lauantai 16. kesäkuuta 2012

Pari mukavaa päivää

Pahoittelen blogihiljaisuutta, mutta eipä ole tullut oltua koneella. Mika lähti perjantai-aamuna Ruotsiin laivalla hakemaan serkkunsa kanssa purjevenettä. Ja sitten lähtivät samantien purjehtimaan takaisin päin. Eilen illalla kuulin niistä viimeksi, ennen kuin olivat avomerellä, jolloin yhteydet katkeavat. Hiljaisuutta piti kestää 20 tuntia, mutta nyt on mennyt melkein vuorokausi. Arvelinkin, etteivät ihan aikataulussa välttämättä ole. 

Toivotaan, että kaikki on hyvin ja saan Mikan tänä yönä kotiin. :)

Ketsuppi on parasta, ranskalaiset ovat vain mausteena.
Me Luukaksen kanssa ollaankin sitten vietetty laatuaikaa. :) Eilen oltiin koko päivä Seinäjoella ystäväni Tanjan kanssa. Käytiin vähän shoppailemassa yhdessä vauvajuttuja. :) Meillä on lasketut ajat muutamien päivien erolla ja jännitetäänkin kumpi synnyttää ensin. :)

Kesän eka pehmis.
Ollaan Tanjan kanssa tunnettu eka luokalta asti, joten oli tosi kiva yllätys, että meidän vauvoille tulee aika vähän ikäeroa. :)

Tanja
Seinäjoelta mentiinkin sitten äidin luokse, jossa oltiin Luukaksen kanssa yötä. Luukaksen nukkumaanmeno venyi pitkälle ja uni tulikin vasta yhdentoista aikaan. Mutta saipahan nukkua mummun vieressä sitten. Mä sitten sain rauhalliset yöunet melkein kahdeksaan asti aamulla. :)

Eikös sen pitänyt olla lelukori?
Tämä aamu sitten vietettiin mummulassa, vaikka sekä mummu että vaari olivat töissä. Siivosin vanhoja tavaroitani yhdestä kaapista ja mietin, kuinka paljon tavaraa sitä ihminen säästää elämänsä aikana? Noin niin kuin muistoksi vain?

5110
Kaikkien tavaroiden joukosta löytyi myös mun ensimmäinen kännykkä. Mallina tietenkin Nokia 5110. :) Eikös mulla ollut hienot kuoret?



Iltapäivällä kävin ostamassa illan kihlajaisiin pienen lahjan kihlaparille. Kyseessä oli serkun pojan kihlajaiset ja niitä vietettiin toisen serkkuni ravintolassa Kokkolassa.

Luukas katselee jo mitä herkkuja olisi tarjolla.
Ravintolan alakerrassa on kukkakauppa.

Serkun tekemä kakku. Oli muuten todella hyvää!

Kihlapari Mikaela ja Patric
Oikein kivat kihlajaiset oli. :) Kiitoksia!

Nyt sitten istuskelen kotona ja vietän laatuaikaa itseni kanssa. Tietokoneella siis... Vaikkakin ajattelin kyllä siirtyä kirjan lukemiseen, koska se jäi niin jännään kohtaan. Ulkona sataa kaatamalla, joten mitään kiva kotiinpaluu ei Mikalle varmaan tule olemaan.

Luukaksella on ollut kova ikävä, on hokenut koko ajan "pappa töi" eli pappa töissä. Ihan surkeana tuli aamulla syliin, kun pappaa ei löytynyt mistään. Onneksi huomenna aamulla pappa on kotona, tosin aika väsyneenä varmaankin. ;)

Oikein mukavaa lauantai-iltaa ja sunnuntaita!

1 kommentti:

  1. Noakin vetelee aina pelkät ketsupit jos saa ranskalaisia tms. :D
    Taitaa olla kaikkien lasten herkkua!

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)