiaiseen&lounaaseen.

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)