Tervetuloa kylään!

Muistatteko te vielä aikaa ennen kännyköitä ja nettiä? Sitä aikaa, kun käytiin vielä ihan oikeasti kylässä toisten luona? 

Muistan lapsuudestani, että äitini osasi jo aavistella, että tänään voisi tulla vieraita. Ja usein olikin ihan oikeassa. Korkeintaan puhelinsoitto tuli ennen kylään tuloa, lähinnä siis varmistettiin, että oltiin kotona.   Ei siinä ehtinyt sen enempää suunnitella menua vaan pöytään laitettiin mitä kaapista löytyy. Usein se saattoi olla voileipää ja teetä, vähän niin kuin iltapalaksi. 

Samaa tekniikkaa käytimme me. Lähdimme koko perhe kylään aika ex tempore ja kivaa oli. Kenelle kylään sitten menimmekin, vetivät sitten isäntäpari korkeintaan ovia hieman kiinni, se siitä paniikkisiivouksesta. Naiset juttelivat keittiössä sen iltapalan laiton keskellä ja miehet katselivat usein yhdessä telkkua. Me lapset sitten pelasimme usein lautapelejä tai leikimme ulkona. Näistä on jäänyt yksinomaan hyviä muistoja.

Kun kasvoin, vierailut osaltani jäivät. Jäin mieluummin kotiin kavereiden kanssa tai tekemään jotain muuta. En tiedä sitten oikeastaan miten vanhempieni kyläilyt ovat menneet. Ilmeisesti ovat vähentyneet tässä ajan saatossa myös. Harmittaa todella, että kyläilykulttuuri on melkein kadonnut.

Kyllä me käydään lasten kanssa joskus jossain leikkimässä ja meilläkin käy leikkikavereita, mutta usein vierailut ovat suunniteltuja synttäreitä tai muita juhlia. Eikö voisi mennä kylään ihan muuten vain?

Aika harvoin itse tulee lähdettyä koko perheen voimin kyläilemään. Yleensä niitäkin kyläreissuja suunnitellaan monta viikkoa ja sitten taas perutaan, kun joku lapsista on sairaana tai jotain. Uuden kyläilyajankohdan sopiminen sitten vain jää ja jää... Olisi kiva kyllä vain lähteä ja soitella ovikelloa, mutta kun ei tiedä miten toiset siihen suhtautuisivat?

Ajatelkaa tilanne, kun ovikello soi. Mikä on ensimmäinen ajatus? Yleensä mennään pieneen paniikkiin ja tsekataan kodin kunto. Ei ehditä tekemään paniikkisiivousta, omakin ulkoasu on mikä on ja lapsilla on naama täynnä puuroa. Sitten avataan ovi ja toivotetaan yllätysvieraat tervetulleiksi. Mitään hommaa ei välttämättä tarvitse keskeyttää, vieraat yleensä tulevat siihen toimintaan mukaan tai istuskelevat seuraksi. Meininki on paljon rennompaa kuin ennalta sovituilla vierailuilla. Ja usein ei tule jälkeenpäin mieleenkään, että olipas kamalaa kun tulivat tänne yllättäen.

Ymmärrän kyllä, että useissa lapsiperheissä rutiinit ovat tärkeitä ja illat on varattu perheen kesken rauhoittumiseen. Mutta jos vieraita tulee max. kerran kuussa tai itse lähdette kylään saman verran, niin eihän se niin paha voi olla? Vähän joustoa ja ymmärrystä sekä vierailta että isänniltä.

Itsellä on parikin paikkaa, jonne haluaisin mennä kylään tässä lähiaikoina. :) Meidänkin ovikello toimii (joskus), joten tervetuloa kylään! Kyllä meiltä löytyy yleensä jotain tarjottavaa. ;) Ja eihän kukaan siivoamaan ole tulossa? :D

Vieläkö ylläpidät kyläilykulttuuria? Olisiko taas aika ottaa oikeasti kontaktia ystäviin tai sukulaisiin ja käydä vaikka vain kahvilla? :)