perjantai 22. marraskuuta 2013

Hyvinvointikuukausi: Kivoja juttuja


Kuinka usein mietit ihan tietoisesti, mitä kaikkea kivaa onkaan päivän aikana tapahtunut? Tutkimusten mukaan ihminen tulee onnellisemmaksi muistellessaan mukavia asioita. Tämä tulos ei kyllä yllättänyt minua ollenkaan, mutta toisaalta ehkä sitä ei tietoisesti keskity niihin mukaviin asioihin.

Eilen oli oikein mukava päivä. Illalla mietin ajan kanssa, että mitkä asiat juuri siitä päivästä teki erityisen. Ajattelin listata niitä hieman teille ja samalla itselle muistoksi.


- Aamupäivä poikien kanssa sujui oikein mukavasti. Sain tehtyä ruokaa rauhassa, kun leikkivät melko sopuisasti yhdessä. Ilahduttaa huomata kuinka vanhemman pojan mielikuvitus on kehittynyt todella paljon viime aikoina.

- Tein hyvää ruokaa. Pitkästä aikaa tein salami-tomaattipastaa ja oli kyllä todella herkullista. Tuli nopeasti valmiiksi, joten sopii hyvin lounaaksi.

- Sain aamupäivällä koottua uuden spinning-soittolistan valmiiksi. Samalla kuuntelin Ylviksen "The Fox?" biisiä ja Luukas juoksi omasta huoneestaan huutaen: "Äiti, äiti, tää on se kettubiisi!"


- Ulkona oli noin kymmenen astetta pakkasta. Tuntui mukavalta, että se kylmänkosteus oli hävinnyt ja oli aika mukava ilma.

- Ennen poikien hoitoon viemistä kävin ajelemassa Vanhassa satamassa. Kuura oli kaunistanut maisemaa ja kävinkin sitten rannalla nappaamassa muutaman valokuvan.


- Ensimmäinen tuntini oli yläasteaikaisille opettajilleni yhdistetty spinning- ja lihaskuntotunti. Uudet biisit toimivat oikein hyvin ja sain itsekin sykkeen nostettua melkein 90 % maksimisykkeestä rankimmassa biisissä.

- Seuraava tuntini oli Flow (joogaa, pilatesta ja venyttelyä) kaupungin miehille. Tämä ryhmä on ollut meillä monta vuotta mukana ja niille on aina todella hauska vetää. Nyt kaikki olivat ensikertalaisia Flow - tunnilla ja oli mukavaa saada näyttää heille, mitä se oikein onkaan. Sali olikin täynnä omalaatuisia joogaajia, mutta hiki tuli ja lopun rentoutus tuntui tulevan tarpeeseen. :)

- Viimeisimpänä mulla oli tapaaminen PT -asiakkaan kanssa. Se oli tällä erää viimeinen, koska hän lähtee hetkeksi pois paikkakunnalta. Käytiin vaa'alla, tsekattiin rasvaprosentti ja mittailtiin. Todettiin, että tulosta on tullut aikaiseksi. Itsekin koin onnistumisen tunteen asiakkaan kanssa, aina yhtä palkitsevaa. :)

- PT - asiakkaan kanssa vedin vielä privaatin spinning - tunni, jossa tehtiin intervalliharjoittelua. Päivän liikuntasaldoksi tuli 2,5 tuntia eli 5 pistettä!

- Illalla vielä luettiin Luukakselle iltasaduksi Aladdin. Mika luki miesten äänet ja minä Jasmiinin. Kertojan osuudet luettiin puoliksi.

Sellaisia kivoja juttuja meillä, haluatko jakaa omasi? :)

Tänään olisi sitten tiedossa venyttelyä tai siis Flow - ohjelman treenaamista. Siihen kun ottaa vään aikaa, niin kroppa kiittää eilisen jälkeen. :)

1 kommentti:

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)