lauantai 7. huhtikuuta 2012

Karjalanpaistia ja trulleja

Viime pääsiäisenä meillä sattui olemaan karjalanpaistilihaa pakkasessa. Muitakin aineksia löytyi, joten Mika teki meillä pääsiäisruoaksi sitten karjalanpaistia. Oli oikein hyvää ja jonkinlainen perinne siitä nyt sitten taisi tulla, kun karjalanpaistilihaa ostin kaappiin nytkin.

Viimeksi sävelsimme ohjeesta vähän omannäköisen, laitoimme porkkanaa ja laakerinlehtiä sekaan. Mutta tänä vuonna halusin tehdä tuon ihan aidon oikean karjalanpaistin. Aidossa karjalanpaistissahan ei ole muita mausteita kuin pippuria ja suolaa. Se tuo hyvin lihan oman maun esille. Tällainen siitä sitten tuli:


Aito oikea karjalanpaisti

600 g karjalanpaistilihaa
2 sipulia
10 mustapippuria
1½ tl suolaa
vettä

Laita lihat kannelliseen vuokaan 200 asteiseen uuniin 20 minuutiksi. Sillä välin pilko sipulit suikaleiksi. Kun otat lihat uunista, kaada pois tulleet lihasnesteet. Lisää sipulit, pippurit ja suola. Laita päälle vettä niin paljon, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Laita uuniin kolmeksi tunniksi 125 asteeseen.

Tarjoa perunoiden ja puolukkahillon kera.

Tällä ohjeella saat kirkkaan liemen, joka oikeassa karjalanpaistissa on "se juttu".



Ja onhan meillä käynyt trulleja. Luukas oli innoissaan vitsoista, joita sai. :) Suklaatakin Luukas on tänään saanut, ehkä vähän liikaakin kun löysi yhden suklaapupun, joka ei ollut sille tarkoitettu. :D

(Ja joo, meillä on edelleen sänky olohuoneessa, sille kun ei näytä löytyvän mitään paikkaa... :( )

Kohta katsomaan, näkyisikö kokkoja jossain... Kuulin ainakin, että yksi vanha talo palaa tänään... (Isoisoisovanhempien talo, luvalla sytytetty.)

Mukavaa lauantai-iltaa, älkää syökö liikaa makeaa! ;)

2 kommenttia:

  1. Karjalanpaisti on kyllä niiiin hyvää :) Noa ei vaan tykkää joten harvemmin tehdään ja hyvät lihat maksaakin aika paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tehdään varmaankin vaan tän yhden kerran vuodessa. :D Mutta Luukas kyllä tykkäsi, söi sitä vielä tänäänkin. :) Lihat kyllä maksaa, mutta kerran vuodessa voi kyllä tehdä...

      Poista

Kommentti ois kiva, mutta ei pakko. :)