Onkohan joku tehnyt tutkimusta mitä pikkulapsiaika tekee elämän sosiaaliselle puolelle? Luukaksen oltua pienempi koin, että olin sosiaalisempi kuin koskaan. Oli aikaa tavata muita äitejä ja lapsia, kuten myös muita kavereita. Sitten nämä äidit alkoivat mennä töihin ja minä jäin edelleen kotiin. Nyt sitä aikaa olisi tavata melkein ainoastaan iltaisin/viikonloppuisin, jolloin aika on usein kortilla vain siihen, että ehtii olla oman perheen kanssa.
Nykyään tunnen olevani yksinäinen. Kun jokaisella on omat rutiininsa, niin niitä on niin hankala lähteä muuttamaan. Yhteentörmäyksiä tulee jatkuvasti. Luukaksen kanssa herätään aika aikaisin, joten mahdollisuuksia olisi tavata ihmisiä ennen kello yhtätoista. Yhdeltätoista kuitenkin pitää Luukakselle olla ruoka ja nykyään kun purkkiruoka ei kelpaa enää, niin ruoka-aikana tulee melkein olla kotona. Samalla siis Mika tulee syömään lounasta siinä kahdentoista maissa, joten aamupäivä yleensä menee ruoanlaittoon ja kotihommiin.
Ruokailujen jälkeen sitten alkaa olla päiväuniaika. Viimeistään yhdeltä Luukas on yleensä nukkumassa ja nukkuu kahteen-kolmeen. Usein heräämisen jälkeen Luukas on aika kiukkuinen ja haluaa lähinnä katsoa Puhia tai muumeja. Samalla yritän antaa välipalaa, jolla sitten jaksaa päivälliseen asti.
Ja päiväuniaikahan mulla menee lähinnä kotihommiin, töihin, opiskeluun ja nyt oon yrittänyt vähän rennommin sitten olla ja vaikka nukkua/päivittää blogia. Kävelemään lähteminen olisi varmasti järkevää, mutta lihaskramppien takia se ei tunnu houkuttelevalta (eikä sekään, että uhmaikäinen ei halua istua rattaissa).
Päiväunien jälkeen siis olisi ehkä pari tuntia aikaa kolmesta viiteen tavata ihmisiä. Mutta sitten pitää olla kotona laittamassa ruokaa taas, että viiden aikaan ehditään syödä. Tai Luukas silloin syö, me syödään yleensä myöhemmin.
Ilta onkin sitten yleensä perheaikaa, jolloin syödään ja ollaan yhdessä. Luukaksen iltatoimet alkaa puoli kahdeksan-kahdeksan aikaan ja poika nukahtaa noin yhdeksältä.
Koko elämä tuntuu pyörivän lapsen ympärillä, mutta niinhän se aika usein menee ekoina vuosina. Kohta tässä on vielä toinen, joka vaatii omat päivärutiininsa. Nautin kyllä kotona olemisesta, mutta sosiaalisia kontakteja saisi olla enemmän. Pitää varmaan ottaa itseänsä niskasta kiinni ja lähteä kyläilemään. Perhekahvilaan yritetään ensi maanantaina mennä, se kun on jäänyt sekalaisten menojen ja sairasteluiden takia.
 |
| Tänään kaupungilla äidin ja Luukaksen kanssa. |
Selittelyn makua? Ei sitä yksinäinen ole, jos vain haluaa olla sosiaalinen. Jos sitä yrittäisi mennä hieman enemmän? Ja kyllä meille saa tulla kylään, jos omat rutiinit sen sallii. :)
Miten muut kotiäidit ylläpitävät sosiaalista elämäänsä? Harmittaa, kun toisen lapsen odottajille ei ole mitään äiti-lapsikerhoa, jossa tutustuisi alueen odottaviin äiteihin. Se oli niin hyvä esikoisen kanssa. :)
Oikein ihanaa ja sosiaalista viikonloppua!
PS: Ja oikeasti, kiitos internetistä ja varsinkin Facebookista. ;) Kotiäidin päivien pelastus. :D
Hei Maiju! Onko Jeppiksessä avointa päiväkotia? Se on ollut mun pelastus täällä Uppsalassa, kun on kaivannut "vertaistukea". Lapset saavat leikkiä toisessa ympäristössä samalla kun vanhemmat voivat vaihtaa mietteitään. Tsemppiä arkeen ja onnea loppuodotukseen.
VastaaPoistaHeidi
Avointa päiväkotia ei taida tällä hetkellä olla. Perhekahvila aloitti nyt, joten siellä sitten lapset saavat leikkiä. Se on kerran viikossa ja taitaa jatkua vielä kuukauden. Kesällä nyt onneksi tulee kaikkea muuta menoa myös, joten ehkä ne sosiaaliset kontaktit paranevat. :) Kiitos tsempeistä. :)
PoistaMun poika on 1v10kk ja pikkusisaruksen pitäisi saapua syksyllä. Osa "äitikavereistani" on jo palanneet töihin, mutta onneksi on myös muita kaltaisiani laiskoja kotiäitejä. Työssäkäyvien äitien ja lapsettomien kavereidenkin kanssa ollaan onneksi ehditty treffaamaan, yleensä sitten ilta-aikaan tai viikonloppuna.
VastaaPoistaMe käydään aamupäivisin puistossa, perhekerhossa tai sitten treffataan jonkun kaverin kotona. Yleensä otan pojalle lounaan mukaan (edellispäivän päivällistä johonkin muovirasiaan), koska usein saatetaan mennä ulos tai kaverille syömään. Monista lounasravintoloista saa myös pienelle lapselle ruoan halvalla tai ilmaiseksi ;)
En tiedä kaipaanko varsinaisesti enää uusia äitikavereita, siksi esim joku odottajien kerho ei kauheasti mua innostaisi. Meiltäpäin löytyy kyllä paljon avoimia päiväkoteja, perhekerhoja ja vauvakahviloita, sellaisissa ainakin on suht helppo löytää seuraa! Mä tykkään myös harrastaa lapsen kanssa, muskarista on löytynyt pari hyvää kaveria, samoin vauvajumpista. Meidän vakkaripuistossa on aina samat tyypit, joiden kanssa tulee sitten juteltua niitä näitä.
Luonnollisesti meidänkin elämä pyörii jossain määrin "lapsen ympärillä", mutta mä tylsistyisin ja ahdistuisin, jos kaikki päivät kuluisivat kotona ja hellan ääressä. Jos kaipaat vaihtelua, niin ehkä arkirutiineja voisi hieman muuttaa? Meillä ainakin toimii just se, että syödään lounaaksi aina eilisillan jämiä - sen voi sitten ottaa mukaan tai kotiintullessa saa nopeasti lämmitettyä ruoan pöytään. Illallakin voi olla kavereita kylässä, iltatoimet sitten vaan tehdään siinä sivussa. Yleensä kyllä ollaan illat ihan perheen kesken, syödään kaikki yhdessä ja lojutaan sohvalla. (Eikö teillä mene hirmuisesti aikaa pelkkiin ruokailuihin, jos syötte eri aikaan?) Päivät menevät aika pitkälti tietyllä kaavalla, mutta joustovaraakin on, jos on jotain kivaa tekemistä. Lapsettomille kavereille on kyllä ehkä iskostunut mieleen se, että meillä päiväuniaika on pyhä, eikä silloin voi harrastaa mitään sosiaalista :D
Tästä tuli nyt tällainen sekalainen sepustus. Aurinkoisia kevätpäiviä, toivottavasti yksinäisyyteen löytyy helpotusta! :)
Kiitos kommentista! :)
PoistaMä en ole vieläkään tottunut tekemään niin ruokaa, että siitä aina riittäisi kahdelle aterialle. Tai yritän kyllä, mutta jostain syystä se ei vaan riitä aina.
Ja juu, ruokailuihin menee ihan hirveästi aikaa, kun syödään eri aikoihin. Mutta mitä sille voi, kun pojalla on nälkä jo yhdeltätoista ja mies pääsee lounaalle kahdentoista-yhden aikaan? Ja illalla sama homma. Luukas haluaa ruokaa viideltä, mutta mies tulee vasta kuuden aikaan kotiin. Tänään yritin niin, että syötäisiin yhdessä. Kello oli seitsemän ennen kuin oltiin syöty ja Luukas ei halunnut enää edes syödä. Pahin nälkä oli mennyt ohi.
Pitäisi yrittää muuttaa jotenkin noita rutiineja, mutta se ei ole niin helppoa.
Ja onhan mulla ystäviä ja kavereita, mutta on vähän alkanut mennä silleen, että kun en jaksa aina olla se joka ehdottaa, niin enpä sitten enää ehdotakaan. Ja ei kukaan muukaan ehdota. Eli ikuinen oravanpyörä? :D
Mä olen ollut kotona 2,5 vuotta eli poitsun syntymästä saakka. (Sitä ennenkään en ollut mitenkään äärettömän aktiivisesti työelämässä.)
VastaaPoistaMä olen saanut näiden 2,5v aikana uusia ystäviä nimenomaan lasten vuoksi: leikkikentällä voi tutustua myös sellaisiin äitikavereihin, joiden kanssa synkkaa ihan oikeasti, ei siis pelkkää mammajargonia.
Näin äkkiseltään ei muistu mieleen, että lapsen myötä olis vanhoja kavereita kadonnut. Näiden ystävien kanssa ei vaan aina pääse ns. viihteelle vaan on tavattava muuten (paitsi jos mies on kotona eikä esim. työmatkalla).
Kyllähän nämä mun uudet mammakaverit on töissä nyt ja minä kotona, mutta silti nähdään joitakin kertoja kuussa, soitellaan, jutellaan fb:ssa... Olen ihan tyytyväinen.
Mun elämä pyöri ennen oikeastaan vaan töiden ympärillä, oma firma kun on. Lähes kaikki sosiaaliset kontaktit tuli sitä kautta, joten ei ihme, että ekan vuoden aikana meinasi pää räjähtää, kun ei esim. päivän aikana tullut puhuttua kuin lapselle.
PoistaMeillä porukka käy tosi vähän puistossa arkisin... Ainakin siltä tuntuu, kun mennään puistoon, en ole nimittäin nähnyt niissä koskaan oikein ketään. Kauemmassa puistossa on ollut perhepäivähoitajia joskus.
Ei se aina ole helppoa asua pienellä paikkakunnalla. :D
Hei!
VastaaPoistaVoisikohan tällaisia asioita koettaa muuttaa: Onko miehelläsi liukuva työaika vai oikeasti 10-18 joka päivä? Jos mies menisi töihin aikaisemmin, olisi myös kotona auttamassa ja pitämässä seuraa aikaisemmin. Meillä esim. miehen työkaverit tekee useimmiten 8-16 päivää, mies valitsi 7-15 niin ehtii kotiin aikaisemmin. Joskus nukkuu hetken töiden jälkeen, sit ilta perheen kans. Jää aikaa molempien harrastuksillekin ja tietenki lasten harrastuksille ja niihin kuskaamiselle.
Toiseksi, onko miehesi pakko käydä kotona päivällä syömässä? Luulisi tämänkin pidentävän päivää paljon. Meillä mies käy joko työpaikkaruokalassa/ottaa eilisen ruuan jämät mukaan evääksi ja hyvin on toiminut. Ei ole käynyt mielessäkään että alkaisin kokata miehelle päivällä. Lapsista 2 syö koulussa päivällä ja nämä nuoremmat sitten ruokin eilisillä jämillä/ makaroni+nakki/nugetti/kalapuikko-yhdistelmällä. Aika usein meillä myös syödään muiden äitien tekemää ruokaa porkkanaraasteen ja kurkun kanssa. Saarioisen ateriasta riittää kahdelle lapselle ihan hyvin, ilman lisäaineita.
Teidän elämä tuntuu pyörivän niin paljon terveellisen elämän ja ruokailun ympärillä, että ehkä siinä on paikka muutokselle. Vaaditko sinä,miehesi vai poikasi ruualta niin paljon? Tämä samahan pätee perheissä, jossa siivotaan koko ajan. Koskaan ei pääse mihinkään kun aika menee siivoamiseen. Te ette tunnu pääsevän mihinkään kun koko aika menee ruuan laittoon, suunnitteluun, syömiseen tai seuraavan päivän ruokien hankkimiseen. En tarkoita pahalla, mutta pienillä muutoksilla teidänkin perheessä saattaisi vapautua aikaa tavata muita ihmisiä. Olen suuresti ihmeissäni, jos miehesi ei aikuisena ihmisenä saa ruokittua itseään päivällä ilman sinua. Ole reilusti äiti, mutta elä omaakin elämääsi. Miehesi jää henkiin, vaikka et joka päivä hänelle kokkaisi. Samoin lapsesi, vaikka tarjoaisit välillä puolivalmiita eineksiä. Relaa, pääset helpommalla!
Kiitos kommentista!
PoistaMiehellä on liukuva työaika. Kun se vain heräisi aamulla, niin voisi mennä vaikka sitten seitsemäksi töihin. :D Mutta kun ei herää, kaikkea on yritetty. Joten työaika on sitten siitä yhdeksästä viiteen, yleensä menee vähän ylitöiksi joten kuudelta pääsee. Ja onhan niitä päiviä, jolloin pääsee aikaisemmin ja sitten pystyy ottamaan joskus päiviä vapaaksi kertyneillä ylitöillä.
Ja ruoka... Kyllä me syödään eineksiäkin ja haetaan ruokaa. :) Mies tulee useinmiten syömään joka päivä, koska työpaikkaruokalaa ei ole, niin mieluummin tulee syömään kotiin kuin menee ulos syömään.
Onhan siinä paljon hyviä puolia, että tulee kotiin syömään, mutta on se myös raskasta. Kaikkea ei voi saada. Pitää koittaa relata ja tiedän, että kun tämä vauva syntyy, kotiruokaa ei tule laitettua niin usein. :D
Hei vaan,
VastaaPoistaTunnen kyllä ehdottomasti sympatiaa ja elän kanssasi samaa arkea. Sain tästä myös hyvän mielen, siinä mielessä, että en ole ainoa tämän olotilan kanssa. Itselläni tausta poikkeaa siinä mielessä, että olemme muutelleet paikkakuntaa miehen ja oman työni perässä viimeiset vuodet ja siten nykyisellä paikkakunnalla ei kovin montaa tuttua ole.
Olen kotona kahden pienen lapsen (4v ja hieman alle 1v) kanssa ja yksinäisyys kuuluu jokaiseen päivään. Arkirutiineissa kotosalla ei ole mitään pahaa mielestäni ja ainakin itse olen huomannut, että lapset ovat levollisempia kun ei olla koko ajan menossa jossakin. Kiva on välillä käydä toki ja seurakunnan kerhoissa käydäänkin välillä. Isompi käy omassa kerhossaan, mutta se vaatii omia järjestelyjä arkirutiineissa, jotta pienemmän unet ja ruokailut sopivat aikatauluihin. En kuitenkaan voi sanoa, että aamupäiväkerhoista olisin saanut helpotusta yksinäisyyteeni, sillä siellä ennestään tuntevat juttelevat keskenään ja oma aikani menee lasteni viihdyttämiseen. Onhan se tietenkin irtautumista kotoa ja jotain tekemistä sekin :)
Onneksi sinulla on tosiaan vanhemmat lähellä ja paikkakunnalla ystäviä joita joskus nähdä. Sama pulma on tullut itselleni vastaan tuon pyytelyn kanssa. Ei millään jaksaisi aina olla se joka soittelee muille, varsinkin kun harvoin kukaan tulee käymään tai pyytää luokseen käymään. Ehkä se vai on niin, että toisilla vain ei ole tapana pyydellä ja ne joilla on enemmän tarvetta nähdä ihmisiä, joutuvat tekemään niin :)
Oikein paljon jaksamista sinulle, ja onneksi sekä epäonneksi tämä hetki siintää nopeammin kuin uskoisikaan :)